sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Luottomutakakku

Lauantaina etsiskelin blogistani mutakakun luottoohjetta vain huomatakseni, että sitä ei ole täällä. Miksi ei? Kyseinen ohje on peräisin Trish Deseinen Haluan suklaata -kirjasta, ja se on pelastanut minut monesti, kun en ole keksinyt, mitä leipoisin tai tarjoaisin jälkiruoaksi.


Mutakakun teossa on vaikea epäonnistua, sillä keskustahan saa jäädä aika tahmaiseksi. Koska jauhojen määrä on vähäinen (vai pitäisikö sanoa minimaalinen), kakusta on myös helppo muokata gluteeniton tarjottava.

Suklaakakku fondant Natalian tapaan

200 g tummaa suklaata
200 g voita
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja (tai perunajauhoja)

Sulata suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. (Jos käytät mikroa, ei kannata vääntää tehoja ihan täysille, sillä suklaa paakkuuntuu silloin helposti.) Sekoita joukkoon sokeri ja anna seoksen jäähtyä hieman. Lisää kananmunat seokseen yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi joukkoon vehnäjauhot ja sekoita, kunnes taikina on tasaista.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja voitele pohja ja reunat. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä noin 20 - 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Kakun pinnan pitää olla juuri ja juuri kypsä ja ehkä vähän halkeillut. Kakkua ei saa siis missään nimessä paistaa täysin kypsäksi. Kun tönäiset vuokaa, kakun keskusta saa tutista.

Anna kakun jäähtyä ja levähtää vaikka seuraavaan päivään. Irrota kakku varovasti vuoasta ja tarjoa sen kanssa esimerkiksi vaniljajäätelöä.

8 kommenttia:

  1. Namilta näyttää! Harmi, että sitä ei pinterestissä näkynyt, niin ei voinut pinnata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä latasin Pinterestistä selaimeen tuollaisen Pin It -nappulan, niin sit pystyy kätsästi pinnailemaan kuvia miltä sivulta haluaa. En mä näitä mun omia kuvia jaksa sinne omalle tililleni lisäillä :).

      Poista
    2. Juu, on minullakin nappula, mutta kysyin siis kiertäen, että saako sen laittaa sinne ;)

      Poista
    3. En mä kato mitään kiertoilmauksia ymmärrä :D. Ja tottakai saa laittaa.

      Poista
  2. Mutakakku on kyllä varsin ihana jälkkäri, varsinkin vaniljajäätelön ja vadelmien kera :)

    Blogissani on sinulle pieni tunnustus!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, tämä täytyy laittaa kokeiluun kun leivontakärpänen (auts, ei kovin houkutteleva mielleyhtymä!) puraisee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä leivontakärpänen kuulostaa vähän ikävältä :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...