maanantai 27. toukokuuta 2013

Mansikkajuustokakku lasissa


Kesän ekat kotimaiset mansikat syöty. Olipa ne taas hyviä, nam. Meillä oli sunnuntaina harvinaisia vieraita, joille tein ruoaksi hot dogeja revitystä possusta ja jälkkäriksi mansikkajuustokakkua lasissa. Vieraiden vähän yli kolmikuukautinen vauva vasta harvinainen tapaus olikin: nukkui koko ruokailun ajan kiltisti sohvalla.

Hot dogien ohjetta luvassa myöhemmin, aloitetaan tällä kertaa jälkkäristä. Törmäsin tähän ohjeeseen Tuulin blogissa, johon se taas oli kulkeutunut Suklaapandan keittiöstä. Kumpikin meistä on tainnut ohjetta vähäsen muokkailla, mutta minusta on silti aina kiva linkitellä alkuperäislähteisiin :).


Mansikkajuustokakku lasissa
(4:lle)

200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g turkkilaista jogurttia
3 rkl sokeria
(½ tl vaniljasokeria)
5-10 kaurakeksiä
1 rkl tyrnihilloa
n. 4 dl tuoreita mansikoita

Murskaa keksit (murskaa ensin vaikka 5, niin näet vähän paljonko niitä kuluu). Vatkaa tuorejuustoa muutama minuutti. Sekoita jogurtti, sokeri, vaniljasokeri sekä tyrnihillo tuorejuuston joukkoon. Lohko mansikat. Täytä lasit tai jälkiruokakulhot vuorotellen kekseillä, juustoseoksella sekä tuoreilla mansikoilla. Koristele lopuksi muutamalla mansikanlohkolla, keksimuruilla sekä halutessasi tuoreella mintulla tai sitruunamelissalla.

4 kommenttia:

  1. OIh, kuinka näyttää herkulliselta ja ihan mahtava idea nuo lasit, saa kauniisti esille!Pakko kyllä kesällä kokeilla!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykkäsin kyllä näiden jälkkärien ulkonäöstä kovasti. Ja tietty maustakin.

      Poista
  2. Kiva että löytämästäni reseptistä oli iloa! Ja munkin täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla tuoreiden mansikoiden kanssa, njam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reseptistä oli iloa, niin kuin blogistasi muutenkin :). Mansikat oli vielä nyt extrahyviä, kun ne oli kesän ensimmäiset.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...