Onnistumisen iloa hevosen selässä

Viime aikoina olen viettänyt satulassa huippukivoja hetkiä. Pari viikkoa sitten ratsastin ylläolevassa kuvassa laiduntavalla Ellillä. Edellinen kokeilu oli aika tasan vuoden takaa, ja silloin ei kyllä sujunut. Ellillä oli aivan liian suuret liikkeet, ja se tuntui muutenkin ihan hirvittävän vahvalta. Silloin päädyttiinkin työskentelemään opettajan liinassa.

Enhän minä vieläkään Ellin kanssa mitenkään superhyvin pärjännyt, mutta ainakin sain hevosen menemään sinne minne halusin, sitä vauhtia mitä halusin. Oli kiva kuulla opettajankin suusta, että edistystä on tapahtunut. Välillä on ollut itsellä ihan epätoivoinen olo, kun tuntuu ettei tässä kehity ollenkaan.

Tässä puolestaan poseeraavat minun ja ystäväni maastoratsut Dana (vas.) ja Fifill. Kävimme kesäisessä leiripaikassani hieman tölttäilemässä, laukkailemassa ja tuulettamassa aivojamme. Dana oli pienestä koostaan huolimatta aikamoinen voimanpesä. Fifill puolestaan oli elämänsä ensimmäisellä kahden tunnin maastolenkillä, sillä herra on vielä aika nuori.

Tämänpäiväisen ratsastustunnin jälkeenkin oli ihan voittajaolo. Menin hevosella, jonka selästä jouduin alkeiskurssilla tulemaan kesken tunnin alas, kun pelkäsin hevosen vauhtia ja pientä kuumenemista niin paljon. Olen mennyt samalla hevosella näiden muutaman vuoden aikana aina silloin tällöin, mutta koskaan en ole tuntenut oloani niin rentouneeksi kuin tänään. Liikkuihan hevonen edelleen kovaa, mutta se ei haitannut. Loppuraveissa hevonen liikkui niin hienosti ja lennokkaasti eteen, että en olisi malttanut lopettaa ollenkaan.

Onnistumisen iloa. Juuri sitä tarvitsinkin.