torstai 2. kesäkuuta 2011

Jos muu ei suju, aina voi leipoa

Jotenkin nyt on sellainen käsityöjumi, ettei ole siltä osin mitään raportoitavaa. Matonkuteesta virkattu pyöreä mattokin on valmis, mutta en vaan saa aikaiseksi viimeistellä sitä. Matosta tuli aavistuksen liehuttava, joten pitäisi keksiä, miten sen saisi pingotettua muotoonsa. Matolla on kuitenkin vähän kokoa, joten ihan perinteinen kasteleminen ja sängyn patjaan neulaaminen ei tule kysymykseen. Siis inspiraatiota odotellessa.

Olen saanut kuitenkin kulumaan aika paljon aikaa puutarhassa. Tai no ei se mikään oikea puutarha ole, pari hassu penkkiä. Jotkut tyhmä kirvat tai luultavasti kirpat (googletin tämän, en oikeasti tunne mitään puutarhatuholaisia) on kyllä syönyt kaikki lehtisalaattien taimet. Onneksi rucola ei tunnu niille maistuvan. Tälläkään saralla (Lotta: sanaleikki tarkoituksellinen) ei siis ole juurikaan esiteltävää.

Mutta leipominen ja ruoanlaittaminen on edelleen kivaa. Kaikki blogit ovat nyt tulvillaan raparperiohjeita, joten on mistä valita. Tein oman valintani sillä perusteella, että tähän sopivia aineita sattui löytymään kaapista. Tässä siis Nooran raparperikakku kookoksella. (Olen myös näköjään aikamoinen samoissa blogeissa jumittaja, mutta minkä sille voi, että lempiblogit tarjoilevat toinen toistaan huokuttelevampia ohjeita.) Pyörittelin aiemmin tällä viikolla hyppysissäni kookoshiutalepussia, ja oikeastaan siitä lähti idea lisätä sitä tähän kakkuun. Ja hyvin sopi.


Nooran raparperikakku kookoksella

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
n. 5 dl raparperia kuorittuna ja pilkottuna

Murotaikina:
50 g pehmeää voita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl kookoshiutaleita

Paistaminen: 200 °C, 30–40 minuuttia

Vaahdota kanamunat ja sokeri. Lisää vaahtoon ensin nestemäiset ainekset ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperipalat. Nypi päällyksen pehmeä voi, vehnäjauho, sokeri ja kookoshiutaleet murumaiseksi seokseksi ja ripottele raparperipalojen päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Onnistui myös ilman kermaa ja kookosta! :) Nam nam!
    -Ellu

    VastaaPoista
  2. Mä testasin myös sillä tavalla, että korvasin raparperit mustikoilla ja karpaloilla ja jätin kardemumman pois. Toimi myös niin :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...