Kirja insinööreistä ja silloista

Minulla on montakin hyvää luettua kirjaa odottamassa, että saisin vinkattua niistä tänne blogiin. Kirjajuttujen tekeminen on tällä hetkellä kovan työn takana. Muihin postauksiin saa suoltaa, mitä mieleen tulee. Ja kun tuijottelee muffinien kuvaa, yleensä mieleen tulee paljon kaikenlaista. Kirjapostauksia varten pitäisi AJATELLA ja POHTIA. Nostan hattua oikeille kirjabloggareille, jotka pystyvät kirjoittamaan kirjoista monta juttua viikossa. Ja vieläpä sellaisia juttuja, jotka herättävät lukijan mielenkiinnon. Minähän en tietenkään koskaan tee lukiessani muistiinpanoja tai merkitse kohtia, joista voisi olla kirjoittaessa hyötyä. En vain koskaan muista, ja sillä tavalla teen kirjoittamisesta itselleni mahdollisimman hankalaa.

Kuten otsikossa jo hyvin mielenkiintoisella tavalla kerroin, Jan Guilloun Sillanrakentajat kertoo insinööreistä ja silloista. Romaani alkaa 1800-luvun loppupuolelta, kun norjalaisen perheen kalastajaisä kuolee ja jättää kolme poikaansa orvoiksi. Pojat lähetetään köydenpunojan oppiin Bergeniin. Pojat ovat teknisesti lahjakkaita, ja kaupugin hyväntekijät saavat ajatuksen tarjota heille koulutus. Pojista tulisi sillanrakentajia, uuden vuosisadan tekijöitä, jotka palatessaan Norjaan olisivat tarpeeksi taitavia rakentamaan rautatien vaikeakulkuiseen Bergeniin saakka.

Katedraalikoulun ja polyteknisen poikakoulun jälkeen pojat pääsevät opiskelemaan Saksaan Dresdenin yliopistoon. He myös valmistuvat loistavin arvosanoin. Kotimaahansa töihin palaa kuitenkin vain esikoinen Lauritz. Oscar lähtee epäonnistuneen rakkausjutun jälkeen saksalaiseen Afrikkaan rakentamaan rautateitä. Sverre puolestaan rakastuu lordiin ja lähtee tämän mukana vapaamieliseen Englantiin.

Ja näin hän oli jäänyt yksin koko katastrofin keskelle. Hän oivalsi, että eräs seuraus oli nyt itsestään selvä. Hänet oli juuri tuomittu Handangerviddaan viideksi vuodeksi samalla kun homofiilit viihdyttivät toisiaan Lontoossa sanoinkuvaamattomin teoin ja Oscar, käsi otsalla, karkasi kärsien maailmalle.

Kirja on aloitusosa uudelle romaanisarjalle Suuri vuosisata. Tässä kirjassa emme kuule Sverresta enää sen koommin. Lauritz ei pidä Sverrea tämän "homofiiliyden" takia enää veljenään, joten ehkä kirjailija on tehnyt ratkaisun tiputtaa hänet pois alleviivatakseen asiaa. Tai sitten Sverre putkahtaa esiin jossain myöhemmässä kirjassa. Sillanrakentajat seuraa joka tapauksessa Oscarin ja Lauritzin elämää eri puolilla maailmaa aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti.

En ole aiemmin lukenut Guilloulta mitään, joten kiitos taas ystävälleni, joka tämänkin kirjan työnsi käteeni. Olen kyllä nähnyt Temppeliherra-kirjoista tehdyt elokuvat. Tykkäsin niistä kovasti ja olen ajatellut, että joku päivä luen myös kirjat.

Välillä Sillanrakentajat oli aavistuksen pitkäveteinen, mutta kokonaisuutena tykkäsin kirjasta, jota varten on ilmeisesti tehty melkoinen määrä taustatutkimusta. Sekä Norjan historia (esimerkiksi Norjan Saksa-kytkökset) että saksalaisten siirtomaaherruus Afrikassa loivat tarinalle hienot puitteet. Huomasin kuitenkin lukevani Afrikka-osioita paljon suuremmalla innolla kuin Norjaan sijoittuvia, vaikka ne olivatkin väkivaltaisempia.

Insinöörien ja siltojen lisäksi kirja kertoo kolonialismista, kansallistunteesta ja isänmaallisuudesta, sotimisesta, uuden ajan alusta ja tietenkin rakkaudesta. Tykkäsin ja aion lukea seuraavankin osan.

Uudesta ajasta puhuu myös Dresdenin Technische Hochschulen rehtori poikien valmistujaisissa vuonna 1901, vaikka ei siinä sitten tainnut ihan näin käydä:

Sota poliittisten ongelmien ratkaisijana tulee muuttumaan käyttökelvottomaksi. Maailma, joka on niin edistynyt kuin se jota te saatte olla luomassa aina tästä päivästä työelämänne loppuun asti, toimittaa sodat historian roskatunkiolle. Sodat ovat alkukantaisia, ja siksi huipputeknologiset sodat ovat contradicto in adjecto, sisäisesti mahdottomia.