lauantai 28. tammikuuta 2012

Parmesaania enemmän kuin jauhoja


Olen tehnyt joskus aikaisemminkin parmesaanikeksejä, mutta tämän ohjeen nähtyäni tajusin, mikä niissä oli pielessä. Aivan liian vähän parmesaania. Tässä ohjeessa ainesosat ovat oikeammassa suhteessa toisiinsa: parmesaania enemmän kuin jauhoja.

Mainitsinko jo, että rakastan parmesaania?

Parmesaanikeksit

2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl seesaminsiemeniä
3 dl parmesaaniraastetta
120 g huoneenlämpöistä voita
2 kananmunaa
(2tl vettä)

Pinnalle
n. 1 dl parmesaaniraastetta

Ota voi huoneenlämpöön. Sekoita kulhossa jauhot, seesaminsiemenet ja parmesaaniraaste. Nypi huoneenlämpöinen, kuutioitu voi muiden aineiden joukkoon. Lisää kananmunat ja sekoita taikinaksi. Lisää tilkka vettä, jos tuntuu, että taikinaa ei pysty muotoilemaan muuten. Muotoile taikinasta pötkö (halkaisija noin 3 - 4 senttiä), kääri se kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Leikkaa pötköstä 1 - 2 sentin paksuisia viipaleita. Nosta viipaleet pellille ja ripottele päälle parmesaaniraastetta. Paista 225-asteisessa uunissa 6-8 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa, sillä keksien tarvitsee saada pintaan vain aavistus väriä. Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. 

Resepti bongattu Ruokahommista.

--

Ajattelin, että ehkä minun ei pitäisi sanoa siitä kipeästä hampaasta enää mitään. Joka kerta kun olen mainostanut paranemista, olen joutunut suunnilleen seuraavana aamuna soittamaan hammaslääkärille. Tässä otteita hampaan ja sen terveydentilan ympärillä pyörivästä elämästäni.

- Epäilen, että hammaslääkäri tallentaa kohta numeroni puhelimeensa nimellä "Älä vastaa".
- Työkaverit ehdottivat, että antaisin vetää sen kipeän hampaan pois ja tekisin siitä kaulakorun. Kerroin tämän hammaslääkärille, joka totesi, että ei siitä enää kovin nättiä korua saa. Työkavereilla oli tähänkin vastaus: kasta se hammas kultaan ja tee siitä sitten kaulakoru.
- Eräs työkaverini epäili, että olen ollut edellisessä elämässäni hammaskeiju. Itse kyllä luulen, että olen ollut ennemminkin hammaspeikko ja nyt minua rangaistaan.
- Näin unta, jossa hammaslääkäri sanoi minulle, että hammas on vedettävä irti. Minä huusin, että sitä ei vedetä pois, sillä siihen on mennyt jo niin paljon rahaa.
- En edes uskalla ajatella, mitä nämä viikoittaiset (tai jopa useammin tapahtuvat) hammaslääkärissä käynnit tulevat maksamaan (note to self: harkitse ensi kerralla, haluatko todella mennä yksityiselle). Olisihan sitä palkkaa ollut ihan kiva käyttää johonkin muuhunkin kuin asuntolainaan ja hammaslääkäriin. (Niin ja maanantaiseen autohuoltoon, ihanan kallista.) Toisaalta jos se hammas on koko ajan kipeä, en pysty syömään, joten silloin ei mene paljon rahaa ruokaankaan.

Mutta ei vaivuta epätoivoon. Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mummon tekemä tunika


Pakko tulla näyttämään teillekin, mistä luultavasti olen perinyt taipumuksen jatkuvaan puikkojen heilutteluun. Toisin kuin minä, mummoni jaksaa tehdä tällaisia vähän isompiakin töitä. Itsehän värkkäilen lähinnä sukkia, huiveja ja muuta joskus mahdollisesti valmistuvaakin.

Muistaakseni juuri mummo opetti minut neulomaan joskus, kun olin alle kouluikäinen. (Neulomisen sijaan puhuttiin kyllä aina kutomisesta. Minulle taisi selvitä vasta joskus lukiossa, että oikeasti puikoilla neulotaan ja kangaspuilla kudotaan.) Ja mikäli aika ei ole aivan täysin vääristänyt muistoja, tein ensimmäiset sukat ennen kuin osasin lukea. Tosin ne ensimmäiset sukat sain tehdä mummon neulomiin varsiin ja kantapäässäkin taisin saada vähän apuja. Mummolassa pääsi myös paukuttamaan kangaspuita ja tekemään muun muassa ristipistotöitä. Tosin allekirjoittaneen ristipistotöistä, samoin kuin kanavatöistä, suurin osa on tainnut jäädä keskeneräisiksi, tai ainakin ne ovat olleet hyvin pitkissä kantimissa.

Sain viininpunaisen tunikan mummolta jo joskus viime huhtikuussa, mutta se pääsi ylle ensimmäistä kertaa vasta tänään. Aikaisemmin ei ole oikein ollut tarpeeksi kylmä, tunika on meinaan tosi lämmin.

Mutta nyt siis kun tunikaan vihdoin pukeuduin, tykästyin siihen kyllä ihan älyttömästi. Ja tottakai heti mielessä alkoi itää ajatus... Pitäisiköhän munkin rohkeasti vaan aloittaa vielä tänä talvena jokin vähän isompi neuleprojekti?

Kuva: Hanna-Kaisa

PS. Tunikan ohje on muistaakseni jostain Moda-lehdestä, mutta en kyllä yhtään muista mistä.

PPS. Maanantainen hammaslääkärissä käynti auttoi, ja nyt on pikku hiljaa asteittain edetty kohti hammaskivutonta elämää. Aah, miten ihanaa se onkaan. 

Edit. Miksi taas piti sanoa tuo ääneen (tai kirjoittaa blogiin)? Noin puoli tuntia tekstin julkaisun jälkeen söin kevätrullaa ja ihmettelen, miksi kipuilleessa hampaassa on kauhea kuoppa. Olin syönyt myös sen väliaikaisen paikan, joka siihen maanantaina laitettiin. Tjaa, pitäisköhän taas vaihteeksi soitella hammaslääkärille. Itkiskö vai nauraisko.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Puuroa puuroa


Spelttipuuro on minusta tosi hyvää, mutta sitä on vähän vaikea tehdä: monimutkaistahan se ei ole, mutta maito meinaa aina väkisinkin palaa pohjaan, jos puuroa ei jaksa koko ajan sekoitella.

Sain joululahjaksi haudutuskattilan, ja puuron tekeminen helpottui kummasti. Myös kuvan puurokulho löytyi muuten joululahjapaketista. Ihastuin noihin Arabian 24h-sarjan Tuokio-astioihin heti, kun ne ilmestyivät. Tuokio-leipälautasia on seuraavaksi toivelistalla (tiedoksi joulupukille, jos vaikka luet tätä jo nyt).
 
Ilo hammaskivuttomasta elämästä jäi lyhytaikaiseksi, tarkemmin sanottuna noin puolentoista vuorokauden mittaiseksi. Tänään oli siis ohjelmassa uusi käynti hammaslääkärillä ja ehkä pientä helpostusta on sen jälkeen ollut havaittavissa. Tosin olen skeptinen sen suhteen, onko tämä olotila vieläkään pysyvä. Pureminen tekee vieläkin kipeää, joten siksi puuro toimi tänään illallisenani.

Spelttipuuro

1 litra maito
3,5 desilitraa spelttihiutaleita
½ teelusikkaa suolaa

Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi ja sekoita joukkoon spelttihiutaleet. Hauduta miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Mausta halutessasi suolalla. Puuro onnistuu hyvin myös esimerkiksi leivinuunissa. Silloin haudutukseen kannattaa varata vähän pidempi aika.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Ei kovin pikaruokaa

Haetaan kaupasta nakkeja, hiivaa ja täysmaitoa, puoli tuntia.
Tehdään taikina ja vaivataan sitä, 20 minuuttia.
Annetaan taikinan nousta, puoli tuntia.
Leivotaan sämpylät, 15 minuuttia.
Annetaan sämpylöiden nousta, puolitoista tuntia.
Paistetaan sämpylät, 10 minuuttia.
Annetaan sämpylöiden jäähtyä, 15 minuuttia.

Kuka väitti että hotdogit ovat pikaruokaa?


Selailin vähän aikaa sitten kirjakaupassa Heléne Johanssonin Leipä-kirjaa. Sieltä jäi mieleen parikin reseptiä, joista yksi oli hotdog-sämpylöiden ohje. En kuitenkaan ostanut kirjaa, ja eilen se alkoi harmittaa. Onneksi Pumpkin Jam -blogin Mari oli leiponut kyseisiä sämpylöitä, joten minäkin pääsin reseptiä testaamaan ilman reissua kirjakauppaan.

Hotdog-sämpylät
(noin 10 sämpylää, ohje puolitettu alkuperäisestä)

250 g (2,5 dl) täysmaitoa
37 g hiivaa
375 g (n. 6,25 dl) vehnäjauhoja
25 g huoneenlämpöistä voita
7,5 g (n. ½ rkl) hienoa merisuolaa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maidon joukkoon yleiskoneen kulhossa ja lisää suola. Lisää jauhot maidon joukkoon vähän kerrallaan ja vaivaa yleiskoneella. Lisää voi. Vaivaa taikinaa yleiskoneella 10 minuuttia. Anna taikinan levätä kulhossa puoli tuntia. Taikinan teko onnistuu tietysti myös ilman yleiskonetta, mutta varaudu vaivaamaan sitä ainakin kaksinkertainen aika.

Jaa taikina kymmeneen osaan. Pyörittele paloista noin 12 cm:n pituisia sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettyinä 1½ tunnin ajan. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna sämpylöiden jäähtyä hieman ja täytä haluamillasi täytteillä.


Meillä hodareihin päätyi nakkeja, juustoa, majoneesia, karamellisoitua sipulia ja sinappia. Idean karamellisoidusta sipulista nappasin samasta paikasta kuin sämpyläreseptinkin, alkuperäinen ohje Sillä sipuli -blogista. Ohjeesta poiketen käytin punasipulia, viinietikkaa ja ruokosokeria. Tosi kivan makuista, tätä voisi tehdä lisäkkeeksi joskus johonkin muuhunkin ruokaan.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Lankaterapiaa

Kun kuumeesta ja poskiontelotulehduksesta selvisin, menin maanantaina hammaslääkäriin. Minulla ei siis ollut ennen hammaslääkärissäkäyntiä hampaissa mitään akuuttia vaivaa, mutta käynnin jälkeen sitä on ollut senkin edestä. Tiistaina poskihammasta alkoi vähän jomottaa, keskiviikkona ei voinut enää purra kunnolla mitään ja kipu oli laajentunut koko toisen puolen alahampaisiin.


Olen siis elänyt koko viikon aika nestemäisellä ja särkylääkepitoisella ruokavaliolla. Tänään vihdoin sain kunnon lääkkeet, jonkinlainen tulehdus siellä hampaassa tai ikenessä kai jossain on. Blogissa on siis ollut jo pelkästään jatkuvan särkylääkehorroksen takia hiljaista. Eikä kyllä juuri ruoanlaitto ja leivontakaan ole innostaneet, kun jo pelkkä ruoan kosketus hampaaseen aiheuttaa vilunväristyksiä.




Onneksi on kivoja työkavereita, jotka ehdottavat lankojen tilaamista Titityystä. Tällä kertaa yritin valita maltillisesti. Vain sellaisia lankoja, joita varten minulla on jo joku idea. Yllä olevan kuvan harmaa Cascade 128 Chunky -lanka valikoitui, koska haluan tehdä siitä itselleni kaulurin. (Joku voisi sanoa, että eikö täällä ole nähty jo riittävästi kaulureita, mutta perustelen sitä sillä, että itselleni viime syksynä väännetyistä jäi vain yksi. Ja haluan itselleni myös sellaisen paksun kaulurin, ehkä jommankumman näistä...)

Mutta sitten alekorissa oli Semilla Flamè -luomuvillalankaa (ylempi kuva) aivan mahtavassa oranssin sävyssä. Olen hypistellyt sitä joskus jossain, ja se oli minusta ihanan tuntuista. Eikä minulla ole aavistustakaan, mitä siitä tekisin, mutta ostin silti.

PS. Päivän paras uutinen oli muuten se, että Voisilmäpeliä-blogin Eeva on bloggaa taas ruoasta Helsingin Sanomien sivuilla. Uuden blogin nimi on Kauhaa ja rakkautta.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Helppo neuleliivi

Lumi ja pakkanen kannustivat minua vihdoin viimeistelemään jotain, joka on ollut valmiina jo yli kuukauden. En vain ole saanut aikaiseksi, vaikka loppujen lopuksi kahteen saumaan ja kahden langan päättelyyn ei kulunut kuin vartti. Käsityökorini olohuoneessa vyöryy kohta yli äyräiden, joten oli aika saada sieltä vihdoin jotain käyttöönkin. Ja paksusta villalangasta neulotun liivin paras käyttökausi taitaa olla juuri nyt.


Maailman helpoin neuleliivi (vai onko tämä hihaton bolero?) syntyi noin puolitoista metriä pitkästä suorakaiteen muotoisesta palasta, joka muistutti siis lähinnä kaulaliinaa. Ohje löytyi Garnstudion sivuilta (linkki ohjeeseen postauksen lopussa). Mallineule oli helppo, ja paksua lankaa oli joutuisa neuloa isoilla puikoilla. Lopuksi suorakaiteen alku- ja loppupää ommeltiin taakse keskelle suorakaiteen pitkää sivua. (Ohjeessa tämä oli kyllä selitetty jotenkin vähän erikoisesti, mutta kuvasta päättelin, että noin se menee.)


Valkoinen neuleliivi

Lanka: Viking Naturgarn -villalanka
Puikot: 8 mm
Menekki: 218 g eli n. 4,5 kerää.
Ohje: Garnstudio

perjantai 13. tammikuuta 2012

Deadlocked

Seuraavaa Sookie Stackhouse -kirjaa saa odottaa vielä toukokuuhun saakka. Charlaine Harris on kuitenkin julkaissut verkkosivuillaan yhden kappaleen tuosta Deadlocked-kirjasta. Se kannattaa käydä lukemassa, jos haluaa maistiaisen tulevasta. Kaikenlaista jännää on taas ilmeisesti luvassa. En kyllä tiedä, helpotti tuo yksi surkea lyhyt kappale odottamista mitenkään.

Jospa tässä odottaessa siis vihdoin perehtyisin True Blood -sarjan kolmanteen tuotantokauteen. Tykkään sarjastakin hirveästi, vaikka se aika paljon noista kirjoista poikkeaakin (ainakin alussa). Tipuin siinä jossain vaiheessa vähän kärryiltä, kun unohdin tallentaa jaksoja (enhän siis tokikaan pysty valvomaan arki-iltoina niin myöhään). Ja sitten alkoikin uusi tuotantokausi, jonka suhteen olin uutispimennossa ja josta missasin heti alusta varmaan puolet. Jotkut jaksot on kyllä niin pelottaviakin, että en uskalla katsoa niitä yksin, joten se asettaa tiettyjä rajoituksia sille, koska sarjaa voi katsoa. Jonkun pitää istua mun vieressä sohvalla valmiina selostamaan tapahtumia, jos joudun äkillisesti peittämään silmät sohvatyynyllä. (Tämä koskee oikeastaan lähes kaikkia Rakkauden anatomiaa rajumpia sarjoja.)

True Blood Poster

PS. Olin Dead Reckoning -kirjan jälkeen ihan varma, että Eric ja Sookie ovat mennyttä paria, ja Sookien ensimmäistä rakkautta, ärsyttävää Billiä aletaan kiskoa takaisin näyttämölle. Tänään surffailin kuitenkin myös EricNorthman.netissä. Tiedän, että joskus menen näissä fanitusasioissa vähän liian pitkälle. Älkää kertoko kenellekään, että sivusto on minulla kirjanmerkeissä :). Ja sieltä löytyi tämä mainio kirjoitus, Why I believe in Eric and Sookie. Ehkäpä minäkän nyt alan uskoa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Nappuloita pelissä

Tiedättekö sen tunteen, kun on lukenut jotain kauhealla vimmalla ja sitten kirja tai kirjasarja päättyy. Olo on jotenkin... Tyhjä?


Sain tänään loppuun Nälkäpeli-trilogian viimeisen osan. Kakkososassa (Vihan liekit) aletaan varovaisesti lietsoa kapinaa, kolmososassa (Matkijanärhi) vyöhykkeet ovat jo täysimittaisessa sodassa Capitolia vastaan.

Katniss joutuu myös yllättäen takaisin Nälkäpeli-areenalle, kun juhlavuoden kunniaksi kilpailijat arvotaan elossa olevien aikaisempien voittajien keskuudesta. Katniss pelastetaan ja hänen halutaan ryhtyvän kapinallisten keulakuvaksi. Katniss joutuu kuitenkin pohtimaan moneen kertaan, ovatko kapinalliset sen parempia ihmisiä kuin valtaapitävät tai ovatko uudet hallitsijat yhtään sen parempia kuin vanhat. Viattomia ihmisiä kuolee molemmilla puolilla, ja Katniss menettää myös monia läheisiään. Ovatko he kaikki vain loppujen lopuksi jonkun pelinappuloita?

Tarina vei mukanaan, ja esimerkiksi eilen muistin laskea kirjan käsistäni joskus puoli kahden aikaan yöllä. Useiden tulevaisuuteen sijoittuvien kirjojen tapaan maailma on Nälkäpelissäkin aika lohduton paikka. Toisia sorretaan, toisilla on kaikkea. Toisaalta on kuitenkin helppo nähdä, että kirjojen maailmankuvan ainekset ovat ammennattavissa nykypäivästä ja maapallolla viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtuneesta kehityksestä.

Jokin trilogian lopussa kuitenkin hämmensi minua. Ehkä en sittenkään oikein tajunnut, millainen ihminen Katniss on ja miksi hän teki sellaisia ratkaisuja kuin teki. En ymmärtänyt hänen paineitaan, kärsimystään ja ahdinkoaan enkä sitä, miten hänen suhteensa muihin ihmisiin rakentuivat. Tai siis tavallaan ymmärsin, mutta en pystynyt samaistumaan ja olemaan hänen kanssaan samaa mieltä. Suomeksi sanottuna siis minun on vaikea sulattaa sitä, että kirjailija oli kehdannut tehdä sarjalle aavistuksen erilaisen lopun kuin minä halusin :).

"No, turha sitä on enää miettiä. Minusta on epätodennäköistä, että me kaikki kolme selviämme tästä sodasta hengissä. Ja jos niin, se on Katnissin päänsärky. Siis kumman hän valitsee." Gale haukottelee. "Meidän pitäisi nukkua."

"Totta." Kuulen, kuinka Peetan käsiraudat liukuvat kannatinta alas, kun hän laskeutuu makuulle. "Mietin vain, miten hän tekee ratkaisunsa."

"Sehän nyt on aivan selvää." Kuulen Galen sanat vain vaivoin turkiskerroksen läpi. "Katniss valitsee sen, jota ilman hän ei usko selviävänsä."


--

En tarvitse selviytyäkseni -- tulta, jota ruokitaan raivolla ja vihalla. Minulla on riittävästi tulta omasta takaa. Minä tarvitsen keväisen voikukan. Kirkasta keltaista, joka merkitsee uudelleensyntymää eikä tuhoa.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Guacamole

Ystäväni Elinan uudenvuodenaaton ruokapöydässä oli itsetehtyä guacamolea. Siitä lähtien olen miettinyt, miksi olen itse tehnyt sitä viimeksi joskus kahdeksan vuotta sitten Espanjassa asuessani. Sillä se oli törkeän hyvää. Ja helppoa tehdä. Olen kuitenkin välillä ostanut guacamolea kaupasta, vaikka olenkin vähän kohotellut kulmiani niiden avocadopitoisuuksille, jotka pyörivät siellä korkeintaan kymmenessä prosentissa. Joissain sitä ei ole kuin aromin muodossa.

Vaikeinta guacamolessa on tietysti löytää täydellisen kypsä avokado. (Miten ärsyttävää se muuten onkaan, kun haluaisi käyttää avokadoa hetinyt johonkin, ja kauppa on täynnä kivikoviä yksilöitä.) Mutta kun se on hoidettu, loppu on helppoa kuin se kuuluisa heinänteko. (Taas yksi sanonta, joka ei taida enää suurimmalle osalle suomalaisista pitää paikkaansa.)


Kuva on uudenvuodenaatolta, mutta testasin suunnilleen samaa ohjetta tänään ja toimi se vieläkin. Pieni kulhollinen guacamolea syntyy siis esimerkiksi näin:

Guacamole

1 kypsä avokado
1/2 salottisipuli
1,5 rkl sitruunamehua
1 rkl ranskankermaa
suolaa
tuoretta chiliä tai chilirouhetta

Halkaise avokado, poista siemen ja kuori. Kuori sipuli. Soseuta avokado ja sipuli esimerkiksi sauvasekoittimella. (Avokadon soseuttaminen onnistuu kyllä ihan haarukallakin ja silloin sipuli kannattaa pilkkoa veitsellä ihan pieneksi silpuksi.) Lisää sitruunamehu ja ranskankerma. Lisää noin 1/4 tl tai maun mukaan suolaa. Lisää chiliä maun mukaan. (Ohjenuoraksi voisi sanoa, että lisää suolaa ja chiliä ensi hyppysellinen, anna maustua ja maista.) Tarjoile esimerkiksi nachojen kanssa tai dippikastikkeena.

Joissain ohjeissa guacamoleen lisätään myös esimerkiksi tomaattia, valkosipulia tai korianteria. Ehkäpä pitää siis seuraavaksi kokeilla jotain uutta versiota.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Ensimmäinen osa pelattu

Täällä yskitään ja pärskitään edelleen. Eilinen pyhitettiinkin sitten lähinnä sohvalle ja kirjalle. Ahmin koko Nälkäpeli-trilogian ensimmäisen osan. (Ja myös aika pitkälle jo kakkososaakin... Virheeni oli se, että nukkumaan mennessä ajattelin lukea kakkososasta ihan vain muutaman sivun, jotta näen, miten tarina jatkuu. Havahduin kahden ja puolen tunnin päästä siihen, että olin lukenut kirjasta kolmanneksen.)

Panem-niminen valtio tulevaisuuden Pohjois-Amerikassa on jaettu kahteentoista vyöhykkeeseen ja pääkaupunki Capitoliin. Capitolissa asuvat etuoikeutetut, joiden hyvinvointi revitään vyöhykkeillä asuvien ihmisten selkänahasta. Vyöhykkeet nousivat kerran kapinaan ja hävisivät. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli, johon jokaisen vyöhykkeen on arvottava joka vuosi kaksi osallistujaa, yksi tyttö ja yksi poika.

Nälkäpelissä vyöhykkeiden arpomat pelaajat suljetaan vaativiin luonnonolosuhteisiin Areenalle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen eloonjäänyt on voittaja. Capitolin ja vyöhykkeiden asukkaat seuraavat pelin etenemistä televisiosta.

Vyöhykkeellä 12 asuvan Katniss Everdeenin pikkusisko, vasta 12-vuotias Prim arvotaan vyöhykkeen edustajaksi Nälkäpeliin. Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi pelastaakseen herkän siskonsa. Edessä on välitön ero perheestä, matka Capitoliin ja sieltä Areenalle. Katniss on tottunut selviytymään, mutta Nälkäpeli laittaa hänen kaikki taitonsa koetukselle.

Vyöhykkeen 12 toiseksi edustajaksi arvotaan leipurin poika Peeta Mellark. Katnissin ja Peetan suhteesta tulee mutkikas. Toisaalta jokin vetää heitä yhteen, toisaalta he taas tietävät, että vain yksi voi selviytyä pelistä voittajana. Kotiin vyöhykkeelle jää Katnissin paras kaveri, tuki ja turva Gale.

Ensimmäisen osan perusteella Nälkäpeli koukuttaa. Kirjassa kerrotaan tarpeeksi yksityiskohtia, joiden perusteella tulevaisuuden maailmasta maalautuu aika karu, mutta kiehtova kuva. Kirja ei kuitenkaan missään nimessä ole pitkäveteinen. Välillä sydän hakkasi ihan hulluna ja välillä oli kyyneleet silmissä.

Mietin pitkään, tilaisinko kirjat englanniksi vai suomeksi. Esim. Twilight-kirjoissa suomennos on jotenkin niin kökkö, että halusin lukea kirjat englanniksi. WSOY:n sivuilla oli kuitenkin Nälkäpelistä suomenkielinen lukunäyte, joka auttoi päätöksen teossa. Enkä kyllä keksi käännöksestä koko kirjan perusteellakaan mitään moitittavaa.

Ja sitten se tärkein kysymys: Peeta vai Gale? Nyt on vaikea sanoa, mihin suuntaan vaaka kallistuu vai päädytäänkö kirjassa johonkin aivan muuhun ratkaisuun.

torstai 5. tammikuuta 2012

Sailor's Knot Bracelet

Yskin koko viime yön ja valvoin puoli neljästä saakka, kun en vain saanut enää unta. Tänään ei ole siis ollut ihan mikään pirtein meininki ja kaiken huipuksi päivällä nousi vielä lämpöä. Tylsää sairastaa, mutta onneksi posti toi tänään luettavaa:


Raportointia luvassa.

Viimeistelin tuossa äsken myös kaksi rannekorua. Törmäsin joskus netissä tämmöisiin letitetyn näköisiin rannekoruihin, joissa ei ole ollenkaan saumakohtaa. Aloin tutkia asiaa, ja ne oli tehty Sailor's Knot -tekniikalla. Eli kai tämä siis jonkinlainen merimiessolmun muunnelma on, arvelee maakrapu. Saa korjata, jos tietää tarkemman nimen.


Opettelin tekemään näitä jostain netin uumenista löytämäni videon avulla. (Paitsi että tuossa videossahan tätä tekniikkaa sanotaankin Turk's Head Knotiksi). Erilaisia muitakin tutoriaaleja löytyy, tässä More Design Please -sivuston.


Kun tajusi idean, tämä osoittautui ihan hauskaksi ja nopeaksi tekniikaksi. Toinen näistä minun koruistani on tehty matonkuteesta ja toinen vanhoista kengännauhoista. Viininpunaiset kengännauhat asettuvat nätisti vierekkäin, kun taas ruskeat matonkuteet menevät vähän sikinsokin, eli hieman erityylisiä näistä tulee materiaalista riippuen.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Nappasin Villasukka kirjahyllyssä -blogista hauskan haasteen. Mietin kyllä ensin, että kehtaanko tätä ottaa, kun en varsinaisesti edes ole mikään kirjabloggaaja. Sitten mietin, olenko edes mikään lukutoukka... Luen paljon, mutta en missään nimessä satoja kirjoja vuodessa. Mutta sitten päätin, että jos olen koko nuoruuteni lukenut iltaisin sängyssä peiton alla taskulampun valossa vielä kauan sen jälkeen, kun valot piti jo sammuttaa, saan kutsua itseäni lukutoukaksi :).

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011


1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Dave Nicholls: One Day

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Emily Giffin: Rakkaus lainassa

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?
Ildefonso Falcones: Fatiman käsi

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
J. K. Rowling: Liekehtivä pikari

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Margaret Atwood: Herran tarhurit

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Tähän taidan jättää vastaamatta, sillä en hirvittävästi lukenut uutuuskirjoja. Enkä kyllä seuraa hirveän montaa kirjablogiakaan.

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
David Nicholls: Starter for Ten

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Diana Wynne Jones: Liikkuva linna (Liikkuva linna, Leijuva linna ja Rönsyilevä talo)

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Miika Nousiainen: Maaninkavaara

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Jojo Moyes: The Last Letter from Your Lover

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Stephenie Meyer: Vieras

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Diana Wynne Jones: Liikkuva linna (Liikkuva linna, Leijuva linna ja Rönsyilevä talo)

Minulla ei ollut mitään lukutavoitteita, mutta luin tänä vuonna huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina, yhteensä 40 kirjaa. Niistä kotimaisia oli 4, ulkomaisia 36. Naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja luin 30, mieskirjailijoiden 10. Kirjoista 1 oli faktaa, loput fiktiota.

Laitoin tänään tilaukseen Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan. Jos siis kysyttäisiin, minkä kirjan lukemista odotan tällä hetkellä eniten, siinä vastaus. Toivottavasti kirjoista kuulemani kehut eivät ole olleet turhia. Lukutoukka kuittaa ja palaa kirjan ääreen.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kentsu tuli taloon ja teki suklaista pavlovaa


Olen varmasti ollut tänä vuonna tosi kiltti (tai tosi hyvä painostamaan), sillä joulupukki toi minulle hartaasti odotetun yleiskoneen. Malliksi joulupukki valitsi (allekirjoittaneen kevyellä avustuksella) Kenwoodin Prospero KM 263:n.

Lupasin viedä uudenvuodenaaton kyläpaikkaan mukanani jälkiruoan, ja päätin heti, että se on jotain yleiskoneella tehtyä. Lunni leipoo -blogissa oli tehty jouluksi suklaista pavlovaa, joten nappasin idean saman tien itselleni. Kentsu pääsi siis ensitöikseen vatkaamaan valkuaisia.

Tein pavlovan kuitenkin vanhan ohjeeni pohjalta, sillä Lunni leipoo -blogin kymmenelle hengelle tarkoitettu resepti vaikutti hieman suureelliselta kolmen hengen seurueellemme. Eikä meillä jostain syystä ollut balsamiviinietikkaa. Pavlovan päälle laitoin lakkoja, kun ne osuivat pakastimesta ensimmäisenä käteen.



Suklainen pavlova
(n. 6 - 8 annosta)

4 valkuaista
250 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl maissijauhoa
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl tummaa kaakaojauhetta
50 g suklaata

Päälle

5 dl kermaa
lakkoja
rouhittua suklaata

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Ala lisätä sokeria valkuaisvaahdon joukkoon ruokalusikallinen kerrallaan ja jatka koko ajan vatkaamista. Vatkaa, kunnes koko sokerimäärä on lisätty ja seos tuntuu sormien välissä pehmeältä (ei siis yhtään rakeiselta). Tässä kohtaa viimeistään huomaa, miksi yleiskone on pavlovan teossa kätevä apuri. Nostele vaahdon joukkoon lopuksi vaniljasokeri, maissijauhot ja valkoviinietikka. Levitä marenki leivinpaperin päälle pyöreäksi levyksi, jonka halkaisija on noin 20 - 25 cm. Huomaa, että marenki paisuu hieman uunissa. Laita marenki uuniin ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Paista noin tunti. Tavoitteena rapea pinta ja hieman venyvä vaahtokarkkimainen sisus.

Tuomio: Kentsu on ehkä vähän äänekäs, mutta hoiti hommansa nurisematta. Tämä oli tosin kyllä aika kevyt aloitustehtävä. Tositoimiinkin päästään, sillä olen ajatellut vuosien tauon jälkeen leipoa pitkästä aikaa pullaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...