"Pienet näkymättömät tunkeilijat ovat valloittaneet maapallon. Ne ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan. Tunkeutujaa, jolle annetaan Melanien vartalo, sanotaan Vaeltajaksi."
Olen alkanut lukea Stephenie Meyerin Vieraan takakantta varmaan kymmenen kertaa. Jossain pienten näkymättömien tunkeilijoiden kohdalla olen yleensä luovuttanut. "Äh, liian outoa." Minusta Meyerin Twilight-kirjojen auringossa kimaltevat hyvis-vampyyrit ja ihmisistä susiksi muuttuvat pojat olivat siis ihan normaaleja... Johonkin se raja on vaan pakko vetää :).
Nyt Vieras nökötti kirjaston hyllyllä odottamassa minua ja ajattelin antaa sille tilaisuuden. Vieras olikin lopulta hyvä muistutus siitä, että kirjasta kannattaa lukea muutakin kuin takakansi.
Avaruudesta tulleet kuolemattomat tunkeilijat, joita sieluiksi kutsutaan, ovat siis valloittaneet maapallon. Niitä istutetaan ihmisruumiisiin. Vaeltaja on asunut monella muullakin planeetalla, mutta maapallolla hän ei ensimmäistä kertaa saakaan uutta ruumistaan kokonaan itselleen, sillä sen itsepäinen entinen asukki kieltäytyy haihtumasta pois.
Vaeltajan tehtävänä on selata Melanien ajatuksia ja päästä ihmisten vastarintaliikkeen jäljille. Hän kohtaa kuitenkin vain unia ja muistoja Melanien rakastamasta miehestä Jaredista ja veljestä Jamiesta. Pian Vaeltaja huomaa, ettei haluakaan luovuttaa tietoja Melanien rakastamista ihmisistä valloittajien poliiseille eli etsijöille, vaan hänkin haluaa kaikin keinoin suojella heitä.
Kun Vaeltaja kääntää selkänsä kaltaisilleen, hänestä tulee tahtomattaan Melanien liittolainen, ja he lähtevät yhdessä vaaralliselle matkalle etsimään rakkaitaan. Kun Jamie ja Jared löytyvät, ei jälleennäkeminen olekaan niin lämmin, sillä heidän näkökulmastaan Melanieta ei enää ole olemassa, on vain hänen ruumiinsa ja siellä asuva vieras sielu eli vihollinen.
Ihmisiin tutustuessaan Vaeltaja oppii, että vaikka sielut ovat tehneet maapallosta jostain näkökulmasta katsottuna auvoisan onnelan, eivät valloittajien tavat silti ole ainoita oikeita. Ihmisissä on paljon vihaa, mutta heissä on myös paljon rakkautta.
Stephanie Meyeristä voidaan tietysti kirjailijana olla monta mieltä, sillä välillä ainakin omaan korvaani ikävästi kalskahtava opetuksellisuus ja paatoksellisuus on Vieraassakin läsnä. Mutta tarinoita hän kyllä osaa keksiä ja kertoa. Kirjasta jäi ainakin itselleni hyvä mieli, sillä synkästä tilanteesta ja tapahtumista huolimatta Vieraassa on koko ajan läsnä toivo. Ja tietenkin rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!