tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pieniä sieviä sieniä

Viikon ensimmäiset työpäivät ovat menneet kokonaan koulutuksessa. Opittavaa oli paljon, ja pää oli tänään iltapäivällä jo aikas täynnä kaikkia uusia juttuja. Tuntuikin melkein jo perjantailta, sen verran tehokkaasti ilmeisesti koulutus vei mehut.


Töiden jälkeen en hirveän montaa ajatusta jaksanut uhrata ruoanlaitolle. Mutta koska noutopizzakortti iskettiin pöytään jo eilen, tänään oli pakko keksiä vähän jotain muuta.

Googletin sienikeittoa ja tartuin hakutuloksissa ensimmäisenä tulleeseen ohjeeseen. Ja se kyllä kannatti, sillä keitto oli ihanan samettista. Vähän itse keiton teossa oikaisin, mutta halukkaat voivat tietysti kurkistaa linkin takaa alkuperäistä ohjetta.

Samettinen sienikeitto

300 g tuoreita sieniä (itse käytin pakastettuja suppilovahveroita ja lampaankääpiä)
1 sipuli
20 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl rasvatonta maitoa
1 dl kuohukermaa
valkopippuria
suolaa
persiljaa

Silppua sienet ja sipuli pieniksi. Kuullota silppua voissa kattilan pohjalla niin, että neste irtoaa ja alkaa haihtua. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja lisää jauhot. Sekoita hyvin ja kaada maito sienten päälle.

Lämmitä kiehuvaksi ja anna hautua muutamia minuutteja niin, että jauhot kypsyvät ja suurustavat keiton. Kaada keitto tehosekoittimen kulhoon ja soseuta sileäksi. Tämä onnistuu myös sauvasekoittimella.

Kaada soppa takaisin kattilaan. Vaahdota kerma kulhossa ja lisää se keittoon. Koristele annos halutessasi persiljalla.

PS. Sienistä tulee aina mieleen Don Huonojen biisi Pieniä sieviä sieniä. Aivan mahtava :).

2 kommenttia:

  1. Näyttää todella hyvältä! Minä olen vähän saamaton mitä tulee tuollaisten samettisen sileiden eli soseutettavien keittojen suhteen, joten varmaan jää ihan vain ihastelun asteelle :(

    VastaaPoista
  2. Itse teen näitä aina välillä. Ongelmahan meillä on se, että mies ei voi syödä mitään "vauvanruokakeittoa", joten saan tehdä näitä lähinnä itselleni. Sauvasekoittimella soseuttaminen käy kätevästi suoraan kattilassa eikä tarvitse sotkea erillistä tehosekoittimen kulhoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...