keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vuohenjuustopiirakka


Muutama viikko sitten työkavereiden vierailua varten tuli leivottua myös vuohenjuustopiirakkaa. Tomaatit ja vuohenjuusto on aika pettämätön yhdistelmä, joten piirakasta tuli tietysti hyvää. Ja aika kauniskin se oli, vaikka itse sanonkin :). Ohje alla.

Leivoin piirakan tuollaiseen suorakaiteen muotoiseen foliovuokaan, jotta siitä oli vähän helpompi leikata suupaloiksi sopivia neliöitä. Ohje on kuitenkin varsinaisesti tarkoitettu pyöreään vuokaan. Aurinkokuivatut tomaatit ja juustoraasteen jätin pois, koska niitä ei ollut juuri sillä hetkellä kaapissa.

Vuohenjuustopiirakka
(pyöreään piirakkavuokaan)

1 valmispiirakkapohja (pakaste, esim. Myllyn paras tai Sunnuntai)

1 pkt (200g) vuohenjuustoa
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 dl kevyttä ruokakermaa
(1 dl silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja)
2 kananmunaa
suolaa, mustapippuria
(kourallinen juustoraastetta)
basilikaa

Anna piirakkataikinan sulaa tai tee oma pohja haluamallasi ohjeella. Kauli piirakkataikina piirakkavuokaan sopivaksi tai painele taikina sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja laita se uuniin 200 asteeseen esipaistumaan 10 minuutiksi. Viipaloi vuohenjuusto ohuiksi viipaleiksi ja leikkaa tomaatit kolmeksi viipaleeksi. Lado juustoviipaleet pohjan päälle. (Ripottele sekaan halutessasi hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit.) Sekoita kerma, munat ja halutessasi juustoraaste sekaisin ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Lado vasta tämän jälkeen tomaatinpuolikkaat leikkauspinta ylöspäin piirakan päälle, näin piirakkasta tulee kauniinpi. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja ripottele päälle basilikaa tai rucolaa.

Ohje Sitruunaruoho-blogista.

4 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta!

    Ensimmäistä kertaa kokeilin valmista piirakkapohjaa, ihan hyvä vaihtoehto, varsinkin kun aika on vähissä! Tein aika lailla ohjeen mukaan, mutta jätin aurinkokuivatut tomaatit ja juustoraasteen pois ja lisäsin kanaa. Tuli todella hyvää! Ensimmäinen pala piti tietenkin ottaa höyryävän kuumasta piiraasta, ja luulen, että toinen on vielä parempi kun on vähän jäähtynyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä käytän aika useinkin valmiita pohjia, ei kaikkea tarvitse aina jaksaa tehdä itse. Kanaa ja vuohenjuustoa, miksi mä en ajatellut tuota... Kuulostaa hyvältä!

      Poista
  2. Kuulostaa aivan ihanalta! Tykkään tehdä muutenkin suolaisia piiraita, ne on helppoja ja ruokaisia. Ja seuraavana päivänä niistä saa näppärät eväät työmaalle (jos jotain on jäänyt jäljelle). ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten kun kylkeen tekee vielä vaikka jonkun salaatin, niin koko ateria on valmis :). Mä teen tätä yhdistelmää tosi usein vieraille.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...