torstai 30. joulukuuta 2010

Saaristolaisleipää

Meillä on syöty viime aikoina melko paljon saaristolaisleipää. Sitä on myös viety sukulaisille joululahjaksi. Ennen ajattelin, että saaristolaisleivän tekemisen on pakko olla jotenkin monimutkaista. En ajattele enää, sillä se on helppoa kuin mikä. Loistavan leipäohjeen tarjoilee syvästi rakastamani Voisilmäpeliä-blogi. Kaupan päälle tulee myös mainio tarjoiluehdotus: saaristolaisleivälle laitetaan wasabilla maustettua ranskankermaa, kylmäsavulohta tai graavilohta sekä ruohosipulia koristeeksi.


Makuyhdistelmä on taivaallinen, ja leivät katosivat ainakin meidän muutaman viikon takaisissa pikkujouluissamme viimeistä murua myöten.

Edit. Nyt kun Voisilmäpeliä on lopettamassa, on pakko käydä pelastamassa alkuperäinen reseptikin tänne:

Saaristolaisleipä (2-3 leipää)

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoa
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoa

voiteluun siirappivettä:
2 osaa vettä, 1 osa siirappia (esim. 2 rkl vettä ja 1 rkl siirappia)

Lämmitä piimä n. 37-asteiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Anna hiivan liueta kokonaan piimän joukkoon. Lisää sen jälkeen muut aineet ja sekoita hyvin, niin että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikinaa ei tarvitse vaivata.

Laita kohoamaan lämpimään ja ei-vetoisaan paikkaan 2 tunniksi. Kaada sen jälkeen 2-3 voideltuun leipävuokaan (riippuen vuokien koosta, minulla tulee tästä täyteen yksi normaalikokoinen ja yksi vähän isompi vuoka). Leipiä voi kohottaa hetken vielä vuoissa ennen paistamista.

Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla n. 2 tuntia. Paistamisen puolivälissä sivele leivät siirappivedellä. Tämän voi halutessaan toistaa pari, kolmekin kertaa paistamisen aikana.

Kun otat leivät pois uunista, laita ne puhtaan keittiöpyyhkeen alle jäähtymään. Pistä sen jälkeen vielä jääkaappiin tekeytymään, leipä on parhaimmillaan parin päivän päästä leipomisesta.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen makuyhdistelmä ! Wasabia ei kaapista löydy, mutta piparjuuritahnaa kylläkin. Hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparjuuritahna varmasti käy myös. Suosittelen kokeilemaan kyllä, mun tulee ainakin tehtyä näitä säännöllisesti, niin hyviä ovat :).

      Poista
  2. No olihan se ohje täällä, en aiemmin huomannut :) Tää oli kyllä tosi hyvää! Ehkä voin nyt itekkin tehdä, kun se vuokakin on... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...