maanantai 24. syyskuuta 2012

Omenajäätelöä ilman jäätelökonetta


Huomenna pitäisi heti töiden jälkeen hypätä Kokkolaan suuntaavaan junaan. Enkä ole tietenkään vielä pakannut oikeastaan mitään. Pakkaamisen sijaan ajattelin tulla kertomaan, että omenajäätelö onnistui oikein mainiosti. Ja maistui hyvältä kinuskikastikkeen kanssa. First things first.

Omenajäätelö

9 melko pientä kotimaista omenaa
1 dl vettä
1/2 dl sokeria

6 dl kermaa
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi omenat. Keitä omenoita veden ja sokerin kanssa, kunnes ne hieman pehmenevät. Älä kuitenkaan anna niiden kiehua ihan soseeksi. Jäähdytä.

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vaniljasokeri varovasti käännellen. Kaada noin kolmannes jätskimassasta pakastuksen kestävään vuokaan tai rasiaan. Lusikoi päälle pehmeitä omenakuutioita. Kaada päälle toinen kolmannes jätskimassasta ja lusikoi päälle omenaa. Kaada loput jätskimassasta vuokaan ja lusikoi pinnalle loput omenakuutiot. Jäädytä vähintään 8 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Tarjoa esimerkiksi kinuskikastikkeen kanssa.

(Alkuperäinen jätskiohje on siis ihanasta Dr Sugar -blogista. Olen itse tehnyt aiemmin samalla ohjeella lakritsijäätelöä. Nam.)

--

Nyt pakkaamaan. Palailen asiaan Kokkolasta, jos minulle jää hirveästi luppoaikaa. Muussa tapauksessa kuulette minusta taas, kun olen palannut työreissulta omaan sohvannurkkaani.

3 kommenttia:

  1. Riikan suosituksesta piti tulla kurkkaamaan, mitä kaikkea täältä löytyy. Paljon ihania leivonnaisia, ja muuta kivaa :) Ja löytyi täältä Simokin liito-oravana :) terveisiä siis myös Simolle!

    VastaaPoista
  2. Tätä oli pakko kokeilla...mutta kämmäsin vähän (yllätys, yllätys). :) En sitten malttanut odottaa ihan niin kauan, että omenat olisivat jäähtyneet kunnolla. Seuraavalla kerralla tiedän, että jäähdyttämiselle on syy: vähän lämpöisenä pakastetut ompot keräävät ympärilleen jääkerroksen, joka hieman vie terää nautinnolta. :) Mut ehdottomasti niin hyvää, että kokeilen uudelleen - ehkä hillolla seuraavalla kerralla, niin ei tarvi jäähdytellä!
    -Ellu

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...