maanantai 20. kesäkuuta 2011
Jaffa-lakkakakku
Olen unohtanut esitellä yhden kakun, jonka tein miehen siskon polttareihin. Kakku sinänsä ei ollut mitenkään mieltäräjäyttävä. Täyte oli aika tavanomainen, ja lakkoja olisi saanut ehkä olla vähän enemmän, jotta ne olisivat kunnolla maistuneet.
Syy, miksi haluan tämän kuitenkin esitellä, on Jaffa-kekseistä tehty pohja. Se toi mukavaa vaihtelua perinteiselle murskatuista kekseistä ja voisulasta tehdylle pohjalle. Voisin kuvitella, että esimerkiksi jonkun suklaisen täytteen kanssa appelsiinin makuiset Jaffa-keksit toimisivat pohjana loistavasti.
Jaffa-lakkakakku
6 liivatelehteä
400 g maustamatonta tuorejuustoa
500 g paksua maustamatonta jogurttia
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2-3 dl pakastettuja lakkoja sulatettuna (jos käytä lakkahilloa, käytä silloin vähemmän tomusokeria)
2 dl vaahdotettua kermaa
1/2 dl tyrnimehua (käytin vettä ja lorauksen sitruunamehua)
n. 17 kpl Jaffa-appelsiinikeksejä pohjaan. (Lisäksi tarvitset Jaffa-keksejä koristeluun.)
Laita liivatteet likoamaan. Notkista tuorejuusto sekoittamalla sitä voimakkaasti vatkaimella. Sekoita notkistettu tuorejuusto, jogurtti, sokerit ja lakat hyvin keskenään.
Vaahdota kerma ja sekoita se jogurttiseokseen. Kuumenna tyrnimehu tai vesi ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken. Lisää liivatemehu muuhun seokseen hyvin sekoittaen.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Asettele Jaffa-keksit leivinpaperin päälle limittäin. Leikkaa tarvittaessa halki, mutta yritä pitää ne mahdollisimman kokonaisina. Kaada täyte keksien päälle ja anna hyytyä yön yli.
Koristele kakku Jaffa-kekseillä. Alkuperäisessä ohjeessa Jaffa-keksien kiinnittämiseen kehotettiin käyttämään tomusokerin ja veden seosta, mutta ihan hyvin ne pysyivät ilmankin.
Alkuperäinen ohje Ruokalasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!