sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Hieman pettynyt kirjamessuilija

Tyrmistys valtasi meidät lauantaina heti, kun saavuimme Messukeskukseen. Kirjamessujen osastojen järjestystä oli muutettu! Eikä kyllä ehkä mitenkään parempaan suuntaan, sillä nyt ensimmäiset osastot eivät olleet mitään kauhean innostavia. Päivä menikin sitten sekoillessa ympäriinsä, kun kaiken paikkaa oli muutettu. Ei näin saa tehdä, vastustan uudistuksia :).

Messut olivat kyllä kokonaisuutenakin jotenkin aikaisempia vuosia sekavammat: uusia kirjoja, vanhoja kirjoja, karjalanpiirakoita, levyjä, kaikkea vähän sekaisin eikä näitä eri tapahtumia ollut oikein erotettu toisistaan kuten aikaisemmin. Ilmeisesti taas tehtiin uusi kävijäennätys, joten kyllä sitä porukkaa sitten riittikin. Jotenkin vaan aika turhauttavaa yrittää luovia siellä ihmismassoissa. Ihan kiva siis varmaan järjestäjien ja näytteilleasettajien kannalta, että ihmiset ova kiinnostuneita aiheista, mutta viihdyin ainakin itse aikaisempina vuosina paremmin, kun paikalla ei ollut koko maailma.

Ihan hyviä pokkaritarjouksia messuilla ainakin olisi ollut, mutta juuri tuosta väkimäärästä johtuen emme oikein edes jaksaneet syventyä kunnolla tarjontaan. Jotain kuitenkin tarttui mukaankin. Bazaarin kojulta kolme kirjaa kympillä sekä ruokamessujen puolelta Carnaroli-risottoriisiä ja purkki luomupestoa.



Oli tarkoitus päättää päivä aikaisempien vuosien tapaan ruokamessujen viinialueella uusiin viineihin tutustuen, mutta... Viinialueelle sai ensin jonottaa sisään kuin baariin konsanaan. Kun viimein löysimme tiskin, josta maistelulippuja myytiin, jonotti sen edessä suunnilleen lentokentällinen väkeä. Katselimme vähän aikaa kaihoisasti viinivalikoimia, mutta käännyimme kuitenkin kannoillamme ja suuntasimme rautatieasemalle. Juna Lempäälään ja täällä paikalliseen alkoholia myyvään kauppaan hakemaan muutama pullo tuttua suosikkikuohuviiniä. Ruokakaupasta vielä salaattitarpeet ja tiikerirapuja, mieheltä autokyyti kotiin ja illasta tuli kuitenkin onnistunut messuilla koetusta pettymyksestä huolimatta :).

Minulla oli kirjamessuilla kamerakin, mutta en ottanut yhtään kuvaa. Tiikerirapuvartaistakin tuli onnistuneita, mutta enpä niitäkään kuvannut. Tuhma tuhma bloggaaja...

Sellaista vielä mietin, että miksi junalippu Lempäälästä Pasilaan on 36 senttiä kalliimpi kuin lippu Pasilasta Lempäälään :)? Molemmat matkat taitettiin siis R-junalla, eli mistään eri junatyypeistä ei ollut kyse. 

torstai 27. lokakuuta 2011

Tällä viikolla...

... Olen kärvistellyt juurihoidossa ja sen jälkimainingeissa.
... Söin ensimmäisen ja viimeisen pensastomaatin kasvihuoneesta. Tuli mieleen, että pitäisikö tätä viljelykautta kenties yrittää vähän aikaistaa ensi vuonna?
... Alkoi joulunodotus, sillä työpaikan postiluukusta kolahti ensimmäinen joululehti, jota selattiin asiaankuuluvalla hartaudella. Siinä oli ainakin yksi punasipuli-sinihomejuustopiirakan ohje, joka pääsee kokeiluun.
... Ratsastin huippukivan tunnin Herkulla.
... Väsäilin Pinterestin kautta löytyneellä ohjeilla palloja paperisuikaleista. Tarkoituksena olisi tehdä näistä jonkinlainen syyskoriste ikkunaan. Palailen asiaan ohjeen kanssa, kunhan saan nuo kiinnitettyä. Ja jouluksi näitäkin pitää varmaan tehdä lisää. Sanoinko jo: joulu joulu joulu!


... Suuntaan vielä kirjamessuille. Kivaa siis tiedossa viikonlopullekin.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Rakas vampyyripäiväkirja,


ensimmäisen espanjaksi lukemani osan (Despertar) jälkeen en ollut mitenkään järisyttävän ihastunut. Kirjakaupassa törmäsin kuitenkin koko sarjaan englanninkielisinä tuplapokkareina, joten hankin ne omakseni. Olihan niissä kuitenkin vampyyreita ja...


No, Vampyyripäiväkirjojen hankinta kyllä mielestäni kannatti, sillä sarja parani edetessään. En viitsi kauheasti kertoa yksittäisten kirjojen tapahtumista, etten spoilaa kenenkään lukukokemusta, mutta alkuasetelma ensimmäisessä osassa eli The Awakening -kirjassa on tämä:

Elena Gilbert on kaunis, suosittu ja koulun kuningatar, mutta tuntee aina, että hänen elämästään puuttuu jotain. Kun kouluun tulee uusi opiskelija, italialainen Stefan Salvatore, Elena päättää saada hänet omakseen. Stefan ei kuitenkaan ole aivan tavallinen, vaan hänellä on salaisuus, joka selviää Elenalle pian: Stefan on vampyyri ja satoja vuosia vanha. Kuvioihin ilmestyy myös Stefanin veli Damon, ja pian Elena on keskellä kolmiodraamaa. 

Stefan on salaperäinen, sankarillinen, rakastava ja ymmärtäväinen. Samalla hän kamppailee omaa todellista metsästäjän luontoaan vastaan. Elena tuntee kuitenkin vetoa myös julkeaan ja vaaralliseen Damoniin, joka ei peittele verenhimoaan.

Suosikkini kirjoista oli ehkä kolmas The Fury, joka on ilmeisesti myös sarjan alkuperäinen päätösosa. Neljäs The Reunion on kirjoitettu myöhemmin fanien vaatimuksesta. Jos sarja olisi päättynyt kolmanteen osaan, olisi koko kirjasarjan tunnelma kyllä ollut ihan erilainen.

Kuten jo ensimmäisen osan luettuani kirjoitin, tarina alkaa olla jo tuttu muutamista lukemistani vampyyrikirjasarjoista: tavallinen tyttö rakastuu yliluonnolliset voimat omaavaan hyvis-vampyyriin. Ja kuten monissa muissakin tämän lajityypin teoksissa, Vampyyripäiväkirjoissakin mukaan heitetään ihmissusia, muuta magiaa ja ylivoimaisia vihollisia, jotka peitotaan viekkaudella ja uhrautuvuudella.

Kirjat eivät ehkä kietoneet minua pauloihinsa yhtä tehokkaasti kuin vaikkapa Twilightit tai Sookie Stackhouset, mutta huomasin kuitenkin varsinkin viimeisiä osia lukevani sangen intensiivisesti. Ja huolimatta tarinan näennäisestä tuttuudesta onnistuivat juonenkäänteet silti aina välillä jopa yllättämään.

En ole seurannut Vampyyripäiväkirjat-televisiosarjaa mitenkään aktiivisesti, mutta tapahtumat tuntuvat eroavan aika paljon kirjoista. Pidän kyllä tv-sarjastakin, niin kuin yleensä aina kaikista teinisarjoista (olenhan edelleen salaisesti 16).

Sarjaa jatkaa vielä kolme Damonin näkökulmasta kirjoitettua kirjaa (The Return: Nightfall, The Return: Shadow Souls ja The Return: Midnight). Ehkäpä niitä metsästämään sitten seuraavaksi.

torstai 20. lokakuuta 2011

Kesä meni, kesäkurpitsat jäivät

Pelastin viimeiset kesäkurpitsat jääkaappiin ennen yöpakkasia, ja ne ovat säilyneet siellä hyvin. Viikonlopun sienestysreissun kanttarelleja oli vielä, joten ne päätyivät kesäkurpitsoiden kanssa risottokattilaan. Samaan aikaan uunissa kypsyi uusimmasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä bongattu tuorejuustolla hunnutettu kesäkurpitsakakku. Kahden ruokalajin kesäkurpitsamenu oli siis koossa.


Risoton teen aina Jamie Oliverin Alaston kokki -kirjasta löytyvää ohjetta mukaillen. Tämänkertainen versioni oli tällainen:

Kanttarelli-kesäkurpitsarisotto

noin 7 dl kasvislientä
1 rkl oliiviöljyä
1 iso salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
n. 1 l kanttarelleja
n. 350 g kesäkurpitsaa
250 g risottoriisiä
3/4 dl valkoviiniä
suolaa ja mustapippuria
50 g voita
50 raastettua parmesaania

Puhdista ja pilko sienet, kuutioi kesäkurpitsat. Hienonna salottisipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi kattilassa. Kuullota toisessa kattilassa oliiviöljyssä salottisipuli ja valkosipulinkynnet sekä kanttarellit. Lisää joukkoon kuutioidut kesäkurpitsat. Lisää kattilaan riisi ja nosta lämpöä. Tässä vaiheessa kattilaa ei kannata jättää hetkeksikään yksin. Kääntele riisiä koko ajan varovasti, kun se alkaa kypsyä. Riisi ei saa paistua eikä saada väriä. Kahden tai kolmen minuutin kuluttua riisi alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää joukkoon valkoviini ja sekoita koko ajan.

Kun valkoviini on imeytynyt riisiin, lisää ensimmäinen kauhallinen kuumaa lientä toisesta kattilasta. Lisää myös pieni ripaus suolaa. Laske lämpöä niin, että liemi vain poreilee melko voimakkaasti. Lisää nestettä ja ripaus suolaa kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Anna aina edellisen kauhallisen imeytyä riisiin ennen kuin lisäät seuraavan. Noin 15 minuutin kuluttua kannattaa maistaa riisiä. Kypsä riisi on pehmeää mutta kuitenkin pureskeltaessa napakkaa. Mausta tarvittaessa vielä suolalla ja mustapippurilla.

Nosta risottokattila liedeltä ja sekoita varovasti joukkoon voi sekä parmesaaniraaste. Nauti mahdollisimman pian.



Kesäkurpitsakakun kuorruttamisvaiheessa huomasin, että meillä olikin kaapissa vain SULATEjuustoa, joten tuo nimi on siis nyt vähän harhaanjohtava. Molemmat kuitenkin varmasti käyvät.

Tuorejuustolla hunnutettu kesäkurpitsakakku

4 dl (n. 300 g) raastettua kesäkurpitsaa
200 g voita
4 kananmunaa
2 1/2 dl fariinisokeria
1 dl rusinoita
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa

Kuorrutus:

400 g tuorejuustoa (laitoin sulatejuustoa)
100 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
(1 sitruunan raastettu kuori ja tilkka mehua)

Koristeeksi
Esim. pähkinärouhetta tai syötäviä kukkia

Raasta kesäkurpitsat. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon voisula, kesäkurpitsaraaste, rusinat ja pähkinät ja sekoita varovasti. Sekoita leivinjauhe, sooda ja mausteet vehnäjauhoihin. Kääntelä jauhot taikinaan. 

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (halkaisija noin 23 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 150 asteessa noin tunti tai kunnes kakku on kypsä.

Leikkaa kakku jäähtyneenä kahteen osaan. Tee kuorrutus: Vatkaa tuorejuusto ja voi tasaiseksi sähkövatkaimella. Lisää vanilja- ja tomusokeri. Mausta halutessasi sitruunamehulla ja sitruunan raastetulla kuorella. Levitä kuorrutetta kerrosten väliin ja kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.

Tällä ohjeella kuorrutetta tulee aika paljon ja kakusta tulee aika makea, kun kuorrutetta laitetaan väliinkin. Joten jos et halua kakusta niin makeaa, tee kuorrutetta vain puolikas annos ja laita sitä vain kakun päälle.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Taina surffaa (netissä)

Ajattelin jakaa kanssanne muutamia kivoja linkkejä ja sellaisia sivustoja, missä tulee surffattua lähes päivittäin. Blogimaailmaa aktiivisesti seuraaville nämä ovat varmaan kaikki tuttuja, mutta menköön nyt. Jospa näistä jollekulle olisi jotain iloa :).

Kauniita kuvia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä

Pinterestissä olen ollut vasta muutaman päivän, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miksi tähän "pinnailuun" on helppo jäädä koukkuun. Niin paljon on netissä kaikkea kaunista ja hyödyllistä. Lyhykäisyydessään idea on siis siinä, että mistä tahansa netistä voi merkata muistiin omille ilmoitustauluilleen mielenkiintoisia kuvia ja videoita. Itse kerään esimerkiksi käsityövinkkejä, reseptejä ym. Mun "ilmoitustauluja" voi käydä kurkkaamassa täällä. Vielä siellä ei kauheasti tavaraa ole, mutta pikkuhiljaa...

Keittiössä viihtyvän aarrearkku

Ruokabloggaajien aarrearkuksi kehutussa TasteSpottingissa tulee aina nälkä. Niin mahtavia ruokakuvia, että ei voi kuin kuolata. Sivustolta voi hakea kategorioittain tai hakusanoilla. Kuvia klikkailemalla pääsee reseptin alkuperäislähteelle. Kurkkaa esimerkiksi, mitä löytyy halloween-hakusanalla...

Kirjavinkkejä

Jos en tiedä, mitä lukisin, surffaan kirjavinkit.fi-sivustolle. Sivustolla julkaistaan vinkkaajien tekemiä kirja-arvosteluja. Varsinkin rakastamani fantasiakirjallisuus on hyvin edustettuna. Tässäkin on kyllä se ongelma, että maailma on lukemisen arvoisia kirjoja pullollaan. 

Pää pyörälle langasta

Jos TasteSpotting on ruokabloggaajien aarrearkku, Ravelry on sitä varmaan neulojille. Täällä pystyy listaamaan omia projektejaan, julkaisemaan omia ohjeitaan ja myymään niitä, pitämään kirjaa lankavarastostaan ja verkostoitumaan muiden neulojien kanssa. Itse olen lähinnä vielä tasolla "ulkopuolinen ihailija".

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Aurinkoa ja lisää säilöttyjä sieniä



Perjantaina matkalla mökille jouduttiin olosuhteiden pakosta pysähtymään Nokialla. En jäänyt laakereilleni lepäämään, vaan suunnistin K-kauppaan mielessäni matkaeväs. Tulin ulos söpöjen keltaisten Hai-saappaiden omistajana (ja myös hieman köyhempänä). Harjaantunut silmä bongaa mahdollisuuden tehdä kenkäostoksia vaikka ruokakaupan aulasta :).

Saappaita ajatellen viikonloppu oli jopa harmittavan aurinkoinen. (No ei oikeasti harmittanut, älkää nyt luulko.) Lauantaiaamuna pääsin ratsastamaan ehkä maailman mahtavimmalla pollella eli Pullella. "Opettajakin" oli kyllä mahtava, ja jopa minä tunsin kerrankin onnistuvani jossain :). Sitten vähän sienestettiin, grillailtiin laavulla makkaraa ja saunottiin.




Sisko innostui sienestämään "vähän" enemmänkin. Omin (syksyn luultavasti viimeisen) kanttarellisaaliin itselleni ja kokeilin äitin suosittelemaa hillottujen kanttarellien reseptiä. (Kätevää kun sai käydä ensin jääkaapilla maistamassa, millaisia näistä tulee. Tällainen palvelu pitäisi olla tarjolla kaikkien uusien reseptien yhteydessä.) Ihan kahta litraa kanttarelleja minulla ei ollut, joten puolitin ohjeen.



Hillotut kantarellit

2 l puhdistettuja kantarelleja
2 tl suolaa

Liemi:
2 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa (laitoin tummaa, kun ei ollut vaaleaa)
2 dl vettä
2½ dl ruokokidesokeria
1 rkl korianterinsiemeniä
1 rkl viipaloitua tuoretta inkivääriä (korvasin inkiväärijauheella, kun ei ollut tuoretta)
2 tähtianista
2 kanelitankoa

Laita puolet sienistä kattilaan. Ripottele päälle suola ja lisää loput sienistä. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, eli kunnes sienistä alkaa irrota nestettä.

Mittaa liemen ainekset toiseen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kiehautettu liemi kantarellien päälle kattilaan. Keitä sieniä keskilämmöllä noin 30 min. Annostele kuumat sienet liemineen puhtaisiin lasitölkkeihin.

torstai 13. lokakuuta 2011

Ihhahhaa ihhahhaa hepo hirnahtaa...

Mikä onkaan parempi tapa päättää työpäivä kuin lähteä työkavereiden kanssa tallille. Suurin osa meidän kuuden hengen porukasta oli enemmän tai vähemmän ratsastaneita, mutta oli joukossa yksi ensikertalainenkin. Hyvin mahduimme samaan maneesiin :).

Tässä suhteellisen onnistunut poseeraus Alaspään ratsastuskeskuksen Ronjan kanssa. Ratsastajalla on leveä hymy (ja näköjään myös nenälle valahtaneet silmälasit), eli ilmeisesti tunti meni hyvin. Aika perusasioita mentiin, mutta tällä hetkellä se kyllä sopii mulle paremmin kuin hyvin.

Seuraavaksi perustetaan sitten meidän työtiimille oma heppakerho, vai mitä :)?


Kiitokset Evelle kuvasta ja Tarulle kameran lainasta!

Sunnuntaina olin Kangasalla Joukolla Jokioisiin -tapahtumassa katsomassa vähän erilaista ratsastusta. Tampereen Seudun Ratsuväen Kilta ry eli tutummin ehkä Hämeen eskadroona esitteli ratsuväen perinteitä. Harmi kun tila ei sallinut kaikkein vauhdikkaimpien juttujen esittelyä. Kuulemma joku tulinumerokin heillä on, pitänee siis mennä joskus uudestaankin katsomaan.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Teatterivinkki: Sudenmorsian

Lauantaina suuntasimme ystäväni syntymäpäivän kunniaksi Tampereen Työväen Teatteriin katsomaan Aino Kallaksen romaaniin perustuvaa Sudenmorsianta.




Anna Liisasta innostuneena minun oli pakko päästä pian uudelleen teatteriin. Viime vuosina minulle on usein jäänyt teatteriesityksen jälkeen sellainen "ihan kiva" -tunne. Mutta nyt tänä syksynä on tullut nähtyä jo kaksi aivan loistavaa esitystä.

Sudenmorsiamessa metsävahti Priidik menee naimisiin nuoren, kauniin, kiltin ja ahkeran Aalon kanssa. Päivisin Aalo onkin tunnollinen emäntä, mutta hänessä on kuitenkin toinenkin puoli: öisin hän tanssiin villinä ja vapaana metsänhengen kanssa. Kaksoiselämä ei kuitenkaan ole helppoa, ja salaisuus paljastuu. Aiemmin niin mukavat ja auttavaiset kyläläiset eivät voi hyväksyä Aalon kahta puolta ja heidät valtaa kostonhimo.

Tarinassa on sekä näyteltyjä kohtauksia että tanssittuja kohtauksia. Aalon päivänpuolta näyttelee Miia Selin, öistä taas tanssija Sirpa Suutari-Jääskö. Metsänhenkenä tanssii vastustamaton Jukka Haapalainen. Vaikka en tanssista mitään ymmärräkään, Sudenmorsiamen tanssikohtaukset olivat hypnoottista katseltavaa.

- Αino Kallas eli tarinaa kirjoittaessaan itse sydämiä särkevässä kolmiodraamassa, mutta sitäkin syvällisemmin tekstin symboliikassa näkyy elämänmittainen ristiriita  perheenäidin velvollisuuksien  ja kutsumusammatin vaatimusten paineissa. Nämä kokemukset purkautuivat riipaisevan kauniisti balladimuotoiseen kertomukseen Aalon vaikeista valinnosta, kertoo näytelmän sovittaja ja ohjaaja Tiina Puumalainen TTT:n verkkosivuilla.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kausi käyntiin


Nyt poiketaan blogin normaalista aihepiiristä aika kauas, mutta arvatkaas missä olin perjantaina. Seuraamassa NHL:n kauden avausottelua Helsingissä. Olen varmaan maininnut täälläkin useasti olevani innokas penkkiurheilija. Tykkään seurata kaikkea urheilua, mutta jääkiekko on ylitse muiden. Onneksi mies oli myös huomioinut tämän ja hankkinut minulle synttärilahjaksi liput Anaheimin ja Buffalon väliseen otteluun. Tosin epäilen, että tässä oli myös vähän oma lehmä ojassa, sillä lippuja oli kaksi eikä minulta kauheasti kyselty, kuka sinne lähtee mukaan...

Harmi kun itse peli oli ehkä vähän vaisu, eikä halliin oikein syntynyt kunnon tunnelmaa. Enemmistö katsojista oli varmaan Anaheim-faneja ja kun joukkueen esitys ei mitenkään häikäissyt, niin eipä niistä jaksettu sitten hirvittävästi innostuakaan. Teemulle ja Sakulle tietysti huudettiin, mutta eivätpä nekään kentällä oikein mitään aikaan saaneet. Tuomio: sinänsä huikea kokemus, mutta en ehkä menisi toista kertaa ainakaan noilla lipun hinnoilla. Seuraavan kerran NHL-peliin voisi mennä kyllä ennemmin siellä kotimantereella.

Bongaa tästä surkealla kännykkäkameralla otetusta kuvasta kaikkien aikojen suosikkipelaajani:


Tänä viikonloppuna on tullut nähtyä kaikkea muutakin mielenkiintoista. Palataan niihin myöhemmin. Nyt jatkan seuraavan kaulurin neulomista ja telkkarin tuijottelua.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Reseptin kierrätystä: omenakakku


Ihastuin alkukesästä tähän raparperikakun ohjeeseen. Halusin tehdä viikonloppuna omenapiirakkaa ja ajattelin mennä siitä, mistä aita on matalin. Vaihdoin raparperit omenoiksi ja kookoksen kaneliksi. Arvoisa työpaikan raati on tämän testannut ja hyvin näytti maistuvan.

Tässä siis teille häpeämätöntä vanhan kertausta ja reseptin uudelleenlämmittelyä:

Omenakakku

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
3 - 4 isohkoa kotimaista omenaa kuorittuna ja kuutioituna

Murotaikina:
50 g pehmeää voita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl kanelia

Paistaminen: 200 °C, 30–40 minuuttia

Vaahdota kanamunat ja sokeri. Lisää vaahtoon ensin nestemäiset ainekset ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle omenanpalat. Nypi päällyksen pehmeä voi, vehnäjauho, sokeri ja kaneli murumaiseksi seokseksi ja ripottele omenanpalojen päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sunnuntaita ja banaanipannukakkuja


Tänään on isännöity äidin ja isän vierailua ja tämän vierailun seurauksena rehkitty tuntikausia puutarhassa. Syynä olivat tuliaisiksi saamamme vaahteran ja syreenin taimet. Samalla kun istutimme taimet, siirsimme myös kasvimaan paikkaa ensi kesää silmälläpitäen. Ja reunustimme kasvimaan betonilaatoilla, jotta ruohonleikkuu olisi helpompaa (ne, jotka minut tuntevat, voivat nyt miettiä kumman meistä idea tämä oli).

Kuluneen viikon kulinaristisiin nautintoihin kuului muun muassa itsetehty valkosipulimajoneesi ja tänä aamuna aamupalaksi paistetut banaanipannukakut. Valkosipulimajoneesista sen verran, että en siis oikeasti tehnyt sitä alusta saakka itse, sekoitin vain valmiiseen majoneesiin pieneksi hienonnettua valkosipulia. Ei saa nauraa. Lopputulos oli vaan niin paljon parempi, kuin valmiit purkissa myytävät valkosipulimajoneesit. Miksi kukaan ei ole kertonut tätä minulle aikaisemmin? Mutta se siitä. Nyt kun olen paljastanut tyhmyyteni, tässä banaanipannukakkujen ohje, jonka bongasin Lunni leipoo -blogista. Alkuperäinen löytyy Ruokaa à la Sara -blogista.

Banaanipannukakut
(noin 4 hengelle)

4 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3,5 rkl sokeria
3 ½ dl maitoa
2 kananmunaa
1 rkl sulatettua voita
2 ½ rkl öljyä
2 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
2 banaania, siivuiksi leikattuna

Paistamiseen:
voita tai öljyä 

Koristeeksi:
rouhittuja saksanpähkinöitä
Vaahterasiirappia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää seokseen maito, sulatettu voi, öljy, kananmunat ja vanilja-aromi tai vaniljasokeri. Paista taikinasta lettupannulla pieniä pannukakkuja: Laita pannulle voita tai öljyä. Kaada taikinaa paistinpannulle, ja kun taikina on hieman hyytynyt, lisää taikinan päälle banaanisiivuja. Käännä ja paista pannukakku toiseltakin puolelta. Tarjoile valmiit banaanipannukakut saksanpähkinärouheen ja vaahterasiirapin kanssa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Marinoidut metsäsienet

Sain ison satsin suppilovahveroita alkuviikosta. Kuivaamisen ja pakastamisen lisäksi ajattelin kokeilla sienien marinoimista. Tämä resepti on saatu äitiltä, enkä tiedä, mistä hän on sen alkujaan löytänyt. Googlettamalla sama resepti löytyi esimerkiksi Valion sivuilta. 

Marinoidut metsäsienet

n. 1½ l kantarelleja tai suppilovahveroita

Mausteliemi:
½ dl väkiviinaetikkaa
3 dl omenatäysmehua
2 dl hillosokeria
½ tl muskottipähkinää
1 rkl sinapinsiemeniä
1 rkl suolaa

Puhdista sienet. Yhdistä mausteliemen aineet kattilassa. Kiehauta. Lisää sienet mausteliemeen, keitä n. 2 minuuttia sienten koosta riippuen. Jäähdytä. Siirrä seos kannelliseen astiaan liemineen. Peitä ja anna maustua jääkaapissa muutaman päivän.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...