Varmaan pystyittekin jo päättelemään, mitä olen tehnyt. Macaroneja. Niiden valmistaminen vaikuttaa aikamoiselta salatieteeltä. Enkä ole varmaan ikinä leiponut vastaavalla tavalla: Punnitsin kaikki ainesosat keittiövaa'alla (myös valkuaiset). "Ikäännytin" valkuaisia vuorokauden keittiön pöydällä. Mittasin sokeriliemen lämpötilan paistomittarilla. Laskin (siis LASKIN) miten monta sekoitusliikettä tein, kun yhdistin ainekset. Siihen en kuitenkaan lähtenyt, että olisin siivilöinyt mantelijauhon. Tai jauhanut sitä kaupasta ostettua jauhoa itse tehosekoittimella vielä hienommaksi. Jonnekin se raja oli vedettävä.
Pursotin marenkikiekot vapaalla kädellä. En siis piirtänyt kahden euron kolikolla ympyröitä leivinpaperiin ja pitänyt sitä varsinaisen leivinpaperin alla pursotuksen apuna. Tämä ei johtunut pelkästään siitä, että minulla ei ollut käteistä, vaan myös siitä, että johonkin se toinenkin raja oli vedettävä.
Ohjeessa paistoaika oli 16 minuuttia. Paistoin 13 minuuttia ja macaroneista tuli ehkä aavistuksen liian kypsiä. En tiedä, oliko uunini jotenkin tehokkaampi. (Mies, joka jätettiin vahtimaan viimeistä erää, kokeili myös lähes tuplata paistoajan. Ei hyvä. Sillä tavalla saa ruskeita marenkeja ilman, että tarvitsee käyttää kaakaota tai suklaata.)
En jaksa nyt kirjailla teille ohjetta. Vierailkaa esimerkiksi Jauhot suussa -blogissa, jossa on erittäin yksityiskohtaiset ja ymmärrettävät ohjeet macaronien tekemiseen, kiitos niistä. Ja googlettamalla löytyy paljon muitakin. Saattaa ahdistaa ensilukemalla, mutta ei se niin vaikeaa ollut. Omani tein juurikin Jauhot suussa -blogista löytyvällä italialaistyylisten macaronien ohjeella (valitsin sen, koska tätä tapaa käyttämällä kuulemma onnistuu varmemmin, vaikka se vähän monimutkaisempi onkin) ja täytin kaupasta ostetulla lemon curdilla.
Ja se maku. Mielestäni onnistuin macaronien ulkonäössä aika hyvin ja ihan hyvän makuisiakin niistä tuli. Ehkä vähän äkkimakeita, eli ei näitä voi hirveän montaa syödä. Eipä se kai ole tarkoituskaan. Elintarvikeväriä olisi voinut heittää sekaan aavistuksen enemmänkin, sillä nyt noista tuli vähän hailukoita. Ihan täysillä en näitä siis hehkuta, mutta olihan niitä kokeiltava. Ehkä teen joskus uudestaankin, tai sitten siirryn resepteihin, jotka eivät vaadi aivan näin tarkkaa pipertämistä.
Hahhhaahhaa... repesin ihan täysin tuolle "ei ollut käteistä" -kohdalle. Nään sut sieluni silmin lompakolla: "No ei tietenkään. Tehään sitten ilman." :P Ja toinen tikahtuminen suklaakohdassa. Jotenkin pystyn näkemään senkin hetken erittäin elävästi, kun olet kiskonut "suklaakuorrutetut" ulos uunista.
VastaaPoista-Ellu
Joo kyllä mua ehkä vähän hymyilytti, kun tulin tallilta ja näin sen viimeisen satsin vähän tummapaahtoisempia macaroneja. Kysyin, että miksi et laittanut sitä ajastinta, niin oli kuulemma ajatellut, että pystyy arvioimaan sen ajan ilmankin :).
PoistaVoi hitsi, vain vitosen seteli.... Minä toivoisin, että pitäisin macaroneista, kuten sushistakin. Niissä on niin kauniit värit ja muutenkin ovat hyvän näköisiä. Harmi vaan, että eivät ole... Noh.... Kovin hyviä :)
VastaaPoistaSe on kyllä ärsyttävää, kun jotkut maailman parhaiten onnistuneet ruoat tai leipomukset eivät ole kovin kuvauksellisia :). Tosin minä kyllä pidän sushista, enkä aio jatkossa macaronistakaan kieltäytyä, jos joku sellaista tarjoaa. Poseeraamisen jalon taidon nämä molemmat ruokalajit todella kyllä osaavat :).
PoistaTäällä ilmoittautuu yksi, joka ei ole koskaan maistanut noita ihmeleivoksia/keksejä. Ne ovat minusta olleet jotenkin arveluttavan ja yltiömakean näköisiä pyrpylöitä, tekeminenkin tosiaan vaikuttaa salatieteeltä ;D Postausta oli hauska lukea ja macaronitkin näyttävät ihan oikeanlaisilta :)
VastaaPoistaKiitoksia :). Onneksi se tekeminen ei sitten loppujen lopuksi niin vaikeaa ollut ja olisivathan ne saattaneet onnistua vähemmälläkin pipertämisellä.
Poista