tiistai 30. elokuuta 2011

Kesäkurpitsaa sämpylöissä(kin)


Nyt en keksi enää mitään nokkelaa tai edes muka-nokkelaa sanottavaa kesäkurpitsoista. Ne voivat puutarhassa edelleen hyvin ja kasvavat ja kasvavat. Maistuvat muuten mainiolta sämpylöissä.

Kesäkurpitsasämpylät

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
3 rkl öljyä
1 dl auringonkukansiemeniä
5 dl raastettua kesäkurpitsaa
n. 13 dl jauhoja (itse laitoin 1 dl spelttihiutaleita, 3 dl täysjyvävehnäjauhoja, 1 dl ohrajauhoja, 1 dl ruisjauhoja ja n. 7 dl vehnäjauhoja)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, siirappi, öljy, auringonkukansiemenet, kesäkurpitsaraaste ja jauhot vähän kerrallaan. Alusta taikina kimmoisaksi ja kohota sitä liinan alla noin tunnin ajan.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivonta-alustalle. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, jotta siitä häviävät ilmakuplat. Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele ne tangoiksi. Leikkaa tangot kuuteen osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä vielä puolen tunnin ajan. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 12 minuuttia.

(Muokattu Koti ja keittiö -lehden ohjeesta.)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Aamupalaksi rahkalettuja


Sunnuntaiaamuisin mahtavaa korvata perusleipä tai -jogurtti jollain muulla aamupalalla. Meillä se joku muu tarkoittaa yleensä pannukakkuja. Olen tehnyt muutaman kerran rahkalettuja ja tänä aamuna tuunasin niitä hieman käyttämällä valkosuklaa-limerahkaa. Luksusta aamupalaan :).

Valkosuklaa-limerahkaletut

1 prk valkosuklaa-limerahkaa
3 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria (tai vieläkin vähemmän, sillä rahka on jo itsessään aika makeaa)
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa

Paistamiseen
voita tai rypsiöljyä

Tarjoiluun
esimerkiksi vaahterasiirappia tai marjoja

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja jätä taikina turpoamaan noin 10 minuutiksi. Paista voissa tai öljyssä pieniä lettuja ja tarjoile ne esimerkiksi vaahterasiirapin tai marjojen kanssa.

torstai 25. elokuuta 2011

Vielä kerran: mansikkainen salaatti


Mansikan ja valkohomejuuston liitto on varmaankin taivaassa solmittu. Tajusin, että jos tuota herkkuyhdistelmää aikoo vielä tänä kesänä nauttia, alkaa olla kiire, sillä tuoreita mansikoita on jo aika vaikea löytää kaupoista. Eipä siis tarvinnut kauan miettiä, kun lauantaisille vieraille täytyi keksiä jotain purtavaa:
 
Mansikka-briesalaatti

Tammenlehtisalaattia tai lollo rossoa
Rucolaa
Avomaankurkkua
Mansikoita
Brie-juustoa
Paahdettuja pinjansiemeniä
Tuoreita mintunlehtiä

Kastike:

Oliiviöljyä
Tummaa balsamicoa
Juoksevaa hunajaa
Suolaa
Tuoretta timjamia
Rouhittua mustapippuria

Revi salaatti ja rucola tarjoilukulhon pohjalle. Sekoita kastikkeen aineet esimerkiksi morttelissa. Sekoita kastike huolellisesti salaatin ja rucolan joukkoon. Paloittele avomaankurkku. Perkaa mansikat ja puolita ne. Paloittele valkohomejuusto. Levitä pilkotut ainekset salaatin päälle. Ripottele pinnalle paahdettuja pinjansiemeniä ja koristele tuoreilla mintunlehdillä.

Ohje Vihreä polku -blogista.

maanantai 22. elokuuta 2011

Valkosuklaata ja raparperia


Muutama viikko sitten töissä saimme nautiskella Paulan leipomasta huippuhyvästä raparperi-valkosuklaajuustokakusta. Omassa pihassa esiin puskee edelleen kauniita pieniä raparperinvarsia, joten kyseistä kakkua oli pakko saada kokeilla myös itse. Kakusta löytyi aika monia muunnelmia, omani toteutin Sitruunamarenki-blogin ohjeen pohjalta.

Hassua muuten, kun lähes kaikkien muiden toteutuksissa tuosta kiilteestä oli tullut vihreää. Käyttämäni raparperinvarret olivat kuitenkin niin punaisia, että kiilteestäkin tuli aika söpön vaaleanpunaista :).

Raparperi-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
200 g suklaapisarakeksejä (esim. Jyväshyvä Luonnonhyvät)
75 g voita

Täyte:
2,5 dl kermaa
200 g vanilja"tuorejuustoa" (Sunnuntai)
7 pientä vartta raparperia (olisi voinut laittaa muutaman enemmänkin)
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
130 g valkosuklaata
5 liivatelehteä

Kiille:
Raparperin keitinliemi
3 liivatelehteä

Murskaa keksit esimerkiksi tehosekoittimella. Sulata voi ja kaada keksimurujen joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja levitä tasaisesti. Laita pohja jääkaappiin. Paloittele raparperit ja laita veden ja sokerin kanssa kattilaan. Keitä pehmeäksi. Siivilöi raparperit ja keitinliemi erilleen, mutta älä heitä kumpiakaan pois.

Laita 5 liivatetta likoamaan kylmaan veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon notkistettu vaniljatuorejuusto, sulatettu suklaa ja keitetyt raparperit. Kiehauta tilkka raparperien keitinlientä ja sulata siihen liivatteet. Kaada seokseen ohuena nauhana ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte keksipohjan päälle. Laita kylmään hyytymään.

Kun täyte on hyytynyt, laita 3 liivatetta likoamaan kylmään veteen. Kuumenna pieni tilkka raparperin keitinlientä ja sulata liivatteet siihen. Kaada seos lopun raparperiliemen joukkoon ja koko seos varovasti hyytyneen tortun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti. Koristele ennen tarjoilua esimerkiksi tuoreilla mansikoilla.

perjantai 19. elokuuta 2011

Tiedän mitä luin tänä kesänä


Muka-nokkelan otsikoinnin takaa paljastuu kasa teoksia, jotka olen lukenut tänä kesänä. Joukkoon mahtuu hyviäkin kirjoja, joita en ole vain jaksanut vielä erikseen esitellä. Tässä siis koottuna yhteen kesäloman kirjasaalista.

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja

Rakkauden aikakirjassa kietoutuvat yhteen nykypäivän Amerikka ja 1200-luvun Lähi-itä. Ella on tavallinen naimisissa oleva hyvä perheenäiti, jonka elämä muuttuu, kun hän alkaa tehdä töitä kirjallisuusagentuurille ja saa luettavakseen Aziz Zaharan teoksen Suloinen rienaus. Suloinen rienaus kertoo mystikko Rumista ja vaeltavasta dervissista Shamsista.

Rumin ja Shamsin tarina koskettaa Ellaa ja pian hän alkaa vaihtaa sähköposteja kirjailijan kanssa. Kirjeenvaihto tulee muuttamaan Ellan koko elämän.

Rakkauden aikakirjassa molemmat tarinat ovat kiinnostavia, sillä rajoja rikkovalla rakkaudella on hintansa ja sen saavat kokea molempien tarinoiden päähenkilöt. Mitä ylipäänsä tarkoittaa rakkaus? Miten voi rakastaa ja samalla luopua?

Anna Gavalda: Lohduttaja

Anna Gavaldan aikaisemmat kirjat ovat viehättäneet minua, mutta tämä alkoi kyllä erittäin tahmeasti. Kaksi kolmasosaa kirjasta oli yhtä taistelua, että sain edes jatkettua lukemista. Loppu rullasikin sitten aika mukavasti, ja kyllähän sieltä ihan kaunis tarina paljastui.

Charlesilla on Laurence-vaimo ja Mathilde-tytär (jota hän ei kylläkään ole tehnyt itse, mutta joka on silti hänen). Charles paahtaa töissä ja hänen elämänsä on tasaisen harmaata. Eräänä päivänä hän saa kirjeen, jossa kerrotaan, että Anouk on kuollut. Vaikka Charles heittää kirjeen roskakoriin, koko hänen elämänsä muuttuu. Hän päätyy Ranskan maaseudulle etsimään käsiinsä Anoukin poikaa ja tapaakin ihastuttavan sanavalmiin Katen.

Muutoksessa on alku. Menneisyyden haamut jättävät rauhaan vasta, kun niiden kanssa on tehnyt sovinnon.

L.J. Smith: Despertar

Tämän kirjan sain ystävältäni lainaksi. Olin kyllä silmäillyt Vampyyripäiväkirjat-televisiosarjaa jo jonkin aikaa sillä silmällä, mutta koska se tuli aina niin myöhään (tylsien aikuisten työläisten on pakko olla yhdeltätoista jo nukkumassa) en alkanut sitä ikinä vakituisesti seurata. L.J. Smithin Despertar on siis televisiosarjan pohjana olleen kirjasarjan ensimmäinen osa (englanniksi The Awakening).

Espanjaksi lukeminen oli yllättävän helppoa. Tarinan asetelma alkaa olla jo tuttu muutamista muista vampyyrikirjoista, joita on tullut viime aikoina luettua: tavallinen tyttö ja vampyyripoika rakastuvat. Ainakin ensimmäinen kirja ei nyt erottunut lajissaan muista, hyvässä eikä pahassa. Kolme seuraavaa osaa on jo odottamassa kirjahyllyssä, eli lisäraportointia tältä saralta varmaankin luvassa.

Janne Ahonen ja Pekka Holopainen: Kuningaskotka


Kesälukemiston musta hevonen. Sisko lainasi kirjastosta, ja kun kerran muutakaan luettavaa ei ollut, tartuin tähän... Seliseli. Oikeasti vannoutunut penkkiurheilija on fanittanut Janne Ahosta vuosia, mutta ei ole ikinä muistanut itse käydä tätä kirjaa lainaamassa. Muutamassa päivässä luettu Janne Ahosen elämänkerta oli aika tyypillinen urheilijaelämänkerta. Sinänsä ihan kiinnostava, urheilijan mielialoja valottava ja paljon yksityiskohtia tarjoileva. Kannattaa lukea, jos Janne Ahonen henkilönä tai mäkihyppy lajina kiinnostavat.

Välillä kyllä ärsytti suunnattomasti, kun toimittajan oli pakko tehdä tarinaa sotkevia paatoksellisia huomautuksia nykynuorison tilasta tai siitä, miten "kynännäpyttelijät nykytoimistoissa" eivät ymmärrä Jannen isän silloisen työn rankkuutta. Samaten koko ajan oli pakko korostaa sitä, että Janne tykkää vauhdista, koska "pojat nyt vain ovat poikia". Myös asioiden toistaminen alkoi kirjan edetessä pitkästyttämään, ihan kuin asiaa ei olisi muuten riittänyt noin pitkään kirjaan.

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Harry Potter ja salaisuuksien kammio, Harry Potter ja Azkabanin vanki

Harry Potterit lähtivät tänä kesänä uusintakierrokselle. Kirjojen jälkeen olisi tarkoitus katsoa myös kaikki leffat. En ole mikään suuri Harry Potter -elokuvien fani ja olenkin muistakseni nähnyt niitä vain nelososaan saakka.

Harry Pottereista on vaikea sanoa mitään, mitä ei olisi jo sanottu. Päätarina on tietysti edelleen tuttu, mutta kirjat vievät silti ihan täysin mukanaan. Koko ajan ihmettelen sitä, miten paljon näissä kirjoissa on kaikkea: kiinnostavia ja ristiriitaisiakin hahmoja, yksityiskohtia, sivujuonteita, rakkautta, vihaa ja taikuutta. Rakastan edelleen.

Tuija Lehtinen: Nappikaupan naiset

Tekisi mieli kirjoittaa, että taattua Tuija Lehtistä, vaikka en olekaan hänen kirjojaan varmaan yli viiteen vuoteen lukenut. Kai tämä sitä oli: viihdyttävää mutta ei juuri mitenkään yllättävää. Saskia pistää elämänsä uusiksi, tapaa kaksi miestä, joista toinen on ensiksi viehättävämpi, mutta joista toinen (se aluksi vähän ärsyttävä) onkin lopuksi se oikea. Samalla luodaan vanhojen sisarusten vanhalle nappikaupalle uusi elämä. Mutta mikä ihme pakkomielle kirjailijalla on outoihin nimiin? Jos samassa kirjassa seikkalee päähenkilö Saskia, miehet nimeltä Lurre ja Ukko Nooa sekä päähenkilön ystävätär Molla-Maya, niin jotain on pakko olla vialla.

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

Kauniisti kerrottu Alkulukujen yksinäisyys ei ole nimestään huolimatta mitään filosofishenkistä jaarittelua, vaan se kertoo Alicesta ja Mattiasta, joiden elämiä varjostavat lapsuudessa koetut tragediat. Siitä asti kuin he tutustuivat, he ovat olleet toistensa tukena. Tuntuu, että heidät on tarkoitettu yhteen, mutta aina kun hetki tuntuu sopivalta, he etääntyvätkin toisistaan. Kumpikaan ei kuitenkaan pysty rakentamaan mitään kestävää kenenkään muunkaan kanssa.

"He vetäytyivät toisistaan erilleen. Mattia hymyili hätäisesti, hajamielisesti, ja Alice kosketti sormellaan kosteita huuliaan kuin epäillen, oliko se kaikki todellakin totta. Oli tehtävä päätös, ja se oli tehtävä puhumatta. He katsoivat toisiinsa, mutta synkronia oli jo poissa eivätkä heidän silmänsä enää kohdanneet."

Voima omien ongelmien ratkaisuun täytyy löytää itsestä, ei toisesta. Joskus on välttämätöntä katkaista side, jotta sen voiman löytää.

Emily Giffin: Rakkauden pudotuspeli

Rakkaus lainassa -kirjan itsenäinen jatko-osa. Edeltäjäänsä tylsempi ja ennalta-arvattavampi. Ensimmäisessä kirjassa sympatiat olivat koko ajan Rachelin puolella, vaikka tämä varastikin Darcyn miehen. Toinen kirja jatkaa tarinaa Darcyn näkökulmasta. Aluksi minua ei edes kiinnostanut, mitä Darcylle tapahtuu, sillä tämä oli niin ärsyttävä ja itsekeskeinen hahmo. Sulhanen jättää, uusi poikaystävä ja tulevan lapsen isä osoittautuu törpöksi, joten raskaana oleva Darcy pakenee häpeää Lontooseen vanhan ystävänsä luo. Tässä kirjassa onnellinen loppukin oli niin ärsyttävä, vaikka yleensä niitä rakastankin. Missä välissä Darcy muka muuttui hyväksi ihmiseksi ja ansaitsi mukavan miehen? Kyllä minä tämänkin silti luin, kerran olin sen kirjastosta kotiin kantanut. Viihteen peruskauraa.

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

Absurdi, mutta samalla hirvittävän kaunis tarina siitä, miten Graham, Isla, Petri ja Kari lähtevät kiertämään maapalloa ympäri. He osallistuvat Halleyn muistokilpailuun, jossa vuoden aikana täytyy kiertää maapallo nollameridiaania pitkin käyttämättä mitään moottorikäyttöisiä laitteita. Matkaa pääsee seuraamaan Karin kertomana, Petrin Rymanista ja joukkueen lokikirjoista. He lähtevät liikkeelle Lontoosta ja palaavat vuoden päästä takaisin toisesta suunnasta. Moni muukin asia on silloin toisin, ja yksi heistä palaa Lontooseen matkalla kyhätyssä ruumisarkussa.

Vaikka kirjan lukemisesta on jo muutama viikko, en vieläkään osaa päättää, mitä mieltä siitä olen. Suosittelen lukemaan itse. Ehkä minäkin vihdoin alan vähäsen lämpiämään suomalaiselle nykykirjallisuudelle.

torstai 18. elokuuta 2011

"Kesäkurpitsakakkua voidaan oikeastaan pitää terveellisenä kasvisruokana"


Työpaikallani vallitsee hyvin tarkat (aika usein ääneen lausututkin) säännöt siitä, milloin työntekijän on syytä tuoda muille jotain herkkuja. Työsuhteen alussa tietysti tulopullat ja lopussa lähtöpullat. Tähän väliin mahtuu lukematon määrä lomapullia, synttäripullia, nimpparipullia, talonostopullia ja autonvaihtopullia. Pulla tarkoittaa tässä yhteydessä "mitä tahansa hyvää". Myös ulkomaanreissuilta on syytä tuoda tuliaisherkkuja.

Täytin eilen vuosia, joten oli luonnollisesti minun vuoroni viedä jotain. Olette ehkä havainneet, että nykyään täällä blogissa ei juuri tehdä syötäväksi mitään, missä ei olisi kesäkurpitsaa. Niin. Myös synttärikakussani oli kesäkurpitsaa.

Sain äidiltä kesäkurpitsakuivakakun reseptin. Tämä onkin juuri sellainen kakku, josta minä tykkään: ainekset sekaisin ja uuniin. Tainan keittiössä taikina päätyi pyöreään irtopohjavuokaan. Kakku sai sisäänsä passionhilloa ja päällensä valkosuklaata.

Työpaikan kahvipöydässä päädyttiin siihen lopputulokseen, että koska kakussa on niin valtava määrä kesäkurpitsaa, se on oikeastaan sangen terveellistä. Siinä vaiheessa en viitsinyt mainita, että kakussa on myös neljä desilitraa sokeria :).

Passionhillolla täytetty ja valkosuklaalla kuorrutettu kesäkurpitsakakku

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta (puolet tummaa, puolet maitokaakaojauhetta)
2 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 dl ruokaöljyä
5 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 munaa

Täytteeksi
passionhilloa

Kuorrute
200 g valkosuklaata
0,5 dl kuohukermaa

Koristeeksi
maitosuklaata

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy, kesäkurpitsa ja munat ja sekoita taikinaksi. Jos haluat tästä kuivakakun, kaada taikina jauhotettuun suureen rengasvuokaan. Jos haluat tästä kakkupohjan, kaada taikina jauhotettuun pyöreään vuokaan. Paista kakkua 180 asteessa noin tunti.

Mikäli päädyit kuivakakkuvaihtoehtoon, kakku on oikeastaan valmis, kun se on jäähtynyt ja irrotettu vuoasta. Mehevimmillään kakku on seuraavana päivänä.

Mikäli päädyit tekemään taikinasta kakkupohjan, muutama juttu on vielä edessä ennen kuin kakku on valmis nostettavaksi pöytään: Kun kakku on jäähtynyt, irrota se vuoasta ja leikkaa se kahteen osaan. Levitä alemmalle puoliskolle passionhilloa ja nosta toinen puolisko sen päälle. Puoliskoja voi myös tässä vaiheessa kostuttaa vaikkapa mehulla, mutta minä en kostuttanut, sillä kesäkurpitsa tekee kakusta muutenkin aika mehevän.

Kuorrutetta varten sulata suklaa esimerkiksi mikrossa. Lämmitä kermaa kattilassa (ei kiehumispisteeseen, mutta selvästi kättä lämpimämmäksi). Lisää sulatettu suklaa kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrute kakun päälle. Vuole maitosuklaasta lastuja koristeeksi esimerkiksi juustohöylällä.

Suklaakuorrute apinoitu Kinuskikissalta, itse kurpisakakun ohjeen alkuperästä ei ole tietoa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Versio pesto rossosta


Italiasta raahatut aurinkokuivatut tomaatit kummittelivat mielessäni, kun törmäsin Aamulehdessä pesto rosson ohjeeseen. Lehti ehdittiin heittää pois, ennen kuin muistin ottaa ohjeen talteen, eikä Aamulehti näköjään julkaise reseptejä verkkosivuillaan. Selailin vähän netin loputtumia reseptivarantoja, mutta loppujen lopuksi en jaksanut noudattaa yhtäkään reseptiä kunnolla.

Määrät eivät ole sitten mitään hirmu tarkkoja, mutta en usko, että tämä menee pieleen, vaikka ohjetta ei pilkun tarkasti noudattaisikaan. Joissain versioissa tähän lisätään myös oliiveja tai pinjansiemenet korvataan manteleilla.

Eräänlainen pesto rosso


noin 20 aurinkokuivattua tomaattia (ovatkos ne aurinkokuivatut tomaatinpalat kokonaisia tomaatteja vai tomaatin puolikkaita? Niitä paloja kuitenkin noin 20.)
2 valkosipulin kynttä
1/2 dl pinjansiemeniä
30 g parmesaania
n. 1/2 tl rosmariinia
ripaus suolaa
ripaus chiliä
noin 0,5 dl oliiviöljyä

Paahda pinjansiemeniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne saavat vähän väriä. Siemeniä kannattaa pitää liikkeessä, sillä ne palavat todella helposti. Jos aurinkokuivatut tomaatit on säilötty öljyyn, valuta ne mahdollisimman kuiviksi. Kuivina säilötyt tomaatit voit käyttää sellaisenaan.

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella tai blenderillä tai vaikka sauvasekoittimella. Oliiviöljyä kannattaa lisätä ensin vaikka puolet tuosta määrästä ja tarpeen vaatiessa lisää (siis sen mukaan, kuinka notkeaa pestostasi haluat). Varo sekoittamasta liikaa, sillä pestoon saa kuitenkin jäädä rakennetta eikä sen ole tarkoitus olla sileää tahnaa.

Pestoa voi syödä sellaisenaan vaikkapa paahdetun leivän päällä tai käyttää esimerkiksi pastakastikkeena.

maanantai 15. elokuuta 2011

Iloisten rosvojen paistia

"Lihaako myös - no, makkaraa
Ja jonkin kyljyksistä,
Ja leijonalle silavaa,
Se on niin terveellistä,
Ja selkää nautain muhkeain
Ja kinkkua, hm, joskus vain."


Aina kun puhutaan rosvonpaistista, minulle tulee välittömästi mieleen tämä kohta Kolme iloista rosvoa -kappaleesta.

Sen valmistamiseen kuluu tuhoton määrä polttopuita ja aikaa, mutta lopputulos on yleensä vaivan arvoinen. Mökillä rosvonpaistia tehdään yleensä useita kertoja kesässä. Minä en ole tässä mikään mestari. (Yleensä viihdyn paremmin laiturilla kirja kädessä... Tai sisällä kirja kädessä... Tai leikkimässä kissanpennun kanssa kuin vahtimassa nuotiota ja juomassa kaljaa.) Mutta tällä kertaa seurasin koko prosessin niin tarkasti, että olen varmaan ihan pätevä jakamaan neuvoja :).

Meidän rosvonpaistikuopassamme valmistui tällä kertaa kahteen osaan laitettu kinkku ja kanankoipia. Kanankoivet lisättiin kuoppaan muutama tunti kinkun jälkeen. Yleisesti ottaen mitään kovin vähärasvaista lihaa kuoppaan ei kannata laittaa paistumaan, ainakaan yksinään.

1. Kaiva kuoppa ja vuoraa sen reunat ja pohja kivillä. Meillä kuoppa on noin puoli metriä syvä.
2. Sytytä kuopan pohjalle nuotio ja polta sitä noin 4 - 5 tuntia.


3. Kääri lihanpalat märkään leivinpaperiin ja sen jälkeen märkiin aikakauslehtiin. Lihan kanssa samaan nyyttiin voi halutessaan laittaa esimerkiksi sipuleita. Kääri lihanpalojen ympärille vielä lopuksi esimerkiksi kanaverkkoa, jotta saat paketin pysymään tiiviisti kasassa. Kanaverkkoon kannattaa kiinnittää jonkinlainen rautalanka, jonka avulla lihapaketti on helppo nostaa hiilien seasta ylös.


4. Kun nuotio on sammunut, nostele suurin osa kuumista hiilistä pois kuopasta. Meillä kuopan pohjalle laitettiin jo ennen nuotion sytyttämistä tuollainen tynnyrin pohjasta tehty astia, jossa on kiinni neljä rautalankaa. Sen avulla hiilet on helppo nostaa kuopasta pois.


5. Laita lihapaketit kuopan pohjalle ja lisää muutama lapiollinen hiekkaa lihojen päälle.


6. Kaada sivuun nostetut tai lapioidut kuumat hiilet takaisin kuoppaan ja sytytä nuotio uudelleen. Pidä yllä nuotiota lihojen kypsymisen vaatiman ajan. Meillä tähän meni noin 4 - 5 tuntia.


7. Kun nuotio on sammunut, nosta lihapaketti pois kuopasta. Avaa paketti ja syö.

torstai 11. elokuuta 2011

Neljä kirkkoa ja yksi pirunvuori Sastamalassa

Lähes kahden viikon töissä ahertamisen jälkeen on kiva palata vielä kesälomatunnelmiin. Ystäväni kanssa meillä on tapana tehdä kulttuuripainotteisia kesäretkiä. Viime vuonna kiersimme Tuusulan rantatietä, sitä ennen olemme vierailleet muun muassa Kalelassa ja Mäntän Serlachius-museoissa. Tänä kesänä olimme kirkkokierroksella Sastamalassa. Ja osui kierroksen varrelle yksi pirunvuorikin, ettei nyt liian kirkolliseksi mene.

Tervetuloa kuvamatkalle Sastamalan kirkkoihin. Ensimmäinen kohde oli vuonna 1855 valmistunut Tyrvään kirkko Vammalassa.




Matka jatkui retken luultavasti tunnetuimpaan kohteeseen eli Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. 1500-luvulla rakennetun kirkon paanukatto oli juuri uusittu, kun kirkko tuhopoltettiin vuonna 1997. Sitkeät kyläläiset päättivät rakentaa kirkon uudestaan. Kirkko otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2003. Muutamaa vuotta myöhemmin Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala toteuttivat sisätiloihin 1700-luvun kuva-aiheiden pohjalta 101 maalausta.

Kirkko oli kyllä upea, ja jos se osuu joskus matkan varrelle, kannattaa ilman muuta poiketa. Verkkosivujen mukaan kirkko on avoinna yleisölle vielä elokuun loppuun saakka su–pe klo 11–18 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11–18.






Lounasta söimme Vammalan asemaa vastapäätä olevassa söpössä Liekorannassa. (Note to self: Jos et ole kuolemassa nälkään, älä ota Kievarin Ameriikan annosta. Tai älä ainakaan tilaa sitä ennen mitään alkupalaa.)


Lähdimme Liekorannasta mahat täynnä kohti keskiaikaista Pyhän Marian kirkkoa. Kirkko erosi karuudessaan suuresti Pyhän Olavin kirkosta, mutta oli kyllä lähes yhtä vaikuttava: maalattia, hellepäivänäkin viileä sisäilma, vanhat puuesineet ja -patsaat... Myös Pyhän Marian kirkko on auki elokuun loppuun saakka klo 11 - 18.




Ruumisarkkukärryissä oli aika raadollista tekstiä:

 

Seuraavaksi reitille osui vuonna 1913 valmistunut Karkun kirkko. Kirkko ei ollut virallisesti auki, mutta ystävällinen siivooja antoi meidän katsella sisätilojakin. Ulkoapäin kirkko oli kuitenkin vaikuttavamman näköinen, vaikka siitä ei kameraan yhtään järkevää kuvaa tallentunutkaan.

Viimeinen pysähdyspaikka oli Ellivuori, tai oikeastaan sen läheisyydessä sijaitseva Pirunvuori. Päivä oli kuuma, mutta onneksi kiipeämistä ei ollut ihan järkyttävän paljon. Reitin varrelle oli tauluihin koottu kaikkea hauskaa tietoa metsien olennoista ja vanhoista uskomuksista.

Mäen päällä sijaitsee Emil Danielssonin luonnonkivistä rakennettu taitelija-ateljee Pirunvuoren kivilinna. Kivilinna oli valitettavasti mennyt juuri kiinni, joten tyydyimme ihailemaan sitä ulkoapäin. Myös maisemissa riitti ihailtavaa. Kävimme myös Pirunluolalla, jonne oli sortumavaaran takia pääsy kielletty.





tiistai 9. elokuuta 2011

Kesäkurpitsa päivässä...


Mikäli kesäkurpitsa päivässä pitäisi lääkärin loitolla, täällä ei tarvittaisi lääkäriä ainakaan koko loppuvuonna. Eihän niitä ehdi millään syödä samaa tahtia, mitä ne kasvavat... Kaikki mahdolliset tavat käyttää kesäkurpitsaa saa jakaa minulle kommenttiboksissa. Nyt. Ennen kuin ne valtaavat koko talon. Anelen. Keksikää jotain.

Minä jaan teille nyt yhden vähän makeamman kesäkurpitsareseptin, olkaa hyvät.

Suklainen kesäkurpitsakakku

n. 250 g kuorittua kesäkurpitsaa raastettuna (yksi pieni melkein kokonaan)
100 g tummaa suklaata sulatettuna
noin 1/2 pss rouhittuja manteleita (korvasin mantelilastuilla)
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl rypsiöljyä
noin 1 dl omenahilloa (korvasin omenasoseella)

Kuorrutus

25 g voita/margariinia
50 g tavallista maustamatonta sulatejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahtoon. Lisää sitten kesäkurpitsaraaste, sulatettu suklaa, öljy, mantelirouhe ja omenahillo ja sekoita varovasti taikinaksi. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. (Minulla kakku jäi tuolla paistoajalla vähän raa'aksi, mikä saattoi johtua siitä, että laitoin kesäkurpitsaa aika reilusti, jolloin siitä irtosi taikinaan enemmän nestettä, tai siitä, että laittamani omenasose oli hieman nestemäisempää kuin ohjeessa ollut hillo... Ensi kerralla paistan tätä siis ehkä noin kymmenen minuuttia kauemmin tai ainakin kokeilen tikulla kypsyyden, ennen kuin otan uunista.)

Pehmitä kuorrutusta varten voita huoneenlämmössä tai varovasti mikrossa (voi ei saa sulaa). Sekoita kuorrutuksen aineet esim. sähkövatkaimella, mutta älä vatkaa liikaa, sillä seoksesta tulee sitä juoksevampaa, mitä enemmän vatkaat. Kuorruta jäähtynyt kakku ja koristele halutessasi esim. suklaalastuilla.


Ohje Lettupannusta.

maanantai 8. elokuuta 2011

Iltojen pimenemistä odotellessa

Syksy on ilmeisesti tulossa, kun olen taas alkanut neuloa. Nyt vain odotellaan iltojen pimenemistä, että voi alkaa polttaa kynttilöitä.


Kynttilälyhdyn suojukset
(Debbie Blissin kirjasta Neulojan vuosi)

Materiaal: petroolin värinen SandnesGarnin Smart
Menekki: n. 20 g
Puikot: 3,5 mm
Lisäksi: Miehen viskilasit, jotka palvelevat nykyään kynttilälyhtyinä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Hahtuvapalloista tuli pannunalunen


Jee, hahtuvapalloista riittävä enemmistö tuli pesukoneesta ulos palloina.

Minulla on ollut jo pitkään halu tehdä tällaisista huovutetuista palloista jotain. Alun perin haaveissa oli kylpyhuoneen matto, mutta totesin, että siihen palloja joutuu tekemään aivan valtavan määrän. Pannunalunen tuntui siis realistisemmalta tavoitteelta.

Koska märkähuovuttaminen käsin on työlästä, aloin tutkailla netistä vaihtoehtoisia tapoja saada aikaan huovutettuja palloja. Törmäsin Villaisen blogissa ns. laiskan palloihin (heh). Eli hahtuvasta keritään pieniä keriä, ja ne huovutetaan pesukoneessa. Huovutin hahtuvapallot kertaalleen kuudessakymmenessä asteessa, ja ne huopuivat aivan täydellisesti. Tapa oli siis niin yksinkertainen, että ehdin jo miettiä, miten en keksinyt tätä itse :).

Sommittelin valmiista palloista muutamia erilaisia muotoja. Pyöreään palloja oli muutama liian vähän. Neliö vaikutti paremmalta. Käytin ensin pelkästään huovutettuja hahtuvapalloja, mutta totesin, että pallojen kokoerot näkyivät vähän liikaa, kun ne ovat ihan toisissaan kiinni. Pengoin hieman tarvikekaappiani, ja sieltä löytyi pussi, jossa oli rikkoutuneita helmikoruja. Mustat helmet saivat uuden elämän pannunalusessa. (En tiedä, miten nuo helmet kestävät kuumaa, mutta koska ne ovat niin paljon huopapalloja pienempiä, ne eivät joudu suoraan kosketukseen kuuman pinnan kanssa. Toivotaan siis parasta.)

Itse olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen ja taidan tehdä tässä joskus vielä toisenkin. Tuo liukuvärjätty hahtuva on kyllä tähän tarkoitukseen ihan loistavaa, kun saa nätisti väritykseltään toisiinsa sointuvia palloja.



Pannunalunen hahtuvapalloista ja helmistä


Materiaalit: Tallinnasta hankittu virolainen liukuvärjätty hahtuva, puuvillalanka, rikkinäisestä korusta puretut helmet
Koko: 18,5 cm x 18,5 cm


Pallojen tekeminen oli siis loppujen lopuksi helppoa, vaikka toki tuossa keriessäkin sai peukalon kipeäksi. Ehkä se mattokin siis näistä vielä joskus syntyy.

Niin ettei totuus unohtuisi. Noin yhdeksästäkymmenestä pallosta noin kuusikymmentä tuli ulos palloina. Loput olivat kokeneet muodonmuutoksen ja syntyivät uudelleen... Öööö, käyttökelvottomina villamöykkyinä. Tähän vaikutti luultavasti se, että laitoin koneeseen pallojen kanssa tyynyliinoja. Osa palloista on ehkä joutunut tyynyliinojen sisään, ja siellä tarttunut kiinni toisiinsa.

lauantai 6. elokuuta 2011

Pilvisen päivän hahtuvapallot


Pilvisen lauantaipäivän ajankuluksi pyörittelin virolaisesta liukuvärjätystä hahtuvasta melkein sata pientä kerää. Jaa miksikö? Nyt pallot pyörivät pesukoneessa, joten kerron lähipäivinä, kun (toivottavasti) pääsen esittelemään valmista projektia. Toisaalta tämä projekti aloitettiin taas siten, että oli enemmän intoa kuin tietoa, joten saa nähdä, mitä palloista tulee... Tai ovatko ne enää pesukoneesta ulos tullessaan palloja ollenkaan  :).

perjantai 5. elokuuta 2011

Kahvia teenjuojalle


En juo kahvia. Paitsi joskus mökillä pannukahvia ja kesällä kylmää Frezza Chokomintiä, jossa on kai vähäsen jotain kahvinmakuakin. Jälkimmäisestä se ajatus sitten lähti. Oli saatava jääkahvia, tai oikeastaan minttusuklaalla maustettua jääkahvia. Mitään reseptiä ei nopealla selailulla löytynyt, joten piti soveltaa itse. Ja lopputuloksesta tuli suorastaan yllättävän hyvä.

Minttusuklainen jääkahvi (kahdelle)

2 dl vahvaa kahvia
2 dl maitoa
1 rkl ruokosokeria (tai enemmän/vähemmän maun mukaan)
6 palaa Pätkis Mini Bites -suklaata
jäitä

Keitä vahvaa kahvia. Kaada se kuumana toiseen astiaan ja lisää joukkoon Pätkis-minttusuklaapalat ja sokeri. Sekoittele, kunnes sokeri ja suklaa ovat sulaneet. Jäähdytä kahvi esim. pakastimessa. Laita lasin pohjalle jäitä, desilitran verran jäähdytettyä minttusuklaista kahvia ja desilitran verran maitoa. Sekoita ja juo.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ihanan tahmainen limettipiiras


Jos kelataan edelleen taaksepäin näissä varastossa olevissa postausaiheissa, olemme viime perjantaissa, jolloin herkuttelimme limettipiiraalla mökillä.

Olin ostanut jo aikaa sitten kaappiin purkillisen kondensoitua maitoa mielessäni tämä piirakka. Mojitojen teosta oli jäänyt jääkaappiin muutama limetti, ja ajattelin, että nyt aika voisi olla kypsä limettipiiraalle eli key lime pielle. (No, oikeasti tämä meni niin, että kaapeista löytyivät nämä kaksi harvinaisempaa ainesosaa eli limetit ja kondensoitu maito, mutta ei kananmunia eikä voita. Mutta kun olin saanut päähäni, että nyt leivon juuri tämän piirakan, lähdin ostamaan niitä vielä puoli kymmenen aikaa lähi-Siwasta. Kun aloin leipoa siinä vähän ennen kymmentä, mies ilmoitti, että tuo keksien tehosekoittimessa murskaaminen ja vatkaaminen saa sitten kyllä kohta loppua, sillä hänen täytyy päästä nukkumaan, kun seuraava päivä oli työpäivä. Mutta piirakka onnistui, vaikka en tuota täytettä hirveän kauan sitten ehtinyt edes vatkata.)

Resepti Uneliaan kokin blogista.

Key lime pie

Pohja:
3 1/2 dl murua digestive-kekseistä
1 dl sulatettua voita tai margariinia
1 rkl sokeria

Täyte:
5 keltuaista
1 tlk (400g) kondensoitua makeaa maitoa
1 dl limeteistä puristettua mehua (minulla tähän meni kaksi limettiä)
1 rkl raastettua limetinkuorta

(Koristeluun:
kuohukermaa, tomusokeria, limetti ohuina viipaleina tai ohuiksi suikaleiksi leikattu limetin kuori)

Jauha keksit muruksi esimerkiksi monitoimikoneella. Valmista murupohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele vielä lämmin seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle ja reunoille (reunojen ei tarvitse olla kovin korkeat). Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia. Anna vuoan jäähtyä ritilällä. Nosta uunin lämpö 175°C:een.

Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee hieman. Lisää limettimehu ja -kuoriraaste. Kaada seos piirasvuokaan. Kypsennä 10 minuuttia (uunin keskitasossa) ja jäähdytä ritilällä.

Jäähdytä piiras mielellään vaikkapa yön yli jääkaapissa ja tarjoile se viileänä. Vatkaa halutessasi kerma ja tomusokeri vaahdoksi ja koristele piiras kermavaahdolla. Voit käyttää koristeluun myös limetinviipaleita tai -kuorisuikaleita. Itselläni koristelut jäivät mökkiolosuhteissa vähiin, mutta kokeilkaa te :).


Limettipiiraasta yli jääneistä valkuaisista syntyi pavlova, jonka koristelin tällä kertaa mustikoilla ja Wiener nougat -rakeilla.

maanantai 1. elokuuta 2011

Una jarra de sangría

Ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän iltana on mukava muistella vähän aurinkoista perjantaita. Tykkään tosi paljon sangriasta, mutta sen tekeminen on osoittautunut aika vaikeaksi. Tai siis helppoahan sitä on sekoittaa hedelmiä punaviiniin, mutta oikein koskaan lopputulos ei ole samanmakuinen kuin Espanjassa paahtavan kuumalla rantabulevardilla :). Täma kannullinen pääsi kuitenkin jo aika lähelle. Ehkä se on se kuumuus, mikä tästä tekee oikean makuista.

Sangria on tehty Välimäki-kirjasta napattua reseptiä mukaillen. En ole mikään viiniasiantuntija, mutta mielestäni joku kevyt ja marjainen punaviini sopii sangriaan parhaiten. Käytin espanjalaista El Copero Tintoa, joka ei ollut varsinainen rasite kukkarollekaan :). Alkuperäisessä ohjeessa oli tässä lueteltujen hedelmien lisäksi käytetty omenaa, päärynää ja rasia mansikoita. Heitä siis mukaan niitä hedelmiä, mitä mielesi tekee.

Sangria

0,5 dl sokeria
1 plo punaviiniä
1 persikka
1 appelsiini
1 sitruuna
5 dl persikkajääteetä
n. 5 dl kivennäisvettä (tai maun mukaan)

Pilko tai lohko hedelmät ja laita ne kannun pohjalle. Mittaa joukkoon sokeri, punaviini ja persikkajäätee. Sekoita ja anna maustua. Lisää kivennäisvettä ja jäitä ja sekoita uudelleen. Nauti auringossa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...