Fifty Shades of Grey

Kerroinkin jo aiemmin lukevani Fifty Shades of Grey -kirjaa. Mietin, kirjoittaisinko siitä edes mitään, sillä jotenkin minun on ollut vaikea saada ajatuksiani järjestykseen tämän kirjan suhteen. Pidinkö siitä? Kyllä. Ärsyttikö se minua? Kyllä. Suosittelisinko sitä? En tiedä.

Kirja tarjosi aivot narikkaan -viihdettä. Ei sillä, että jotenkin tuollaista kirjallisuutta karsastaisin (minä, joka olen Twilightien ja itseään jo vähäsen toistavien Sookie Stackhouse -kirjojen ylin ystävä). Alussa mietin kyllä, miten kirja eroaa perinteisistä harlekiinikirjoista... Tiedättehän, niistä kartanonherra ja piika -tyyppisistä jutuista. Ja miksi juuri tästä kyseisestä kirjasta on tullut niin suosittu? Harmaiden kansien takiako? Jos kirjaa lukee vaikka junassa, sivullisen ei ole helppo kansien perusteella arvata sisältöä.

Fifty Shades of Grey -kirjan päähenkilö on kirjallisuuden opiskelija Anastasia Steele, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Tarina alkaa, kun Anastasia haastattelee nuoresta iästään huolimatta jo erittäin menestynyttä yritysjohtajaa Christian Greytä yliopiston lehteä varten. Nuori ja kokematon Anastasia pitää Christiania viehättävänä ja pelottavana, mutta yrittää unohtaa hänet haastattelun jälkeen. Muutaman päivän kuluttua Christian kuitenkin ilmestyy paikalliseen rautakauppaan, jossa Anastasia työskentelee opintojen ohella.

Christian päätyy pyytämään Anastasiaa ulos, ja he molemmat aistivat keskinäisen vetovoimansa. Samalla Christian yrittää kuitenkin pitää Anastasiaa etäällä, mikä saa tämän vain haluamaan lisää. Mutta Christianilla on "pimeä puoli" - (ilmeisesti) lapsuuden traumoista johtuva tarve kontrolloida kaikkea - joka heijastuu myös hänen seksielämäänsä.

Why me? I don't understand it. I head out the door recalling his words - There is something about you - well, the feeling is entirely mutual, Mr. Grey, and I aim to find out what his secret is.

Muutaman kerran olin vähällä heittää kirjan laiturilta järveen, niin ärsyttävä se oli. Anastasia oli niin rasittava epävarma inisijä ja Christian niin ristiriitainen määräilevä kusipää, että alkoi melkein kuvottaa. Ja mitä ne Anastasian jatkuvat viittauksen alitajuntaan (subconscious) ja sisäiseen jumalattareen (inner goddess) oikein olivat? Kyllästyin niihin ensimmäisen sadan sivun jälkeen.

What would Christian Grey want with you? my subconscious mocks me.

Muutenkin tarinaan kirjoitetut Anastasian mielessä lausumat kommentit olivat raivostuttavia.

As he gracefully submerges his body beneath the water, he's careful not to touch me. Jeez - have I made him that mad?

Jeez - maybe it's the Cosmopolitans making me brave, but suddenly I cannot bear the distance between us.

"You want me to stay." "More than you know. I couldn't bear to lose you." Oh my.

Tästä huolimatta luin kirjaa kuitenkin monena yönä kesälomalla yli puolenyön, kun en malttanut laskea sitä käsistäni. Tarina rullasi tavallaan ihan hyvin eteenpäin, mutta odotin kyllä koko ajan jotain enemmän... Odotin jotain koukkua, sillä pelkkä soutaminen ja huopaaminen alkoi kyllästyttää. Ollaanko vai eikö olla? Yhdessä vaiheessa kyllä ajattelin, että jos Christian olisi paljastunut vampyyriksi, kirja olisi ollut minusta varmaankin loistava :D. Tämä tosin kertoo varmaan enemmän minusta kuin kirjasta.

Kirjan luettuani tutkin wikipediasta vähän sen taustoja. Yllätyin, kun luin, että kirjan tarina on ollut alun perin Twilight-fanfictionia. Lukiessani en kyllä yhtäläisyyksiä tunnistanut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä.

Luen luultavasti trilogian kaksi seuraavaakin osaa. En ehkä ihan heti putkeen, sillä siitä saattaisi seurata pieni yliannostus.