"Täällä ei ole mitään" luki KGB:n radiohuoneen ovessa neuvostoaikana.
Parvekkeelle oli pääsy kielletty, sieltähän olisi voinut nähdä kaikkea salaista.
Opastettu kierros oli hauska ja sopivan kevyt. Opas sanoikin, että Virun KGB-museossa halutaan tuoda esille nimenomaan neuvostoajan järjettömyyttä. Ja aika uskomattomalta hotellin meno kyllä kuulostikin: mikrofoneja huoneissa ja jopa ravintolan lautasissa, kerrosvalvojat, jotka kirjasivat kaikkien vierailijoiden liikkeet ylös, salakuunteluhuone ylimmässä kerroksessa... Mitään valtavan syvällistä neuvostoaikaan pureutumista ei siis kannata odottaa. Minulle nimenomaan erilaiset tarinat tekivät museosta kiinnostavan.
Museoon pääsee vain opastetuilla kierroksilla. Tunnin kestäviä kierroksia järjestetään päivittäin, ja niille voi ilmoittautua Virun vastaanotossa.
Toinen uusi museotuttavuus oli käsittääkseni ihan vastikään avattu Lentosatama (Lennusadam, Seaplane Harbour). Vesitasohalleihin rakennetussa museossa pääsi muun muassa kömpimään sukellusvene Lembitin uumeniin, ajelemaan vesitasosimulaattorilla ja kuvauttamaan itsensä vanhoissa merimiesvetimissä. (Museon kuvausolosuhteet olivat aika haastavat, joten mitään huippuotoksia nämä eivät ole.)
Lentosatamaan ei hirveän hyvin pääse julkisilla, ja koska satoi aivan kaatamalla vettä, nappasimme hotellin edestä taksin. Taksimatka maksoi meiltä neljältä hurjat 6,6 euroa :).
Loppuun vielä muutamia kuvia Virun 22. kerroksen parvekkeilta. Tuo kontrasti eri puolilta taloa otettujen kuvien välillä on kyllä aika suuri. Punatiilisiä kattoja ja kirkontorneja toisella puolella, moderneja lasikuutioita toisella.