perjantai 31. elokuuta 2012

Minä pakastan ilman jäätelökonetta tehtyä lakritsijätskiä

"Älä edes harkitse sitä jäätelökoneen hankintaa! Dr Sugarin blogista löysin lakritsajätskin ohjeen, ja lopputulos vetää vertoja Aino-lakritsajätskille! Ooooonomnomnomnom! Aion kokeilla myös niitä muita ohjeita 8)"
Tällaisen huutomerkkien sävyttämän viestin sain viime viikonloppuna. Hauska yhteensattuma on se, että muutama viikko sitten itsekin surffailin Dr Sugar -blogissa ja ihailin heidän loihtimiaan herkkuja. Nyt kun blogin lakritsijätski sai noin painavan suosituksen, pakkohan sitä oli testata.


Ja siitä tuli niin hyvää. Miksi en ole tiennyt, että jätskin tekeminen voi olla näin helppoa? Melkein kaikissa ohjeissa käsketään aina pakastamaan ja sekoittamaan ja pakastamaan uudelleen... Jos ei siis omista jäätelökonetta, josta minäkin olen viime kuukaudet haaveillut.

Mutta tämä ohje oli melkein pelottavan yksinkertainen:

Lakritsijäätelö ilman jäätelökonetta

5 dl kermaa
n. 2 dl kondensoitua maitoa
n. 2 dl lakritsikastiketta (itse tehtyä tai valmista)
2 tl vaniljasokeria
(n. 150 g lakritsia tms.)

Kondensoitua maitoa myydään ainakin 397 g:n säilykepurkissa. Vaikka purkki näyttää pieneltä, siinä on melkein 3 dl, joten ei kannata laittaa sitä ihan kaikkea.

Lähikaupassa ei ollut valmista lakritsikastiketta, joten piti vähän improvisoida: Sulatin kattilassa miedolla lämmöllä 5,5 Kick-patukkaa ja noin desin verran kermaa. Kick-patukoita oli alun perin kuusi, mutta puolikas katosi jäljettömiin matkallaan kohti kattilaa. (Pitihän se nyt varmistaa, että Kick-patukat ovat edelleen niin hyviä kuin muistin.)

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vaniljasokeri varovasti käännellen. Kaada noin puolet jätskimassasta pakastuksen kestävään vuokaan tai rasiaan. Valuta päälle noin puolet lakritsikastikkeesta ja levitä sen päälle pienemmäksi pilkottuja lakritsinpaloja. Kaada päälle loput jätskimassasta ja valuta sen päälle loput lakritsikastikkeesta. Koristele vielä pilkotuilla lakritsinpaloilla ja jäädytä vähintään 8 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Voit myös sekoittaa lakritsikastikkeen jätskimassan joukkoon ja jättää siitä vain osan koristeluun, niin kuin alkuperäisessä ohjeessa oli tehty. Minä pidän enemmän siitä, että jäätelössä on kunnollisia lakritsisattumia, joten päädyin latomaan niitä kerroksittain rasiaan. Lakritsikastike kuitenkin uppoaa vähän jäätelömassan joukkoon, jolloin jätskiin tulee kunnon lakritsisuonia :).

torstai 30. elokuuta 2012

Älä käy yöhön yksin (onneksi mielipidettään voi aina muuttaa)


Älä käy yöhön yksin on luettu. Ja nyt minun täytyy tulla oikomaan aiempia puheitani. Kirjoittelin elokuun alussa, että tarina ei oikein napannut mukaansa. Mutta oikeasti kävikin niin, että mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä enemmän siitä tykkäsin.


Tarina alkaa 1960-luvun Helsingistä. Adriana, Ariel ja Jouni soittavat ja laulavat yhdessä. Jouni on kovapintainen ja kuin luotu menestymään, Adriana ja Ariel taas ovat vähän liiankin herkkiä ja maailman kolhittavissa. Jouni haluaa suojella näitä kahta, mutta aina hän ei siihen pysty. Kolmikko pääsee levyttämään yhden Arielin tekemän kappaleen, nimeltään Älä käy yöhön yksin.
Jouni vilkuili vuoroin Arielia, vuoroin Adrianaa ja ajatteli että olivathan he heikkoja, sitä ei käynyt kieltäminen, hänen ystävänsä olivat heiveröisiä korsia, pieninkin kylmä tuulenpuuska meni suoraan heihin ja sai heidät palelemaan, ja hän, Jouni, olisi aina huolissaan mitä heille tapahtuisi. Silti he olivat myös niin kauniita! Ariel oli sisäisesti kaunis, ja Adriana oli kaunis sekä sisäisesti että ulkoisest, ja Jouni halusi suojella heitä, hän rakasti heitä, hän rakasti Arielia koska Ariel kirjoitti niin upeita lauluja ja lakkasi änkyttämästä, kunhan vain unohti olla peloissaan, ja hän rakasti Adrianaa koska tämä voitti syvät pelkonsa silloin kun oli pakko, niin kuin nyt. Ja äkkiä Jouni ymmärsi. Kaikki oli vasta alussa.
Laulutrion ura ei kuitenkaan singlen myötä lähtenyt toivottuun nousuun. Kolmikko lähtee eri teille, yhteys heidän välillään katkeilee mutta ei koskaan kokonaan katkea. Myöhemmin Frank Loman alkaa selvittää kolmikon vaiheita ja käy ilmi, että hänellä on heihin läheisempi suhde kuin hän kuvittelikaan.

Kirja kertoo mielestäni eniten ystävyydestä. Aika monta kertaa lukiessa mieleen nousi kysymys "mitä jos"? Toinen hetki, toinen aika, olisivatko asiat voineet mennä jotenkin toisin, ihmissuhteissa ja päähenkilöiden elämässä ylipäätään. Musiikki on koko ajan läsnä, samoin kuin tietynlainen sukupolvien välinen kuilu.

En voi olla ihailematta Westön kieltä (tai hänen ja suomentaja Katariina Huttusen yhdessä luomaa tekstiä). Lisäksi ihailen sitä, miten hän tarkkanäköisellä ajankuvauksella taustoittaa kirjan tapahtumia.

Olen lukenut tätä Westön itsensä Helsinki-kvartetiksi nimeämää sarjaa vähän väärässä järjestyksessä. Mutta sillä ei taida olla väliä, sillä kirjat tuntuvat muutenkin liittyvän vain löyhästi toisiinsa. Missä kuljimme kerran -romaanin muutamia henkilöitä vilahtelee tässä sivuhahmoina, mutta mielestäni kirjojen lukeminen juuri tässä järjestyksessä ei ollut mitenkään välttämätöntä.

Olen joskus varmaan sanonutkin, että en lue paljon suomalaisia kirjoja. Ne ovat yleensä aina jotenkin niin vinksahtaneita tai masentavia, että en jaksa. (Sivuhuomautuksena: Tiedän että on varmasti olemassa paljon loistavaa suomalaista kirjallisuutta, minä en vain ole vielä löytänyt sitä. Tässä ehkä minun lukutavoitteeni. Lupaan lukea enemmän suomalaista.) Westön fani minusta näiden kahden kirjan perusteella tuli. Ei näissäkään kummassakaan varsinaisesti mitään onnellista loppua ollut, mutta hyvä fiilis jäi silti.

maanantai 27. elokuuta 2012

Hurrrjan viljaiset sämpylät

En yleensä ikinä osta valmiita jauhosekoituksia. Nyt kuitenkin luin niin monesta paikasta kehuja Myllärin Luomu Hurjan Viljaisista Sämpyläjauhoista, että päätin ostaa pussin.

Taas muuten yksi elintarvike, joka on nimetty niin, että tekisi mieli käydä punakynällä korjailemassa. Mistä noita isoja alkukirjaimia oikein tulee?


Nimestään huolimatta näistä jauhoista tuli erinomaisia sämpylöitä: kauniita, pehmeitä ja sopivan sitkoisia. Siemenet ja rouheet tuovat mukavasti makua ja rakennetta. Sämpylät ovat seuraavanakin päivänä hyviä eivätkä mitään kuivia kökkäreitä. Veikkaan, että ostan jauhoja uudelleenkin.

Tein sämpylät ihan pussin kyljestä löytyvän ohjeen perusteella, tässä se teillekin:

Hurjan viljaiset sämpylät
(18 kpl)

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
14 dl hurjan viljaisia sämpyläjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja puolet jauhoista. Sekoita. Lisää loput jauhot ja rypsiöljy. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla noin 30 minuuttia.

Leivo taikinasta jauhotetulla alustalla 18 sämpylää. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettynä noin 30 minuuttia. Paista 225 asteessa 10 minuuttia.

torstai 23. elokuuta 2012

Köln

Jos joku vielä muistaa, niin kävin kesälomalla heinäkuun alussa Saksassa. Tuskin enää itsekään muistan, että minulla mitään lomaa olikaan. Tuolta reissulta on vielä yksi kaupunki esittelemättä, joten olkaa hyvä: Köln.


Köln oli reissumme viimeisen päivän kohde. Siellä on se tuomiokirkko ja kölninvettä ja ööö, juuri tänä viikonloppuna näköjään valtava Cologne Pride 2012 -kulkue. (Katselin juuri tapahtuman sivuilta, että tapahtuma oli siinä vaiheessa itse asiassa jatkunut jo muutaman viikon, joten ihmekään kun kaupungissa haisi silloin sunnuntaina ihan vanha viina.) Kaupungin keskustaa ei oikein jaksettu kierrellä, sillä siellä oli hirveästi ihmisiä, mutta oikeastaan minnekään ei päässyt sisälle. Saksassa kun sunnuntaisin kaikki liikkeet ovat kiinni. Yksi museokin, jossa oltaisiin haluttu käydä, oli juuri tuona sunnuntaina poikkeuksellisesti suljettu.

Mutta tuomiokirkko löydettiin :). Vaikea sitä olisi ollut ehkä olla löytämättä, sillä se näkyy aika massiivisena rautatieaseman aulaan, kuten ylimmän kuvan avulla yritin havainnollistaa.




Goottilaista tyylisuuntaa edustavaa tuomiokirkkoa rakennettiin yli 600 vuotta, ja valmistuttuaan (vuonna 1880) se ehti olla kymmenen vuotta maailman korkein rakennus. Sitten tuli yksi Eiffel-torni ja kiilasi ohi. Yli 500 askelmaa olisivat johdattaneet näköalatasanteelle, mutta me jätimme suosiolla kiipeämisen väliin.








Tuomiokirkon jälkeen pidimme vähän aikaa sadetta valtavien jäätelöannosten äärellä ja kävimme kölninvesiostoksilla. Sitten matkasimme metrolla rautatieasemalta eläintarhan lähistölle, jossa hyppäsimme Kölner Seilbahnin kyytiin. Reinin yli huojuvassa pikku kopissa olisi saattanut heikompaa vähän hirvittää, mutta me olimme rohkeita :). Näköalat olivat kyllä aika huikeat. Oli aika jännittävää päästä katselemaan esimerkiksi valtavaa tuomiokirkkoa lintuperspektiivistä.


 Että mä rakastan tätä poseeraamista :). Kuva: Elina

Kuva: Elina


Tuomiokirkon lisäksi Seilbahnista näkyi jotain sellaistakin, mitä en olisi välttämättä halunnut nähdä, nimittäin suoraan köysiradan alla olevan kylpylän nudistiosasto. "Hei, tuolla on joku lihava mies suihkussa. Alasti! Niitä on lisää."



Kuva: Elina

Toisella rannalla meitä alkoi vähän lapsettaa. Söpö minijuna puiston ympäri, jee! Tuo kuljettaja ei oikeasti ollut mitenkään kiukkuinen, vaikka tässä kuvassa vähän tuimalta näyttääkin. Ehkä sekään ei tykännyt poseeraamisesta :).





Eläintarhan lähistöllä sijaitsi myös kasvitieteellinen puutarha, josta jo aikaisemmin postailin kasan kuvia. Kivasti siis paljon tekemistä pienellä alueella.

Elina, minnekäs sitten seuraavaksi lähdetään? Täällä on matkakuumetta.

perjantai 17. elokuuta 2012

Mojitojuustokakku

Eilen meinasi tulla kakkupaniikki. Minulla on tänään synttärit, ja se ei nyt vain tule kysymykseenkään, että työpaikalle marssisi syntymäpäivänä ilman kakkua... Minun kohdallani kakuttomuutta katsottaisiin kyllä erityisen pahalla silmällä, kun kerran täällä netissäkin jatkuvasti brassailen leipomuksillani :D. Niinpä illalla tallilta kotiuduttuani aloitin vielä kakuntekopuuhat.

Turhaan panikoin, sillä olisinhan se pitänyt arvata, että mojitosta löytyy vastaus kaikkeen. Ja ei, se ei mennyt niin, että olisin ensin nauttinut muutaman mojiton ja kummasti alkoi leipominen sujua. Tein mojitojuustokakkua. Tai ainakin ajattelin tehdä, kunnes huomasin, että olin unohtanut osan tarvikkeista kauppaan. 


Idea kakkuun löytyi Keksihyllystä, mutta olosuhteiden pakosta jouduin sitä hieman muokkaamaan. Muokatusta versiosta syntyi ainakin hyvä kakku, mutta en usko, että tuossa alkuperäisessäkään mitään vikaa on :).

Ensi kerralla ajattelin muuten maustaa kakkua vielä muutamalla lusikallisella rommia tai pienellä määrällä rommiaromia.

Mojitojuustokakku

Minttusiirappi:
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
1 tl vaniljasokeria
4 oksaa tuoretta piparminttua tai minttua

Pohja:
175 g LU Domino Minttu-keksejä

Täyte:
4 liivatelehteä
300 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 limen mehu ja raastettu kuori
3,3 dl kuohukermaa

Koristeluun:
tuoretta minttua ja Maraboun minttukrokanttisuklaata

Mittaa kaikki minttusiirapin ainekset kattilaan. Kiehauta ja keitä siirapiksi (n. 15 - 20 minuuttia). Siirapin kiehuessa murskaa Domino-keksit jauheeksi monitoimikoneessa ja painele jauhe leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. (Alkuperäisessä ohjeessa keksijauheen sekaan oli sekoitettu hieman sulatettua voita, mutta täytteen ansiosta Domino-jauheesta tulee muutenkin tahmaista. Ja mielestäni pohjasta tulee mukavan pehmeä ilman voita.)

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, sokeri sekä limen mehu ja raastettu kuori kulhossa. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Nosta suunnilleen tässä vaiheessa kattila liedeltä ja jäähdytä siirappia hieman. Poista mintun oksat siirapista.

Kääntele kermavaahto juustoseokseen. Liuota liivatelehdet, joista on puristettu liika vesi pois, vielä lämpimään minttusiirappiin. Kaada seos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele pinta mintunlehdillä ja minttukrokanttisuklaalla.

--

Nyt jatkuu hurja synttäribiletys: mies on mahataudissa ja minä ajattelen koko ajan ihan hysteerisenä, että onkohan minullakin vähän huono olo... Toivottavasti ei tarttuisi.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Fifty Shades of Grey

Kerroinkin jo aiemmin lukevani Fifty Shades of Grey -kirjaa. Mietin, kirjoittaisinko siitä edes mitään, sillä jotenkin minun on ollut vaikea saada ajatuksiani järjestykseen tämän kirjan suhteen. Pidinkö siitä? Kyllä. Ärsyttikö se minua? Kyllä. Suosittelisinko sitä? En tiedä.

Kirja tarjosi aivot narikkaan -viihdettä. Ei sillä, että jotenkin tuollaista kirjallisuutta karsastaisin (minä, joka olen Twilightien ja itseään jo vähäsen toistavien Sookie Stackhouse -kirjojen ylin ystävä). Alussa mietin kyllä, miten kirja eroaa perinteisistä harlekiinikirjoista... Tiedättehän, niistä kartanonherra ja piika -tyyppisistä jutuista. Ja miksi juuri tästä kyseisestä kirjasta on tullut niin suosittu? Harmaiden kansien takiako? Jos kirjaa lukee vaikka junassa, sivullisen ei ole helppo kansien perusteella arvata sisältöä.


Fifty Shades of Grey -kirjan päähenkilö on kirjallisuuden opiskelija Anastasia Steele, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Tarina alkaa, kun Anastasia haastattelee nuoresta iästään huolimatta jo erittäin menestynyttä yritysjohtajaa Christian Greytä yliopiston lehteä varten. Nuori ja kokematon Anastasia pitää Christiania viehättävänä ja pelottavana, mutta yrittää unohtaa hänet haastattelun jälkeen. Muutaman päivän kuluttua Christian kuitenkin ilmestyy paikalliseen rautakauppaan, jossa Anastasia työskentelee opintojen ohella.

Christian päätyy pyytämään Anastasiaa ulos, ja he molemmat aistivat keskinäisen vetovoimansa. Samalla Christian yrittää kuitenkin pitää Anastasiaa etäällä, mikä saa tämän vain haluamaan lisää. Mutta Christianilla on "pimeä puoli" - (ilmeisesti) lapsuuden traumoista johtuva tarve kontrolloida kaikkea - joka heijastuu myös hänen seksielämäänsä.
Why me? I don't understand it. I head out the door recalling his words - There is something about you - well, the feeling is entirely mutual, Mr. Grey, and I aim to find out what his secret is.
Muutaman kerran olin vähällä heittää kirjan laiturilta järveen, niin ärsyttävä se oli. Anastasia oli niin rasittava epävarma inisijä ja Christian niin ristiriitainen määräilevä kusipää, että alkoi melkein kuvottaa. Ja mitä ne Anastasian jatkuvat viittauksen alitajuntaan (subconscious) ja sisäiseen jumalattareen (inner goddess) oikein olivat? Kyllästyin niihin ensimmäisen sadan sivun jälkeen.
What would Christian Grey want with you? my subconscious mocks me.
Muutenkin tarinaan kirjoitetut Anastasian mielessä lausumat kommentit olivat raivostuttavia.
As he gracefully submerges his body beneath the water, he's careful not to touch me. Jeez - have I made him that mad?
Jeez - maybe it's the Cosmopolitans making me brave, but suddenly I cannot bear the distance between us.
"You want me to stay." "More than you know. I couldn't bear to lose you." Oh my.
Tästä huolimatta luin kirjaa kuitenkin monena yönä kesälomalla yli puolenyön, kun en malttanut laskea sitä käsistäni. Tarina rullasi tavallaan ihan hyvin eteenpäin, mutta odotin kyllä koko ajan jotain enemmän... Odotin jotain koukkua, sillä pelkkä soutaminen ja huopaaminen alkoi kyllästyttää. Ollaanko vai eikö olla? Yhdessä vaiheessa kyllä ajattelin, että jos Christian olisi paljastunut vampyyriksi, kirja olisi ollut minusta varmaankin loistava :D. Tämä tosin kertoo varmaan enemmän minusta kuin kirjasta.

Kirjan luettuani tutkin wikipediasta vähän sen taustoja. Yllätyin, kun luin, että kirjan tarina on ollut alun perin Twilight-fanfictionia. Lukiessani en kyllä yhtäläisyyksiä tunnistanut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä.

Luen luultavasti trilogian kaksi seuraavaakin osaa. En ehkä ihan heti putkeen, sillä siitä saattaisi seurata pieni yliannostus.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kaikki mitä osaan - sisältää myös kaivinkonehommat


Kaivoin tänään minikaivurilla. Ei minusta ehkä kaivinkoneurakoitsijaa ihan tältä istumalta tule. Vähän liian monta vipua ja vähän liian moneen suuntaan liikkui tuo kauha. Ja sitten vielä kun yritti purkkaa syödä samalla, niin ei tuohon kauhaan hirveästi maata jäänyt :).

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Yrttistä kuskussalaattia kalan kaveriksi

Joskus heinäkuussa tein savukalan kaveriksi yrttistä kuskussalaattia. Ohjeen postaaminen jäi silloin kaikkien muiden asioiden jalkoihin, mutta yrttien sesonkihan jatkuu, joten eiköhän tämä ole edelleen ihan ajankohtainen.

Salaateista on kyllä vaikea kirjoittaa ohjeita, kun yleensä tulee vain heiteltyä kaikkea sekaisin. Mutta onneksi tarkoilla määrillä ei salaatin teossa niin suurta väliä olekaan. Rohkeasti oman maun mukaan vain :).

 
Yrttinen kuskussalaatti
(noin kahdelle)

1,5 dl kuskusia
1,5 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl sweet chili -kastiketta
loraus sitruunamehua
muutama kourallinen yrttejä (esim. persiljaa, timjamia, minttua ja oreganoa)
(suolaa)
noin 1/2 l sokeriherneitä

Kiehauta vesi. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää kuskus. Anna kuskus-suurimoiden turvota viitisen minuuttia kannen alla. Siirrä kuskus tarjoiluastiaan. Sekoita joukkoon oliiviöljy, sweet chili -kastike, sitruunamehu sekä hienonnetut yrtit. (Tarvittaessa voit maustaa salaattia vähän suolalla. Omasta mielestäni se ei suolaa kaipaa, mutta pidän yleensäkin aika suolattomasta ruoasta, joten tässä asiassa minuun ei kannata sokeasti luottaa.)

Keitä sokeriherneitä (palkoineen) muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä. Valuta herneet ja sekoita salaatin joukkoon.

Koristele salaatti yrttien kukinnoilla ja tarjoa esimerkiksi savukalan kanssa.

maanantai 6. elokuuta 2012

Naissaari haltuun

Ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä tuntui taas siltä, kuin olisi jyrän alle jäänyt... Mutta eiköhän se arki ala taas rullata, kun tässä ehtii toipua aikaisen aamuheräämisen aiheuttamasta järkytyksestä.

Töihinpaluun kunniaksi kiusaan vähän itseäni reilu viikko sitten Jyväskylässä otetuilla kuvilla. Oli kyllä mukava ja rentouttava viikonloppu. Meidän piti oikeasti kyläillä vain perjantaista lauantaihin, mutta kun tarjoilut ja seura olivat niin hyviä, niin eihän me lähdetty kulumallakaan.


Lauantaina päivällä nautimme upeasta säästä satamassa ravintolalaiva Gaian kannella.


Lauantai-iltaa vietimme Vaajakosken Naissaaressa kuohuviinin ja mölkyn kera. Minä muun muassa testasin mölkyssä, miten monta kertaa pystyy heittämään ohi. Aika monta. Sain siis muilta pelaajilta armoa, eikä minua tiputettu pelistä vielä kolmen perättäisen ohiheiton jälkeen, niin kuin sääntöjen mukaan kuuluisi :).





Wanhassa Woimalassa juhlittiin häitä aika komealla paikalla. Pysähdyimme vastapäiselle rannalle katselemaan, kun muutama vene ohitti kosken sulun.




Toisella puolella saarta oli vesivoimalaitos.



Joku oli päättänyt lähteä uintiretkelle. Ei taida tuo voimalaitoksen edusta olla mikään maailman turvallisin uintipaikka...



Uimalanniemestä oli aika hienot näköalat Kanavuorelle. Talot ovat ihanasti ilta-auringon puolella.



sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ideoita asuntomessuilta

Tänä kesänä asuntomessuilla vierailu oli lähes pakollista, kun ne tuossa melkein naapurissa järjestetään. Jotenkin en vain meinannut etukäteen jaksaa innostua messuista yhtään: Vuodesta toiseen kalliita, keskenään samanlaisia ja epäkäytännölliseltä vaikuttavia taloja, joiden sisustukset toistavat itseään. Pieniä pihoja, joissa ei ole asfalttia säästelty. Kun on nähnyt muutaman, on oikeastaan nähnyt kaikki. Sitten joukossa on aina se yksi todella erikoinen talo, jota kaikki menevät ihmettelemään... Eivätkä tämän vuoden messut saaneet minua juurikaan muuttamaan käsitystäni.

Kiertelinkin taloja tänä vuonna lähinnä vain yksityiskohtia silmäillen. Kuvailin kivoja näkemiäni juttuja sieltä täältä, joten valitettavasti kuvat eivät ole missään järjestyksessä, enkä todellakaan muista, mistä talosta mikäkin kuva on.

Nämä verhot ovat ihanat. En tiedä, onko tuo valmis kangas, vai olisiko nuo tuunattu pienistä virkatuista pitsiliinoista.

Tämä sängynpääty oli tehty Halltex-sisustuslevyistä. Kyseessä on tekstiilipintainen Villa 02 -levy. Painoin tämän poikkeuksellisen tarkasti mieleeni, sillä minulla on ollut jo pitkään ajatuksena tehdä tai ostaa sängyllemme pääty. Kuvassa levy ei ehkä pääse kunnolla oikeuksiinsa, mutta oli luonnossa tosi kivan näköinen.

Viherhuoneet/oleskelutilat tuntuvat olevan muotia. Osaan oli tehty hienot kesäkeittiötkin, kelpaisi minulle. Alla olevassa kuvassa yksityiskohta pöydän päädystä.


Tämäkin laskosverho (vai olikohan se valelaskosverho) oli mielestäni kiva.

Oikein harmitti kun tälle ruskealle matolle ei päässyt tassuttelemaan... Hmmm, voisikohan jotain vastaavaa tehdä itse.

Vähän erilaiset saunanlauteet.

Messuilla näkyi jonkin verran kolmiulotteisia laattoja. Tämä valkoinen oli mielestäni kiva seinälaatta, lattiassa pidin sileitä luonnonkiviä muistuttavasta laatasta, josta en ole näköjään napannut yhtään kuvaa.

Laatoissa näkyi myös aika paljon metallinsävyjä ja hohtoa tai kimallusta. Esimerkiksi tämä aaltoileva metallinhohtoinen laatta kelpaisi minullekin pienenä annoksena.

Erilaiset efektiseinät ovat minusta kivoja, mutta en ole varma haluaisinko sellaista omaan kotiini.

Vaalea sormipaneeli pystysuunnassa näytti hienolta kahden kerroksen korkuisessa olohuoneen seinässä.

Aika perusasuntomessusisustusta. Tuollainen neliön muotoinen pöytä olisi kyllä kiva, jos sellainen jonnekin mahtuisi. Tuo takkakin on kiva, mutta nuo kasvit eivät varmaankaan voi olla oikeita?

Veistetty viljelylaatikko... Isä, voisitko?

Lempäälän Ideaparkista on muuten Vuoreksen asuntomessualueelle ilmainen kuljetus. Matka kestää reilut kymmenen minuuttia. Jos siis ajatuksena on shoppailla ja vierailla asuntomessuilla, kannattaa hypätä bussin kyytiin Ideaparkista, jossa on ilmainen pysäköinti. Sillä tavalla säästää asuntomessujen virallisen parkkialueen parkkimaksun :). Tämä ei ollut mikään maksettu mainos, vaan ajattelin vinkata mahdollisuudesta, kun sitä itsekin hyödynsimme.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...