perjantai 28. kesäkuuta 2013

Sitruuna-valkosuklaamutakakku


Väsynyt bloggaaja täällä hei. Tällä viikolla en ole ehtinyt hirveästi olemaan kotona ja yöunetkin ovat jääneet vähän vähiin. On ollut paljon kaikkea tekemistä: hevostelua, ale-shoppailua ja itsehuoltoa eli hierontaa ja hammaslääkäriä. Lisäksi on ollut vähän huoliakin. Silti jäin esimerkiksi eilen tuijottamaan telkkarista Espanjan jalkapallopeliä. Olisihan senkin ajan voinut käyttää esim. nukkumiseen - mutta Fernando Torres oli avauskokoonpanossa :). Onneksi työkaverit olivat tänään niin hervotonta seuraa, että ainakin sen voimalla pysyi hereillä. Ehkä jotain pientä lomatunnelmaa oli ilmassa.

Mutta henkilökohtaisista löpinöistä aiheeseen. Tein juhannuksena sitruuna-valkosuklaamutakakkua. Minä tykkäsin, joten tässä ohje. Kivaa kesäistä vaihtelua perinteiselle mutakakulle. Tämän kanssa voisi tarjota varmasti ainakin jäätelöä tai myös mansikat voisivat olla aika hyviä. Meillä syötiin ihan vain tomusokerilla ja muutamalla mintunlehdellä koristeltuna.



Sitruuna-valkosuklaamutakakku

100 g valkosuklaata
100 g voita + vuoan voiteluun
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
3 rkl sitruunamehua
sitruunan raastettu kuori
2½ dl vehnäjauhoja
hieman korppujauhoja vuoan jauhotukseen

Koristeluun
tomusokeria
mintunlehtiä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele ja jauhota pyöreä irtopohjainen kakkuvuoka (halkaisijaltaan noin 22 - 24 cm). Raasta sitruunankuori hienoksi ja purista sitruunasta mehu.

Paloittele suklaa ja leikkaa voi pienemmiksi paloiksi. Sulata mikrossa lämmönkestävässä kulhossa.

Sekoita sokeri, vaniljasokeri ja suola voi-suklaaseokseen. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen voimakkaasti. Lisää myös raastettu sitruunankuori ja -mehu. Sekoita nopeasti joukkoon vehnäjauhot, mutta vältä sekoittamasta taikinaa liikaa.

Kaada taikina jauhotettuun vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla 12 - 15 minuuttia, kunnes reunat saavat hieman väriä, ja pinta on pysähtynyt. Kakku saa kuitenkin hyllyä vielä, jos tönäiset vuokaa varovasti reunasta. Kakun pitää jäädä tahmeaksi keskeltä, joten älä paista liikaa. Anna jäähtyä hetken ja siivilöi sitten päälle tomusokeria.

Ohje Suklaapandan keittiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...