Islantilainen voikukka

Viime viikolla meillä oli onni saada Arkikuvapäiväkirja-blogia pitävä Kaisa tallille kuvailemaan. Kaisa ratsastaa kanssani samalla askellajitunnilla. Kun tuli puhetta, että hän myös valokuvaa, meille tuli kiire sopia tallin kuvauspäivä vielä, kun syksy näyttää parhaita puoliaan.

Jokainen halukas pääsi kuviin oman hevosensa tai oman lempihevosensa kanssa. Tässä muutamia kuvia minusta ja ihanasta, mahtavasta, upeasta Fífill frá Fagerängistä. Fifi on ainakin kaikille minua Instagramissa seuraaville tuttu, sillä hän esiintyy suunnilleen joka toisessa kuvassani.

Olin taas näissä kuvissa itseäni ja omia ilmeitäni kohtaan ihan hyperkriittinen. Irvistän, näytän karmealta, tukka roikkuu, kaksoisleuka, maha pullottaa... Sitten ajattelin, että en voi jättää näitä kuvia julkaisematta vain, koska en itse näytäkään siltä valokuvamallilta, joka ilmeisesti kuvittelen olevani :). Tunnelma on kuitenkin näissä kuvissa se, jonka haluaisin teillekin välittyvän.

Fifi on nyt 8-vuotias punahallakko islanninhevosruuna. Luonteeltaan sympaattinen, mutta välillä vähän herkkis, häslä ja epävarma. Ei ehkä aina se penaalin terävin kynä, mutta tekee ja osaa kaikenlaista, kun vain osaa pyytää. Laumasielu. Ihmisen ystävä, kulkee välillä perässä kuin koiranpentu. Menee kuitenkin toisaalta rohkeasti vaikka jonon ekana ja tulee aika usein portille vastaan, kun lähden häntä hakemaan tarhasta töihin. Ei tallin nopein hevonen, mutta hänellä on hieno tahdikas töltti, näyttävä ravi ja puhdas kolmitahtinen laukka. 

Fífill tarkoittaa muuten islanniksi voikukkaa. Minun vakkariratsunani Fifi on toiminut reilut kaksi vuotta. Paljon kaikenlaista on yhdessä nähty, hyvää ja ei-niin-hyvää. Mahtavaa on ollut nähdä, miten nuori hevonen kehittyy ja oppii kaikenlaista. Samalla olen itse oppinut kyllä ihan hirveästi myös. 

Ja vielä oma lempikuvani koko setistä. Katsokaa nyt, miten söpö tuo hevonen on.

Tähän loppuun vielä ajattelin linkittää teille yhden aivan ihanan heppavideon. Videolla esiintyy islanninhevosori Kapall frá Kálfholti, kavereitten kesken Pasi, ja aika kivasti esiintyykin. Pasin omistaa Minna Tihinen, joka käy mua ja Fifiäkin aina välillä opettamassa.

Leppoisaa alkavaa viikkoa!

Kerroksittain kulhossa

Hah, muistinpa vielä blogin salasanan. Onkohan siellä linjoilla enää ketään, kun postaustauosta tulikin vahingossa vähän pidempi... Ainakin toivottavasti ne neljä ystävääni, jotka ovat minua hellästi muistuttaneet, että sitä blogiakin voisi taas päivittää.

Kesä lennähti ohi. Heinäkuun alun issikkaleiri oli taas ikimuistoinen. Päästiin uimaan, maastoiltiin Vehoniemen harjun maisemissa, ratsastettiin vesisateessa terassille, paljuiltiin...

Kuva: Virpi Kurki

Mitäs kesällä muuten tapahtuikaan... Veneiltiin, sen minkä keleiltä pystyttiin, pistäydyttiin Tallinnassa, mökkeiltiin, retkeiltiin kotimaassa.

Nyt ulkona sataa, joten tuntuu jo hyvinkin syksyiseltä. Hetkeksi voi vielä palata elokuuhun ja synttäritunnelmiin. Synttärikakussa tuli tänä vuonna vähän oikaistua, mutta hyvältä se maistui kulhosta lusikoitunakin. (Ja tulipahan käytettyä tätä hienoa papalta perittyä kulhoakin vihdoin.)

Trifle on siitä kiva, että lähes joka kerroksen aineet voi korvata jollain muulla ja lopputuloksesta tulee aina vähän erilainen. Sokerikakkupohjan tilalle käy esim. marenkipohja tai murskatut keksit, marjat voi korvata toisilla tai vaikka hedelmillä, kermaa voi maustaa esim. murskatuilla marianneilla tai turkinpippureilla.

Marjaisa trifle

Kerros 1:

3 dl vispikermaa
4 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
250 g mascarponejuustoa

Kerros 2:

n. 1 l mansikoita
n. 250 g vadelmia

Kerros 3:

sokerikakkua (esim. Boströmin valmis kakkupohja sopi tähän tarkoitukseen oikein hyvin)
n. 1 dl seljankukkamehua kostutukseen

Pinnalle:
mansikoita, vadelmia, murskattua marenkia

Mittaa kulhoon kerma ja sokerit. Vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarponejuusto.

Kokoa kakku latomalla lasikulhoon (tilavuus n. 2 l) vuorotellen täytettä, marjoja ja kakkupohjaa. Koristele marjoilla ja murskatuilla marengeilla.

Sorry puhelinkuvista. Pitäisiköhän se kamerakin laittaa taas lataukseen, jos sitä vaikka tulisi kuvailtuakin jotain joskus :).

Hevoshullu, paino sanalla hullu

Ensimmäinen lomaviikko on sujunut aivan loistavasti. Tosin en ole ehtinyt tekemään mitään rästissä olleita kotitöitä tai oikeastaan mitään muutakaan, sillä olen ollut viime lauantaista lähtien joka päivä tallilla. Ehkä siksi juuri on ollutkin niin kivaa.

Olin maanantaista torstaihin aikuisten islanninhevosleirillä. Viime vuonna osallistuin samalle leirille, ja nyt oli päästävä uudestaan. Meillä oli aivan mahtavaa: maastoiltiin, mentiin kentällä ilman satulaa ja satulan kanssa, tehtiin maastakäsin harjoituksia ja ylipäätään puuhailtiin hevosten kanssa neljä päivää. Seurakin oli upeaa, joten perjantaina oli kyllä vähän orpo oli ilman leiriporukkaa ja issikoita.

 Tässä ollaan kahvitauolla. Kuva: Katja Lehtinen

Keskittynyttä tuijotusta. Allekirjoittanut seisoo vasemmalla juurikin kuvan ulkopuolella pullan ja kahvin kanssa :). Kuva: Katja Lehtinen

Uusi hevosrakkauteni Fifill (ja joku hikipää nojailemassa sen selkään). Miten mahtava polle. Tuon kun saisi omaksi. Kuva: Pihla Keronen

Köpi on suloinen myös. Kuva: Katja Lehtinen

Jalustimiensäätötauko. Joku uhkarohkea kaivoi heti kameran esiin :). Kuva: Katja Lehtinen

Issikkaleirin lisäksi olen tietysti viihtynyt Loru-kesäheppani kanssa. (Olin sitten ihan hirveä itsekriittinen näiden seuraavien kuvien suhteen, mutta menköön nyt. Loru näyttää ainakin söpöltä.) Ollaan päästy kokeilemaan mm. working equitationia kaverini ohjauksessa. Eilen mentiin aikas hienosti laukassa yhtä suunnanmuutostehtävää, mikä vielä vähän aikaa sitten tuntui ihan supervaikealta. Tänään hömpsöteltiin ilman satulaa...

Kuva: Elina Kytölä

Kuva: Elina Kytölä

Pikakorvikset, loma ja kesähevonen

Kaapissa pitäisi olla aina korvistarvikkeita, sillä koskaan ei voi tietää, milloin törmää sopivaan materiaaliin. Kuten vaikka katkenneeseen kaulaketjuun, joka muutti tässä yksi ilta noin viidessä minuutisssa muotoaan korviksiksi. Korviksista tuli kivan simppelit, mutta vähän jo pohdin, että mitä muuta noiden ketjujen lisäksi tuohon renkaaseen voisi pujottaa... Ehkä jotain värikästä? Oivallusta odotellessa :).

Se olisi niin kuin loma nyt. Olipa taas yhtä omituinen ja mahtava tunne laittaa työhuoneen ovi kiinni ja ajatella, että vasta viiden viikon päästä seuraavan kerran. Nopeastihan loma aina menee, mutta nyt vielä voin elää siinä harhaluulossa, että viisi viikkoa on pieni ikuisuus :).

Tänään ei päässyt ratsastamaan, kun ukkosti, mutta onneksi huomenna ja sunnuntaina varmaankin pääsee. Minulta kyseltiin jo eilen, että missä viipyy kuva kesähepasta. Siispä tässä olkaa hyvä: puolikas vuokrahevoseni Loru.

Hevoset Islannin

Minua olisi Islannissa kovasti poltellut päästä ratsastamaan. Reissumme oli kuitenkin aika lyhyt ja matkaseuralaiseni enemmän pro mönkijä -miehiä, joten päätin jättää issikat toiseen kertaan. Ajattelin myös, että pääseehän Suomessakin maastoilemaan islanninhevosilla. Nuo maisemat nähtyäni olin kyllä todella lähellä pyörtää päätökseni. Mutta onpahan taas yksi syy lisää tehdä uusi reissu...

Islanninhevosia pääsimme kuitenkin matkan varrella silittelemään. Katsokaa nyt, miten söpöjä ne on :).

Sumussa

Äiti soitti ja kyseli, että olenko minä kipeä, kun blogiinkaan ei ole tullut päivityksiä. En ole kipeä, mutta en kyllä tiedä, mihin nämä illat (ja viikonloppuisin myös päivät) katoavat.

Lauantai meni ainakin kirjaimellisesti ihan sumussa.

Onneksi islanninhevosia sumu ei juuri hetkauttanut. Eikä oikeastaan mikään muukaan: polulla vastaan tulevat haukkuvat koirat, hiekkakuopalla pörräävät motocross-pyörät tai kapealla polulla vastaan tulevat hevoset.

Olipa taas huikean kiva maastoilu, kolme tuntia hevosen selässä meni kuin siivillä. Vaikka kyllä sen takamuksessa tunsi, että nyt on vähän istuttu satulassa. Varsinkin kun kolmena edellisenä päivänäkin oli tullut ratsastettua... Hups. Niin että mihin ne päivät sitten katosivatkaan :).

Hevosten mielestä tämä oli varmaan reissun paras osuus:

Onnistumisen iloa hevosen selässä

Viime aikoina olen viettänyt satulassa huippukivoja hetkiä. Pari viikkoa sitten ratsastin ylläolevassa kuvassa laiduntavalla Ellillä. Edellinen kokeilu oli aika tasan vuoden takaa, ja silloin ei kyllä sujunut. Ellillä oli aivan liian suuret liikkeet, ja se tuntui muutenkin ihan hirvittävän vahvalta. Silloin päädyttiinkin työskentelemään opettajan liinassa.

Enhän minä vieläkään Ellin kanssa mitenkään superhyvin pärjännyt, mutta ainakin sain hevosen menemään sinne minne halusin, sitä vauhtia mitä halusin. Oli kiva kuulla opettajankin suusta, että edistystä on tapahtunut. Välillä on ollut itsellä ihan epätoivoinen olo, kun tuntuu ettei tässä kehity ollenkaan.

Tässä puolestaan poseeraavat minun ja ystäväni maastoratsut Dana (vas.) ja Fifill. Kävimme kesäisessä leiripaikassani hieman tölttäilemässä, laukkailemassa ja tuulettamassa aivojamme. Dana oli pienestä koostaan huolimatta aikamoinen voimanpesä. Fifill puolestaan oli elämänsä ensimmäisellä kahden tunnin maastolenkillä, sillä herra on vielä aika nuori.

Tämänpäiväisen ratsastustunnin jälkeenkin oli ihan voittajaolo. Menin hevosella, jonka selästä jouduin alkeiskurssilla tulemaan kesken tunnin alas, kun pelkäsin hevosen vauhtia ja pientä kuumenemista niin paljon. Olen mennyt samalla hevosella näiden muutaman vuoden aikana aina silloin tällöin, mutta koskaan en ole tuntenut oloani niin rentouneeksi kuin tänään. Liikkuihan hevonen edelleen kovaa, mutta se ei haitannut. Loppuraveissa hevonen liikkui niin hienosti ja lennokkaasti eteen, että en olisi malttanut lopettaa ollenkaan.

Onnistumisen iloa. Juuri sitä tarvitsinkin.

Aachen

Sarjamme saksalaisista kaupungeista jatkuu, nyt vuorossa Aachen.

Koko lomareissumme rakentui siis sen ympärille, että ystäväni oli voittanut kaksi päivälippua CHIO Aachenin -hevoskilpailuihin. Kyseessä on yhteensä kymmenen päivää kestävä tapahtuma, ja kilpailuihin osallistuvat kaikkien lajien huiput. Ohjelmassa on este-, koulu- ja kenttäratsastusta, vikellystä ja valjakkoajoa.

Saatuamme kisoista tarpeeksemme palloilimme illalla vielä muutaman tunnin Aachenin keskustassa.

Kuva: Elina

 Mäkin haluan tällaisen!

 Kaupungin tärkein nähtävyys oli varmaankin tämä tuomiokirkko. Jossain sen lähellä piti olla myös raatihuone (eli luultavasti sitten se toiseksi tärkein nähtävyys), mutta sitä emme tainneet löytää. Lähistöllä oli myös paljon söpöjä kujia ja ravintoloita. Kuva: Elina

 Kuva: Elina

Kuva: Elina

 Kuva: Elina

Kaupungilla oli muuten helppo erottaa, ketkä olivat tulossa tuolta kisoista...  Tai ainakin oli helppo erottaa ne tyylikkäät hevosihmiset (jollainen en siis itse missään tapauksessa ole) Ralph Lauren Polo -pikeepaidoissaan :).

Viimeisessä osassa tutustumme sitten jossain vaiheessa Kölniin.

Jäätelökahvi, palautusjuomien kuningas

Olemattomat lihakset eri puolilla kehoani huutavat tällä hetkellä hoosiannaa. Olen viettänyt kaksi päivää islanninhevosten selässä. Ja vielä huominen olisi jaksettava. Mutta elämäni ensimmäinen ratsastusleiri on ollut juuri niin huippu kuin odotinkin :).

Ollaan perehdytty muun muassa islanninhevosten askellajeihin ja ratsastajan kehonhallintaan sekä samoiltu upeissa maalaismaisemissa. Leiripaikka on niin lähellä, että yöksi on päässyt nukkumaan omaan sänkyyn. 

Minä ja Kerttu tänään askellajitunnilla. Kerttu on aika ihana 18-vuotias yritteliäs mamma. Tuo selässä oleva taas näyttää siltä, että sillä ei olisi yhtään kivaa :). Kuva: Leena

Kuten kuvasta voitte päätellä, ratsastus on vakavaa puuhaa eikä hevosta asettaessa ehdi yhtään keskittyä poseeraamiseen :). 

Palautusjuomani päivän rasituksista oli jäätelökahvi. Ensin kuppiin siis ihan tavallinen maitokahvi (no okei, sen verran hifistelin, että vaahdotin ensin kuuman maidon Ikeasta hankitulla superhalvalla maidonvaahdottimella) ja päälle suklaa-nougatjäätelöä. Minttu-suklaakin olisi varmaan toiminut, mutta sellaista makua ei ollut lähikaupassa saatavilla.

Namnam. Tämä on taas sellainen kahvi, jonka minäkin teenjuojana hyväksyn :). Vielä nätimmän siitä olisi tietysti saanut, jos olisi tehnyt jätskistä palloja. Minä vain kohmaisin lusikalla isoja paloja. 

Oli muuten jännittävää, kun tänään jäätelönhakumatkalla lähikaupasta meni sähköt. Siellä oli aivan pilkkopimeää, ja kuulin vain, kun myyjä epätoivoisesti etsi taskulamppua. Onneksi sähkökatkos ei kestänyt ehkä kuin kymmenen sekuntia. Mutta oli aika aavemaista, kun kaikki kaupan kylmälaitteet ja muut hiljenivät.

PS. Näköjään muuten työkaverillani Lotalla on ollut samanlaiset kesälomajuomat kuin minulla. Great minds think alike.