tiistai 24. joulukuuta 2013

Ketun joulutervehdys


Meidän joulukorteissamme oli tänä vuonna kettuja :). Olen aivan onneton piirtäjä ja taiteellista silmää minulla on suunnilleen saman verran kuin puupökkelöllä, mutta ehkä tuosta nyt ketun tunnistaa. Oli muuten tosi rentouttavaa puuhailla akryylivärien kanssa. Ehkä pitäisi vain useammin tehdä jotain tuollaista, vaikka ei muka osaakaan.

Idea kortteihin ei ole omani vaan napattu Paperikaupan tytöltä. Törmäsin näihin suloisiiin kortteihin joskus marraskuussa ja omat korttisuunnitelmani olivat sen jälkeen oikeastaan lukkoonlyödyt. Toteutus piti kuitenkin jättää viimeiseen iltaan (tai oikeastaan toiseksi viimeiseen, kun luulin että kortit piti postittaa päivää aikaisemmin kuin ne oikeasti pitikään). Minun oli pakko saada omiin kortteihini jotain kimaltavaa, joten koristelin kuuset tuollaisilla tarrakiinnitteisillä akryylitimanteilla. Toivottavasti niistä vielä jokunen oli kiinni kuusessa postimatkan jälkeenkin :).

Nyt tallille joulumaastoon ja sitten joulupuurolle ja saunaan. Oikein mukavaa joulunaikaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Kauniit kortit! Simppelit, mutta toimivat. :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kortti oli ja kaikki timantit oli pysyneet kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja hyvä kun sä aina raportoit, että missä kunnossa kortti on tullut perille :).

      Poista
  3. Ihan mielettömän hienot joulukortit!!

    VastaaPoista
  4. Aivan superit kortit ja noi ketut on tosi siistit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kohta melkein punastun näistä kohteliaisuuksista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...