keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Pirun linnassa

Yhtenä iltana päätimme hieman avartaa tietouttamme nykyisestä kotipaikastamme ja kapusimme Kuljun Paistinkulmalla sijaitsevaan Pirunlinnaan. Pirunlinna on muinaislinna eli linnavuori eli mäen päälle rakennettu muinainen puolustusvarustus, joka on luultavasti yli tuhat vuotta vanha.

Kun puolustusvarustuksen muinainen käyttötarkoitus unohdettiin, kansa alkoi pitää sitä pirujen rakentamana ja heidän asuinpaikkanaan.

Puuston takia Pirunlinnan korkeutta tai vallien muotoa on nykyään vähän vaikea hahmottaa. Wikipedia tietää, että vuosien saatossa miehenkorkuisesta kivivallista on vieritetty pois kiviä, joten ihan entisten aikojen loistossaan se ei enää ole.

 
Alla itse Piru linnassaan :). Oikeasti poseeraamista rakastava bloginpitäjä kököttää kallionkolossa. 
 


Reitti Pirunlinnaan oli ainakin minun mieleeni, sillä matkalla sai lähietäisyydeltä ihailla muun muassa näitä:



Pyyhkeitä joudun antamaan siitä, että mielestäni reittiä (varsinkaan sen alkukohtaa) ei ollut merkitty mitenkään selkeästi. Hevostalli oli laittanut parkkipaikalta lähtevälle tielle kaikenlaisia kylttejä, joissa luki yksityisalue ja asiaton oleskelu kielletty. Kuitenkin Pirunlinnan viitat ohjasivat kävelemään koko tallialueen läpi. Lisäksi polulla alkumatkan kainaloihin saakka ulottuva heinikko kaipaisi ehkä jotain raivaus- tai niittotoimenpiteitä.

4 kommenttia:

  1. Mistä tonne linnaan pääsee ? Kuljun kartanolta vähän eteenpäin ja oikealle, mut ei tosiaan itsekään löydetty parempia ohjeita tai tienviittoja jotka ois johtaneet paikalle.

    VastaaPoista
  2. Joo, Kuljun kartanolta vähän Tampereelle päin ja sitten käännyttiin oikealle Linnajärventielle. Sitä tietä ajettiin vähän matkaa (valitettavasti en nyt katsonut mitään kilometrimääriä) ja käännyttiin uudestaan oikealle Pirunlinnantielle (siinä risteyksessä taisi olla joku sellainen pienempi mustapohjainen Pirunlinna-kyltti). Sitten sitä tietä ajettiin niin kauan, että tie loppui ison hevostallin pihaan. Ennen sitä pihaa on P-alue, ja sitten vaan talsittiin melkein koko tallialueen läpi (talli jää vasemmalle ja molemmin puolin on laitumia). Laidunten jälkeen käännyttiin vasemmalle sitä pellon reunaa. Siinä menee sellainen tallattu ura vain, mutta kun alkumetreistä selviää, niin siellä on ihan hyvä polku. Toivottavasti tästä oli jotain apua :).

    VastaaPoista
  3. Itse kävin tuolla viime viikolla pyörällä, tosin pyörä jäi puoliväliin polkua kun olisi ollut hankala sitä raahata mettässä mukanaan. Tonne oli kyllä hankala löytää Kuljun risteyksestä. Ajoin oikeastaan joka jumalan tien siitä läpi, ennen kuin osuin oikeaan suuntaan. Lopun matkaa kyltit ohjasivatkin oikeaan.

    Sen hevostilan läpi vain. Omalle kohdalle osui mukava vanha herrasmies siihen, jolta kysyin neuvoa ja hyvin ohjattiin varsinaiselle polulle. Täytyy käydä tuolla toisen kerran, nyt vähän paremmilla varustuksilla. Pyöräilykengät olivat aika liukkaat paljailla kallioilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullut tosi monelta sen jälkeen, kun tän postauksen tein, että Pirunlinnaan oli vaikea löytää. Ja monet varmaan hämääntyvät viimeistään niistä tallin kylteistä, jotka vähän niin kuin kieltävät menemästä alueelleen. Mutta kiva että löysit, musta ainakin oli ihan kiva retkipaikka ja olihan siellä historian siipien havinaa kerrakseen. Ehkä vois tänä kesänä mennä uudestaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...