sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kentsu tuli taloon ja teki suklaista pavlovaa


Olen varmasti ollut tänä vuonna tosi kiltti (tai tosi hyvä painostamaan), sillä joulupukki toi minulle hartaasti odotetun yleiskoneen. Malliksi joulupukki valitsi (allekirjoittaneen kevyellä avustuksella) Kenwoodin Prospero KM 263:n.

Lupasin viedä uudenvuodenaaton kyläpaikkaan mukanani jälkiruoan, ja päätin heti, että se on jotain yleiskoneella tehtyä. Lunni leipoo -blogissa oli tehty jouluksi suklaista pavlovaa, joten nappasin idean saman tien itselleni. Kentsu pääsi siis ensitöikseen vatkaamaan valkuaisia.

Tein pavlovan kuitenkin vanhan ohjeeni pohjalta, sillä Lunni leipoo -blogin kymmenelle hengelle tarkoitettu resepti vaikutti hieman suureelliselta kolmen hengen seurueellemme. Eikä meillä jostain syystä ollut balsamiviinietikkaa. Pavlovan päälle laitoin lakkoja, kun ne osuivat pakastimesta ensimmäisenä käteen.



Suklainen pavlova
(n. 6 - 8 annosta)

4 valkuaista
250 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl maissijauhoa
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl tummaa kaakaojauhetta
50 g suklaata

Päälle

5 dl kermaa
lakkoja
rouhittua suklaata

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Ala lisätä sokeria valkuaisvaahdon joukkoon ruokalusikallinen kerrallaan ja jatka koko ajan vatkaamista. Vatkaa, kunnes koko sokerimäärä on lisätty ja seos tuntuu sormien välissä pehmeältä (ei siis yhtään rakeiselta). Tässä kohtaa viimeistään huomaa, miksi yleiskone on pavlovan teossa kätevä apuri. Nostele vaahdon joukkoon lopuksi vaniljasokeri, maissijauhot ja valkoviinietikka. Levitä marenki leivinpaperin päälle pyöreäksi levyksi, jonka halkaisija on noin 20 - 25 cm. Huomaa, että marenki paisuu hieman uunissa. Laita marenki uuniin ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Paista noin tunti. Tavoitteena rapea pinta ja hieman venyvä vaahtokarkkimainen sisus.

Tuomio: Kentsu on ehkä vähän äänekäs, mutta hoiti hommansa nurisematta. Tämä oli tosin kyllä aika kevyt aloitustehtävä. Tositoimiinkin päästään, sillä olen ajatellut vuosien tauon jälkeen leipoa pitkästä aikaa pullaa.

2 kommenttia:

  1. Me saatiin vuosi sitten jouluna yleiskone lahjaksi, ja onhan se kätevä vaikkakin tilaavievä! Merkki taisi olla Electrolux tai sitten ei sinne päinkään ;) Limppu ja pullataikinatkin valmistuu niin helposti, ei rasitu kädet vaivaamisessa...

    VastaaPoista
  2. Mä oon jo monta vuotta haaveillut kyseisestä kapistuksesta. Kyllähän se tosiaan aika paljon tilaa vie, mutta onneksi meillä on vielä parin vuoden takaisen isompaan asuntoon muuton jäljiltä hyvin tilaa keittiön kaapeissa :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...