sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kaupunginmuureilla

 
Dubrovnikin muurien ympäröimä vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Hyvän käsityksen vanhastakaupungista saa muureilta. Muurikierros on muistaakseni vähän vajaat kaksi kilometriä, ja aikaa kiertämiseen saa kulumaan etenemisvauhdista riippuen luultavasti ainakin puolitoista tuntia. (Meillä meni enemmänkin, kun joku vähän kuvaili...)

Kierros vanhankaupungin muureilla on lähes kaikkien kaupungissa vierailevien turistien ohjelmassa, joten kannattaa ehkä hieman välttää keskipäivän ruuhkaisinta aikaa. Muistaakseni jossain sanottiin, että sunnuntaina on hiljaisinta. Muureilla on myös todella kuuma, varsinkin jos aurinko pääsee porottamaan ihan pilvettömältä taivaalta. Matkan varrella on pari myyntikojua, mutta ehkä juotavaa kannattaa varata myös mukaan.

Me saimme kierrellä muureilla suhteellisen ruuhkattomasti. Mielestäni kierros kannattaa ilman muuta tehdä. Muureilta näkee paljon sellaistakin, mitä maasta käsin ei huomaisi.

Vanhaankaupunkiin pääsee vain kolmesta portista. Ehkä vilkkain niistä oli Pile. Pilen aukio portin ulkopuolella oli monien bussien päätöspysäkki, ja siellä oli vilinää lähes mihin kellonaikaan tahansa.   

 Vanhankaupungin pääkatu Stradun. 

 Muurikierrokselle pääsevät myös koirat :).






Muurit tällaisten kallioiden päällä ovat ilmeisesti olleet aika tehokas puolustusrakennelma.

Vanhakaupunki näyttää niin historialliselta, että välillä oli vaikea muistaa ihmisten elävän taloissaan ihan tavallista arkea.

Kissalla oli aitiopaikka tarkkailla muurin turisteja. 


Dubrovnikissa vierailee päivittäin risteilyaluksia. 


Tämä grillaus nostatti ainakin meillä veden kielelle, niin hyvältä tuoksui.








Kaupungin viereisellä kalliolla sijaitsee Lovrijenacin linnoitus. 


Jos muuten aiot käydä muureilla ja sen lisäksi liikkua kaupungissa paikallisbusseilla, kannattaa harkita Dubrovnik Cardin ostoa. Esimerkiksi viikon korttiin kuuluu pääsy muureille ja aika moneen museoon, sekä kaksikymmentä bussimatkaa. Näköjään jos kortin ostaa verkosta, siitä saa vielä alennusta. Paikan päältä niitä saa ainakin turisti-infoista.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aika paljon kuvattavaa oli kyllä, vielä kun saisi kaiken tallennettua kameraan samalla tavalla kuin sen näkee :).

      Poista
  2. Pääsin takaisin Dubrovnikiin kuviesi kautta. Olimme perheen kanssa pari vuotta sitten, ja kaupunki on oiva yhdistelmä rantalomaa ja historiaa.

    Kauniita kuvia! Ylhäältäpäin tosiaan havannoi kaiken eri lailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yritän vielä muutamia kuvia laitella tässä jossain välissä, niitä tuli meinaan otettua taas ihan kohtuullinen määrä :).

      Poista
  3. Ihania kuvia! Dubrovnikkiin täytyy kyllä joku kerta päästä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulla olisi kyllä vielä paljon lisääkin kuvia, mutta hitsi kun en saa aikaiseksi tehdä lisää postauksia :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...