maanantai 17. lokakuuta 2011

Taina surffaa (netissä)

Ajattelin jakaa kanssanne muutamia kivoja linkkejä ja sellaisia sivustoja, missä tulee surffattua lähes päivittäin. Blogimaailmaa aktiivisesti seuraaville nämä ovat varmaan kaikki tuttuja, mutta menköön nyt. Jospa näistä jollekulle olisi jotain iloa :).

Kauniita kuvia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä

Pinterestissä olen ollut vasta muutaman päivän, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miksi tähän "pinnailuun" on helppo jäädä koukkuun. Niin paljon on netissä kaikkea kaunista ja hyödyllistä. Lyhykäisyydessään idea on siis siinä, että mistä tahansa netistä voi merkata muistiin omille ilmoitustauluilleen mielenkiintoisia kuvia ja videoita. Itse kerään esimerkiksi käsityövinkkejä, reseptejä ym. Mun "ilmoitustauluja" voi käydä kurkkaamassa täällä. Vielä siellä ei kauheasti tavaraa ole, mutta pikkuhiljaa...

Keittiössä viihtyvän aarrearkku

Ruokabloggaajien aarrearkuksi kehutussa TasteSpottingissa tulee aina nälkä. Niin mahtavia ruokakuvia, että ei voi kuin kuolata. Sivustolta voi hakea kategorioittain tai hakusanoilla. Kuvia klikkailemalla pääsee reseptin alkuperäislähteelle. Kurkkaa esimerkiksi, mitä löytyy halloween-hakusanalla...

Kirjavinkkejä

Jos en tiedä, mitä lukisin, surffaan kirjavinkit.fi-sivustolle. Sivustolla julkaistaan vinkkaajien tekemiä kirja-arvosteluja. Varsinkin rakastamani fantasiakirjallisuus on hyvin edustettuna. Tässäkin on kyllä se ongelma, että maailma on lukemisen arvoisia kirjoja pullollaan. 

Pää pyörälle langasta

Jos TasteSpotting on ruokabloggaajien aarrearkku, Ravelry on sitä varmaan neulojille. Täällä pystyy listaamaan omia projektejaan, julkaisemaan omia ohjeitaan ja myymään niitä, pitämään kirjaa lankavarastostaan ja verkostoitumaan muiden neulojien kanssa. Itse olen lähinnä vielä tasolla "ulkopuolinen ihailija".

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, tuo Pinterest vaikuttaa melkoiselta aarreaitalta! Löysin heti ohjeen marmoroitujen kynsien värkkäämiseen, täytyy joku ilta kokeilla!

    Rekisteröidyin vasta Ravelryyn, mutta en ole vielä ehtinyt siihen oikein perehtyä... Olisi kiva löytää välillä muitakin käsityöohjeita kuin Novitan. Minä kun en osaa ilman ohjetta tehdä muuta kuin kaulahuiveja ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva jos oli hyötyä. Ajattelin että onko ihan tyhmä jakaa kun nuo on varmaan kaikille ihan tuttuja. Mutta aikaa saa kyllä kulumaan ihan mukavasti noissa kaikissa, vaikka pelkästään katselisi. Saatikka sitten jos pitäisi alkaa jotain projekteja toteuttaakin :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...