lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululahjaksi leipää

Täällä on vielä joulumieli vähän kadoksissa. Stressikäyrä pääsi viime viikolla töissä aika korkeaksi, ja öisin unikin on ollut kadoksissa. Ehkäpä tämä tästä, kun saa muutaman yön nukkua rauhassa ja kodin edes vähän siistimmäksi.


Olen minä kuitenkin vähän joulujuttujakin ehtinyt puuhastelemaan. Pari muuta lahjaksi menevää tekelettä esittelen sitten vasta joulun jälkeen, mutta saaristolaisleivät söpöissä vuoissaan pääsevät estradille jo nyt.

Tein viime vuonna aika monelle lahjaksi saaristolaisleipää, ja tänä vuonna muutama ihminen kyseli sitä jo ennakkoon, joten oli helppo päättää, mitä he minulta saavat. Viime vuonna ongelma oli se, että minulla ei ollut tarpeeksi sopivia vuokia. Leipiä kuitenkin mahtuu kiertoilmauuniin kerralla useampi, ja koska paistoaika on kaksi tuntia, niitä ei oikein viitsi useammassa erässäkään paistaa, tai muuten hommaan saa käyttää koko yön.

Muutama viikko sitten silmiini osui Ideaparkin Iloisessa keittiössä tällaiset söpöt pahviset vuoat. Kätevää, kun leipä on sitten jo valmiiksi pakattukin kauniisti. Vuoat olivat sisäpuolelta sellaista tarttumatonta materiaalia, mutta vähän minua silti epäilyttää, että olisiko vuoat pitänyt sittenkin voidella ja jauhottaa... (Jos joku lahjan jo saaneista on ehtinyt omaansa testata, niin kertokaa miten kävi.)

PS. Saaristolaisleivän ohje on julkaistu blogissani täällä.

4 kommenttia:

  1. Leipä oli taas kerran taivaallista ja irtosi hyvin vuoasta! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Niin olikin! Mä en valitettavasti saanut kun pinen palan koska pojat oli syöneet sen kokonaan;) /Linda

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...