Maailmanperintökohde Puente Colgante

Mihin me jäätiinkään. Ai niin,vuonna 1893 rakennettuun Puente Colganteen, Vizcayan siltaan, Unescon maailmanperintökohteeseen ja insinöörityön taidonnäytteeseen. Tunnetaan Tainan lähipiirissä myös kauheana tärisevänä hökötyksenä, jonka päällä piti kävellä notkuvilla lankuilla ja joka aiheutti ylimääräisiä sydämenlyöntejä ja runsaasti hermostunutta naurua.

Käyntikierros sillalla menee näin: hissillä noustaan ylös sillan jommassakummassa päässä, kävellään sillan yli tuolla ylhäällä, laskeudutaan hissillä alas ja mennään tuolla riippuvalla gondolilla takaisin toiselle puolelle.

Bilbaon satama on sijainnut ennen vähän kauempana sisämaassa, ja tuo silta on mahdollistanut sen, että valtamerialuksetkin ovat voineet satamaan ajaa. Nykyään satama on lähempänä merta.

En tiedä, miltä tämä nyt näyttää kuvissa, mutta mua pelotti olla tuolla ylhäällä. Mies vaan nauroi, kun puristin paniikinomaisesti kaidetta ja kävelin ainoastaan siinä kohdalla, missä rautapalkki kulki lankkujen alla, jotta en olisi tuntenut, miten lankut notkuivat. Tässä menossa ylös, muutama perhonen vatsanpohjassa (ilmeestäkin varmaan huomaa):

Miten tänne pääsee: metrolla Portugaleteen ja sieltä alamäkeen niin kauan, että joki tulee vastaan. Et voi olla näkemättä siltaa.

Paluumatkalla kannattaa valita se katu, jolla menee liukuportaat, jollei halua kavuta koko matkaa omin jaloin. Ei tämäkään varmaan kuvassa niin jyrkältä näytä, mutta kun askelmittari näytti tuossa vaiheessa päivää 23000 askelta, oli ihan kiva huilata noissa portaissa.

Silta kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa, oli se sen verran erikoinen ilmestys. Korkeanpaikankammoisten kannattaa ehkä miettiä kaksi kertaa ylös menoa. Mutta jos minä selvisin, selviätte tekin.

Pintxoja ja funikulaareja

Mitäs muuta Bilbaosta jäi Guggenheimin lisäksi mieleen... Ainakin ruoka. Sitä on joka paikassa.

Hotellimme oli Abandon kaupunginosassa, ja meidän naapurustossamme oli useita pintxopaikkoja eli baskien tapasbaareja. Eniten tykkäsimme mauriajan tyyliin sisustetusta Cafe Iruñasta, joka on sijainnut paikallaan jo vuodesta 1903. 

Ruokaa löytyy myös Casco Viejon puolelta joka kulmasta. Pintxoissa on se hyvä puoli, että niitä voi illan aikana syödä useammassa paikassa. Jos siis joku paikka ei olekaan nappivalinta, ei kun seuraavaan. Ravintalosuosituksia kaipaavan kannattaa tsekata Rakkaudesta Bilbaoon -blogin Oonan pintxokierros. Ostin muuten myös Oonan tekemän opasmateriaalin Bilbaoon. Se oli kyllä hyvinkin hintansa (4 e) arvoinen.

Jos haluaa katsella Bilbaota ylhäältäpäin, kannattaa nousta Artxanda-puistoon funikulaarilla. Jo funikulaarimatka on tietysti oma huvinsa, mutta puistosta on myös kivat näköalat. 

Toisenkin kerran pääsimme ajelemaan funikulaarilla, kun kävimme vähän kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa La Arboleda -puistossa. Vanhan kaivoksen louhokset on täytetty maalla ja vedellä. Tuloksena on ylhäällä vuorilla oleva laaja puistoalue, jossa on tekojärviä ja nykytaideveistoksia. 

Puistossa on kiva pitää vaikkapa piknik (tosin läheisessä kylässä näytti kyllä olevan aika monta ravintolaakin).

Puistossa laiduntaa vapaana karjaa ja hevosia.

Nuo mustat pisteet pystysuoralla vuorenrinteellä olivat vuohia!

Mukava kävelykierros ja aikas upeat maisemat. Täällä kyllä näki hyvin sen, miten vihreä Baskimaa on.

Ja tietysti Bilbaosta jäi mieleen myös Puente Colgante, mutta tuo riippuva siltahökötys... anteeksi, tarkoitin siis tietenkin insinöörityön taidonnäyte, ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa. 

Guggenheim ja muuta mukavaa – reissu Bilbaoon

Olen käynyt Espanjassa useasti ja asunutkin siellä puoli vuotta. Silti koskaan en voi olla kokematta pientä kulttuurishokkia, kun saavun sinne: miten ihmiset voivat olla niin tylyjä, miten ihmiset voivat olla niin ystävällisiä, miten ihmiset eivät osaa jonottaa minnekään kunnolla, miten täällä voi olla niin kuuma ja sininen taivas, mihin aikaan täällä oikein saa ruokaa... Ja miksi Finlayson tai joku muu ei voi tuoda maahan OIKEITA PUSSILAKANOITA?

Viimeviikkoinen Bilbaon reissumme alkoi sillä, että onnistuimme vaihtamaan onnistuneesti konetta Amsterdamissa, vaikka vaihtoaika oli lyhyt. Myös laukkumme tuli määränpäähän, ja ehdimme juuri sopivasti lentokentältä kaupunkiin lähteneeseen bussiin. Onnistuimme myös jäämään lentokenttäbussista oikealla pysäkillä ja suunnistamaan ilman karttaa hotellille. Illan ainoa takaisku: hotellihuoneessa meillä oli vain yksi iso peitto, josta taistelimme koko yön.

Hyvin nukutun yön jälkeen (hah hah) suunnistimme aamiaiselle paikalliseen kulmakuppilaan. Järkyttävä meteli, järkyttävästi ihmisiä, kukaan ei ole huomaavinaan, tiskillä kaikki kiilaavat eteen. Kun vihdoin sain tilattua jotain (espanjaksi), tarjoilija lätkäisi kahvit eteeni sanomatta yhtään mitään tai hymyilemättä vähääkään. Simo ehti juoda kahvinsa, ennen kuin paahtoleipä tuli. Mutta saimme aamupalaa ja totuttautuminen espanjalaiseen elämänmenoon: suoritettu :). Hetkittäisestä turhautumisesta huolimatta rakastan Espanjaa, ja sinne on aina kiva palata.

Tällä kertaa olin ensimmäistä kertaa Pohjois-Espanjassa. Reissukohteeksi valikoituivat Bilbao ja San Sebastian, sillä olen jo pitkään halunnut käydä molemmissa.

Heti ensimmäisenä Bilbaon päivänä piti tietysti suunnata Guggenheimiin. En tiedä oikein tarkalleen, mitä paikalta odotin, mutta kyllä se ehdottomasti oli vierailun arvoinen. Jo rakennus ympäristöineen on niin hieno. Nyt Guggenheimissa sattui vielä olemaan Jeff Koonsin näyttely. Hänellä on niin paljon erityylisiä töitä, että kyllästymään ei ainakaan päässyt. Myös valtavista metallilevyistä tehty Richard Serran The Matter of Time oli vaikuttava, kun teoksen sisään pääsi kävelemään.

Guggenheimissa tuli kuvattua aina kun se vain oli sallittua, tässä teille muutamia otoksia sisältä, ulkoa ja teoksista.

 

Työkaverini Karin tilasi selfien Guggenheimin edessä, here you go :). 

Tähän loppuun vielä muutama otos yöllisestä Bilbaosta, Nervión-joen rannalta kuvattuna. Toivottavasti ehtisin tällä viikolla vielä postailla lisää reissusta, kuvia ainakin on ihan riittävästi siihen tarkoitukseen.

Putiikkeja ja ruokaa Tallinnassa

Pari viikkoa sitten talvilomailin Tallinnassa. Koko reissu oli lähellä peruuntua, kun mies sairastui, mutta onneksi (siis minun onnekseni) ystäväni lähti noin 12 tunnin varoitusajalla tuuraamaan häntä.

Ensimmäinen reissupäivä oli omistettu vanhankaupungin putiikeille. Täytyy sanoa, että tarjonta oli kyllä muuttunut edukseen. Ihastuin varsinkin Liina Viiran ihaniin neuleisiin, mutta vielä en raaskinut mitään ostaan. Korviksia tarttui mukaan useammatkin, ja ystäväni täydensi vintagemekkokaappiaan.

Lounastimme Von Krahlissa Rataskaevulla. Paikka on ilmeisesti myös teatteri, mutta ruokakin oli hyvää ja edullista. Tänne voisi tulla uudestaankin.

Illalla nautiskelimme Saltin ruoasta. Salt sijaitsee Virulta Kadriorgin puistoon päin. Päätimme kävellä ja kävelymatkalla löysimme paperikauppa Zelluloosin, joten jouduimme aamulla palaamaan samoille kulmille takaisin.

Alkupalan (aasialaistyylinen rapusalaatti) vielä jaksoin kuvata, mutta sitten kamera jäi kassiin. Pääruoaksi tarjottu kuha sampanjakastikkeessa oli, oih, niin hyvää...

Nordic Hotel Forumin aamupalan (oli muuten ihan hyvä sekin) jälkeen lähdimme mainitun paperikaupan kautta kohti Kalamajaa ja Telliskiveä. Ratikka numero 1 vei meidät kätevästi oikeille seutuville.

Telliskivi on vanha teollisuuskiinteistö (tai oikeastaan kokonainen alue), jonne on viime vuosien aikana muodostunut luovien alojen keskittymä. Paljon pikkuputiikkeja, käsityöläisiä, taiteilijoita, mainostoimistoväen tapaista porukkaa ja tyylikkäitä, joskaan ei ihan perinteisiä, ravintoloita. Alueella on mm. F-hoone ja Mondossakin juuri maailman kiinnostavimpien uusien ravintoloiden joukkoon rankattu Kivi paper käärid.

 

Kalamajan alueella asuntojen hinnat ovat kuulemma pompanneet ylöspäin aika reilusti. Käveleskelimme alueella vähän aikaa, ja vanhat puutalot olivat kyllä kauniita. Tosi monia remontoitiinkin, mistä ehkä huomaa, että alue on noussut suosituksi. 

Lounastimme Kalamajan alueella Kohvik Sesoonissa. Hyvää ja edullista ruokaa täälläkin - jos otatte lammasta, tajutkaa että annos on liian iso yhdelle. Ainakin minulle oli. Sitten tuliaisten hankinta sairastuvalle ja kotia kohti. Oli mukava reissu, ja taas näki Tallinnaa vähän uusin silmin.