Appelsiininen lakritsisokerikakku

Viime viikolla kirjaston hyllyltä silmilleni hyppäsi tänä vuonna ilmestynyt keittokirja Lakritsi. Leivonnaiset, makeiset, jälkiruoat, ruoat & juomat. Kirja näytti herkulliselta, ja pakkohan sieltä oli päästä kokeilemaan jotakin ohjetta. Valinta kohdistui vähän erilaiseen kuivakakkuun, eli appelsiiniseen lakritsisokerikakkuun. Lähinnä siksi, että jääkaapissa lojui yksi appelsiini ja lakritsijauhettakin olin keväällä ostanut pienen purkin.

Kakun leivottuani huomasin kyllä, että käyttämäni "lakritsijauhe" olikin oikeasti lakritsijuurijauhetta... Kirjasta opin, että niillä on vissi ero. Mutta ei se mitään, lakritsijuurijauheellakin kakkuun tuli lakritsimainen vivahde. Ei siis kannata odottaa, että kakku maistuu lakritsikastikkeelle, ennemminkin siinä on sellainen lakritsin maustemainen maku, joka sopii kyllä aika kivasti yhteen appelsiinin kanssa.

Appelsiininen lakritsisokerikakku

100 g voita
1 1/2 dl täysmaitoa
3 munaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl lakritsirouhetta tai 3 tl lakritsijauhetta (käytin 3 tl lakritsijuurijauhetta)
1 appelsiinin hienoksi raastettu kuori
2 rkl appelsiinimehua

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin 2 litran kakkuvuoka.

Sulata voi ja lisää sen joukkoon maito. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon neste. Yhdistä kuivat aineet ja kääntele ne taikinaan yhdessä appelsiinikuoren ja -mehun kera.

Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla 45 - 60 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys esimerkiksi cocktailtikulla. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu enää taikinaa.

Odota muutama minuutti ja kumoa kakku sitten vadille. Anna kakun jäähtyä vuoan alla.

Mustan tikarin veljeskunta

Hirveät kannet ja ihan tyhmät nimetkin.

Kesällä oli kauhea lukuvimma päällä ja kaipasin jotain kevyttä ja nopeaa luettavaa. Kirjaston fantasiahyllyllä silmät osuivat J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta -sarjaan. Etsin rivistä sarjan ensimmäisen osan ja lainasin sen. Huolimatta siitä, että olin aina pitänyt niitä kirjoina, joihin en kyllä tarttuisi. Niin vampyyrikirjanarkkari kuin olenkin... Kuinkas kävikään. Pari viikkoa sitten kävin hakemassa seuraavat osat ja nyt nekin on jo luettu.

Lyhyesti: kirjat kertovat vampyyrisotureista, joilla on sellaisia nimiä kuin Rhage, Vishous ja Phury ja jotka taistelevat Harvennuskuntaa vastaan. Harvennuskunta pyrkii hävittämään koko vampyyrirodun maan päältä. Wardin vampyyrit eivät ole mitään julkivampyyreja esim. True Bloodin tapaan. He elävät ihmisten keskellä, mutta ihmiset eivät tiedä heidän olevan vampyyreita. He osaavat manipuloida ihmisten muistia, ja heillä on muitakin erityistaitoja. He ovat julmia sotureita, omistautuneita asialleen, mutta yllättäen aika inhimillisiä. Ja tietenkin ylimaallisia rakastajia, kuten ehkä kirjojen nimistäkin voi päätellä. Tähän mennessä sarjan kirjat ovat keskittyneet aina yhden vampyyrisoturin tarinaan.

Kirjat ovat soturiaihepiiristään huolimatta välillä aika imeliä, kun kaikki karut soturit ovat vuorotellen ihan polvillaan sen ainoan todellisen rakkauden edessä. Mutta olen niin koukussa. Paras kirjoista on tähän mennessä ollut sarjan kolmas osa Herätetty rakastaja.

Ensimmäinen hillo

Eilen tein jotain, mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Hilloa. Tarkemmin sanottuna oranssia kesäkurpitsahilloa. Poltin hommassa ensin kieleni ja lopulta myös sormeni, mutta hillosta tuli hyvää.

Sain myös keittiössä aikaan järkyttävän sotkun, jonka siivoilua jatkoin tänään. Ehkä sitten seuraava kerta on vähän sujuvampi... Tai sitten jätän hilloamiset muille.

Tykkäsin hillossa erityisesti inkiväärin tuomasta vivahteesta. Halutessaan inkivääriä voi raastaa sekaan reilumminkin. Hillo maistui hyvältä ainakin paahtoleivän päällä. Ohjeessa vinkattiin kokeilemaan sitä myös grillatun possun parina.

Oranssi kesäkurpitsahillo

1/2 kg keltaisia kesäkurpitsoja
1/2 kg omenoita
1 dl vettä
1 1/2 dl tyrnimehua
1 tl raastettua inkivääriä
330 g hillo-marmeladisokeria

Pese kesäkurpitsat ja pilko ne kattilaan. Lohko omenat ja poista kodat. Lisää omenat ja vesi kurpitsan joukkoon.

Keitä kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes ainekset ovat pehmeitä. Soseuta hillo tasaiseksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimen kannussa. Lisää tyrnimehu, inkivääri ja sokeri. Keitä vielä 5 minuuttia.

Kaada seos kuumennettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannet. Anna tekeytyä viileässä mielellään pari päivää.

Ohje: Glorian ruoka & viini 6/2013

Omenamuffineja (se on kai nyt syksy)

Omppuja on. Kun vielä keksisi, mitä niistä tekisi. Jotenkin perinteinen omenapiirakka ei nyt yhtään jaksanut innostaa, joten naamioin sen muffineiksi. Niistä tulikin ihan mukavan meheviä. Pakkosyötin nämäkin työkavereille... (Työskentelen välillä myös meidän toisessa yksikössämme, joten minulla on onni omistaa kahdet työkaverit. Enemmän suita ruokittavaksi.)

Omenamuffinit
(noin viisitoista isoa muffinia)

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
2 1/2 dl maitoa

Täyte:
3 - 4 kotimaista omenaa
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa. Lisää kuivat aineet taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat (toki halutessasi voit käyttää omenat myös kuorineen). Kuutioi omenat. Sekoita kuutioiden joukkoon fariinisokeri ja kaneli.

Laita muffinivuokien pohjalle lusikallinen taikinaa. Nostele päälle omenakuutioita ja lisää vielä toinen lusikallinen taikinaa. (Alkuperäisessä ohjeessa muffinivuoat täytettiin taikinalla ja omenalohkot paineltiin joukkoon viimeisenä. Minusta oma tapani tuntui helpommalta, mutta olet tietenkin vapaa valitsemaan mielestäsi kätevämmän.)

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Ohje Kinuskikissa leipoo -kirjasta.

Sitruunatorttu

Työkaverit saivat tänään vihdoin synttärikakkua. Tai paremminkin synttäritorttua. Leipomisinto on ollut vähän kateissa, mutta nyt oli pitkästä aikaa kiva kokeilla uutta reseptiä. Torttu sai töissä hyväksyvän tuomion ja katosi viimeistä murua myöten. (Tosin työkavereiden arvio on välillä vähän niin ja näin, kun tuntuu että makeanhimossa söisimme joskus vaikka pieniä kiviä, jos niissä olisi sokeria.)

Jotkut sitruunaan viittaavat koristeet olisivat tietysti olleet kivoja, mutta jotenkin aamulla ennen seitsemää ei tullut mieleen hirveän montaa koristeluideaa. Suklaata siis.

Sitruunatorttu

Kaakaopohja:

125 g voita
1 3/4 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sitruumehua (2 - 3 sitruunaa)
1 tlk kondensoitua maitoa (397 g)
2 munaa

Koristelu:

kermavaahtoa ja suklaata (tai ihan mitä itse haluat)

Voitele vuoka (halkaisija noin 24 cm). Valmista ensin pohja. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä taikinaan. Levitä taikina jauhotetuin sormin kevyesti painellen piirakkavuoan pohjalle ja ohuelti myös reunoille.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Yhdistä keskenään täytteen sokeri ja vehnäjauhot. Purista sitruunamehu. Sekoita sokeri-vehnäjauhoseokseen sitruunamehu, kondensoitu maito ja munat. Kaada täyte vuokaan.

Paista 200 asteessa 35 - 40 minuuttia. Piirakan reunat ja pinta palavat herkästi, joten suojaa tarvittaessa foliolla.

Anna tortun jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla. Tai jätä kokonaan koristelematta. Minä levitin päälle kermavaahtoa ja koristelin epämääräisesti sulatetulla suklaalla :).

Ohje kirjasta Kinuskikissa leipoo.

Jättikeksi!

Blogiin tulee nyt uusia postauksia näköjään todella verkkaisesti, pitänee laittaa palautetta ylläpidolle :). Ensimmäinen työviikko loman jälkeen oli tietenkin pienoinen kulttuurishokki, kun elämä ei yhtäkkiä enää ollutkaan pelkkiä kirjoja ja hevosia. Nyt on palattu arkirytmiin, mutta jotenkin nihkeää tämä on silti. Kamerakin temppuilee edelleen, enkä saa aikaiseksi viedä sitä edes huoltoon.

Postattavaa on kesän mittaan kuitenkin kertynyt, katsotaan mitkä niistä lopulta päätyvät tänne asti. Aloitetaan joka tapauksessa ruuhkan purku: jättikeksi ja moscatomansikat, var så god. Mansikkakausi tietysti Suomessa on jo vähän niin kuin ohi, mutta jättikeksin voi leipoa aina. 

Jättikeksi
(noin 16 palaa)

100 g valkosuklaata
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 kananmunankeltuainen

Lisäksi
jäätelöä ja moscatomansikoita

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Laita moscatomansikat marinoitumaan. Voitele yksi iso (halkaisijaltaan n. 25 cm) tai kaksi pientä (n. 12 cm) valurautapannua voilla.

Rouhi valkosuklaa. Yhdistä se vehnäjauhojen, leivinjauheen ja vaniljasokerin kanssa. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää munat ja keltuainen yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Kääntele suklaa-jauhoseos joukkoon.

Taputtele taikina jauhotetuilla käsillä pannuun. Paista isoa keksipannua uunissa noin 35 minuuttia tai pieniä noin 25 minuuttia tai kunnes keksit ovat kauniin kullanruskeita.

Tarjoa keksit paloina vaniljajäätelön ja moscatomansikoiden kanssa.

Moscatomansikat

250 g mansikoita
2 rkl sokeria
n. 1 dl moscato d'asti -viiniä

Perkaa ja puolita mansikat. Laita marjat kulhoon ja ripottele sokeri päälle. Anna imeytyä noin 5 minuuttia. Kaada viini päälle ja anna mansikoiden marinoitua vähintään 30 minuuttia. Siivilöi enin liemi mansikoista pois ennen tarjoamista.

PS. Kunnon kokki tietenkin juo mansikoiden marinointiliemen :).

Terveiset Gironasta ja Tossa de Marista

Täällä taas. Tuli vietettyä näköjään kesäloman ohessa pikkuinen blogiloma. Mies tiivisti pari viikkoa sitten mun lomanvieton seuraavasti: lukenut ja ollut tallilla. Ihan mahtava loma siis :).

Nyt vietetään mun viimeistä lomaviikonloppua mökillä harmaassa ja sateisessa säässä. Viime viikolla piipahdin Espanjassa, jossa aurinkoa olikin sitten ihan riittämiin.

Lensimme Lappeenrannasta Ryanairilla Gironaan. Gironasta teimme päiväretken Barcelonaan ja toisen Tossa de Mariin merenrannalle. Olimme liikkeellä seitsemän naisen porukalla ja juhlistimme reissulla mieheni tädin viisikymmentävuotissynttäreitä.

Girona oli melko pieni ja sympaattinen kaupunki. Täältä löytyi edullinen hotelli sekä hyvät yhteydet Barcelonaan ja lentokentälle, joten se sopi reissun tukikohdaksi mainiosti. Gironassakin on kaikenlaista nähtävää ja ihan kohtalaiset shoppailumahdollisuudetkin... Ainakin siitä päätellen, että minäkin, jonka käsimatkatavaralaukku pursuili saumoistaan jo menomatkalla, löysin täältä pienen käsilaukun ja neulepaidan. Juutalaiskorttelin kapeat kadut olivat kauniita. Ja on Gironassa muuten myös maailman parhaaksi ravintolaksi tänä vuonna valittu El Celler De Can Roca. Emme olleet tajunneet varata pöytää vuotta aikaisemmin, joten siellä syöminen jäi nyt väliin...

Tossa de Mar oli ihana. Kameran olin jaksanut kaivaa laukusta kokonaisen kolmen kuvan ajaksi, vaikka kuvattavaa olisi ollut. Pieni kaupunki oli sekoitus historiaa ja perinteistä turistimeininkiä, tänne voisin tulla pidemmällekin rantalomalle.

Barcelonasta oli kyllä todella vaikea yhdessä päivässä saada mitään käsitystä, kun ei oikein tiennyt, minnepäin olisi rynnännyt. Laittelen sieltä kuvia jossain vaiheessa myöhemmin.

Sen verran Barcelonasta oppi ihan näin lyhyenkin vierailun perusteella, että laukkua kannattaa vartioida ja tarkasti. Puhelimeni lähti nimittäin metrossa taskuvarkaan matkaan.