Sain tänään loppuun Nälkäpeli-trilogian viimeisen osan. Kakkososassa (Vihan liekit) aletaan varovaisesti lietsoa kapinaa, kolmososassa (Matkijanärhi) vyöhykkeet ovat jo täysimittaisessa sodassa Capitolia vastaan.
Katniss joutuu myös yllättäen takaisin Nälkäpeli-areenalle, kun juhlavuoden kunniaksi kilpailijat arvotaan elossa olevien aikaisempien voittajien keskuudesta. Katniss pelastetaan ja hänen halutaan ryhtyvän kapinallisten keulakuvaksi. Katniss joutuu kuitenkin pohtimaan moneen kertaan, ovatko kapinalliset sen parempia ihmisiä kuin valtaapitävät tai ovatko uudet hallitsijat yhtään sen parempia kuin vanhat. Viattomia ihmisiä kuolee molemmilla puolilla, ja Katniss menettää myös monia läheisiään. Ovatko he kaikki vain loppujen lopuksi jonkun pelinappuloita?
Tarina vei mukanaan, ja esimerkiksi eilen muistin laskea kirjan käsistäni joskus puoli kahden aikaan yöllä. Useiden tulevaisuuteen sijoittuvien kirjojen tapaan maailma on Nälkäpelissäkin aika lohduton paikka. Toisia sorretaan, toisilla on kaikkea. Toisaalta on kuitenkin helppo nähdä, että kirjojen maailmankuvan ainekset ovat ammennattavissa nykypäivästä ja maapallolla viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtuneesta kehityksestä.
Jokin trilogian lopussa kuitenkin hämmensi minua. Ehkä en sittenkään oikein tajunnut, millainen ihminen Katniss on ja miksi hän teki sellaisia ratkaisuja kuin teki. En ymmärtänyt hänen paineitaan, kärsimystään ja ahdinkoaan enkä sitä, miten hänen suhteensa muihin ihmisiin rakentuivat. Tai siis tavallaan ymmärsin, mutta en pystynyt samaistumaan ja olemaan hänen kanssaan samaa mieltä. Suomeksi sanottuna siis minun on vaikea sulattaa sitä, että kirjailija oli kehdannut tehdä sarjalle aavistuksen erilaisen lopun kuin minä halusin :).
"No, turha sitä on enää miettiä. Minusta on epätodennäköistä, että me kaikki kolme selviämme tästä sodasta hengissä. Ja jos niin, se on Katnissin päänsärky. Siis kumman hän valitsee." Gale haukottelee. "Meidän pitäisi nukkua."
"Totta." Kuulen, kuinka Peetan käsiraudat liukuvat kannatinta alas, kun hän laskeutuu makuulle. "Mietin vain, miten hän tekee ratkaisunsa."
"Sehän nyt on aivan selvää." Kuulen Galen sanat vain vaivoin turkiskerroksen läpi. "Katniss valitsee sen, jota ilman hän ei usko selviävänsä."
--
En tarvitse selviytyäkseni -- tulta, jota ruokitaan raivolla ja vihalla. Minulla on riittävästi tulta omasta takaa. Minä tarvitsen keväisen voikukan. Kirkasta keltaista, joka merkitsee uudelleensyntymää eikä tuhoa.
Vastauksena ensimmäiseen kysymykseen; kyllä! Tyhjä on oikein osuva kuvaus. Voimakkaimmin tunne iski Kingin Mustan Tornin jälkeen, mutta hyvänä kakkosena mm. Meyerin Twilight -sarja ja miksei Rowlingin Harry Potterit.
VastaaPoistaMulle tulee ainakin aika usein sellainen pakkomielle yrittää metsästää jotain uutta yhtä hyvää kirjaa täyttämään se tyhjiö. Kai tää on jotain kirjaholismia :).
VastaaPoista