tiistai 3. heinäkuuta 2012

Chorizopitsa


Yleensä kun teen kotona pitsaa, teen pohjan ja tomaattikastikkeen Otetaan ensin puoli kiloa voita -blogista löytyneiden ohjeiden mukaisesti. Keitän tomaattikastikkeen, öljyän ja jauhotan pohjia varten foliot, kaulin pohjat ohuiksi... Ei siis mitään varsinaista pikaruokaa, vaikkakin tosi hyviä pitsoja tällä tavalla saa aikaiseksi.

(Täytyy tässä välissä varmaan tunnustaa, että en kyllä aivan ymmärrä näitä usein viljeltyjä hehkutuksia, joiden mukaan "oikeassa" pitsassa kuuluu olla vain itsetehtyä tomaattikastiketta ja hyvälaatuista mozzarellaa ja ehkä yksi nätti basilikanlehti. Tämä tietysti johtuu siitä, että en ole koskaan syönyt hyvää pizza margharitaa. Siihen asti kun tämä vääryys elämässäni korjaantuu, seison vakaasti sen näkemyksen takana, että pitsassa pitää olla täytteitä. Ja yhden täytteistä pitää mieluusti olla pepperoni.)

Nyt siis kaikki pitsahifistelijät, katsokaa toiseen suuntaan. Yhtenä iltana tein pitsaa. Oli nälkä. Tein kuitenkin pohjan itse, sillä ne pakastealtaasta noukitut valmispohjat ovat yleensä aivan hirveitä. Mutta en jaksanut kaulia, vaan taputtelin pohjan käsin suoraan leivinpaperin päälle. Tomaattikastikkeen korvasi suoraan purkista pitsan päälle kaadettu valmiiksi maustettu tomaattimurska. Pitsasta tuli kuitenkin aivan superhyvää, liekö sitten syy oivallisesti valituissa täytteissä: chorizoa, punasipulia ja paprikaa. Tai sitten syy pitsan hyvyyteen oli tuo jo aiemmin mainittu nälkä. Niin tai näin, chorizomakkara on hyvää. Pitsassakin.

Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa myös pannupitsan tekemistä uunissa valurautapannussa. Käytin siihen samoja täytteitä kuin tähän normaaliinkin pitsaan, mutta aivan täysin lopputulos ei tyydyttänyt. Pitänee siis jatkaa kokeiluja.

Chorizopitsa 
(pellillinen)

Pohja

2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa,
4 - 5 dl vehnäjauhoja (laitoin noin puolet durum-jauhoja)

Päälle

valkosipulilla ja basilikalla maustettua tomaattimurskaa
chorizomakkarasiivuja (esim. Pirkka)
punasipulia renkaina
paprikaa isoina paloina
mozzarellajuustoraastetta

Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää kulhoon sokeri, suola ja noin desilitra jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Lisää loput jauhot taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Taikina saa jäädä melko löysäksi, sillä sitä ei tarvitse kaulia. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä hetki.

Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Anna pohjan kohota taas hetki leivinliinalla peitettynä. Levitä pohjan päälle tomaattimurskaa ja muut täytteet. Juuston voit laittaa makusi mukaan joko jo tomaattimurskan päälle tai vasta kaikkien täytteiden päälle.

Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...