maanantai 23. toukokuuta 2011
Leijonat Tampereella
Leijonat olivat tänään Tampereen keskustorilla. Me ollaan täällä vähän hitaampia, muuallahan sitä mestaruutta taidettiin juhlia jo viikko sitten. Sateen takia melkein jätin koko bileet väliin, mutta sitten ilma alkoi kuuden aikaan kirkastua, joten suuntasin kolmenkymmenentuhannen muun tapaan kaupungille.
Tulipahan siis käytyä. Esimerkiksi viidentoista vuoden päästä olisi voinut harmittaa, että miksi ei silloin vuonna 2011 tullut mentyä. Seuraavaa tilaisuutta voi joutua taas odottamaan. :)
Miinukset:
- Siellä esiintyi Lovex.
- Siellä esiintyi Uniklubin Jussi.
- Siellä esiintyi Pate Mustajärvi.
- Turkoositakkinen tyttö nousi edessäni isänsä harteille aina, kun Leijonat olivat lavalla, mikä heikensi olennaisesti näkyvyyttä. (Olisin heittänyt sitä, jos olisi ollut jotain millä heittää.)
- Näin Timo Jutilan tanssivan.
- Leijonat eivät tainneet enää olla aivan niin fiiliksissä kuin vaikkapa viikko sitten :).
Plussat:
- Auton sai helposti parkkiin.
- Näin pokaalin.
- Kuulin Mikko Koivun puhuvan (vaikka eihän se nyt mikään Saku Koivu ole).
- Pääsin hoilaamaan Sankarit-biisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vai on susta tullut urheiluhullu! ;P
VastaaPoista-Ellu
Jep jep. Tampererockin fania musta ei kuitenkaan ole tullut :).
VastaaPoistatoi näin Timo Jutilan tanssivan on jotain sellaista, että mä oon pelkästään onnellinen että jätin nämä bileet väliin ;)
VastaaPoistaHenna
Siksi se on tuolla miinukset-kohdassa :).
VastaaPoista