keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ihanan tahmainen limettipiiras


Jos kelataan edelleen taaksepäin näissä varastossa olevissa postausaiheissa, olemme viime perjantaissa, jolloin herkuttelimme limettipiiraalla mökillä.

Olin ostanut jo aikaa sitten kaappiin purkillisen kondensoitua maitoa mielessäni tämä piirakka. Mojitojen teosta oli jäänyt jääkaappiin muutama limetti, ja ajattelin, että nyt aika voisi olla kypsä limettipiiraalle eli key lime pielle. (No, oikeasti tämä meni niin, että kaapeista löytyivät nämä kaksi harvinaisempaa ainesosaa eli limetit ja kondensoitu maito, mutta ei kananmunia eikä voita. Mutta kun olin saanut päähäni, että nyt leivon juuri tämän piirakan, lähdin ostamaan niitä vielä puoli kymmenen aikaa lähi-Siwasta. Kun aloin leipoa siinä vähän ennen kymmentä, mies ilmoitti, että tuo keksien tehosekoittimessa murskaaminen ja vatkaaminen saa sitten kyllä kohta loppua, sillä hänen täytyy päästä nukkumaan, kun seuraava päivä oli työpäivä. Mutta piirakka onnistui, vaikka en tuota täytettä hirveän kauan sitten ehtinyt edes vatkata.)

Resepti Uneliaan kokin blogista.

Key lime pie

Pohja:
3 1/2 dl murua digestive-kekseistä
1 dl sulatettua voita tai margariinia
1 rkl sokeria

Täyte:
5 keltuaista
1 tlk (400g) kondensoitua makeaa maitoa
1 dl limeteistä puristettua mehua (minulla tähän meni kaksi limettiä)
1 rkl raastettua limetinkuorta

(Koristeluun:
kuohukermaa, tomusokeria, limetti ohuina viipaleina tai ohuiksi suikaleiksi leikattu limetin kuori)

Jauha keksit muruksi esimerkiksi monitoimikoneella. Valmista murupohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele vielä lämmin seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle ja reunoille (reunojen ei tarvitse olla kovin korkeat). Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia. Anna vuoan jäähtyä ritilällä. Nosta uunin lämpö 175°C:een.

Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee hieman. Lisää limettimehu ja -kuoriraaste. Kaada seos piirasvuokaan. Kypsennä 10 minuuttia (uunin keskitasossa) ja jäähdytä ritilällä.

Jäähdytä piiras mielellään vaikkapa yön yli jääkaapissa ja tarjoile se viileänä. Vatkaa halutessasi kerma ja tomusokeri vaahdoksi ja koristele piiras kermavaahdolla. Voit käyttää koristeluun myös limetinviipaleita tai -kuorisuikaleita. Itselläni koristelut jäivät mökkiolosuhteissa vähiin, mutta kokeilkaa te :).


Limettipiiraasta yli jääneistä valkuaisista syntyi pavlova, jonka koristelin tällä kertaa mustikoilla ja Wiener nougat -rakeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...