perjantai 17. elokuuta 2012

Mojitojuustokakku

Eilen meinasi tulla kakkupaniikki. Minulla on tänään synttärit, ja se ei nyt vain tule kysymykseenkään, että työpaikalle marssisi syntymäpäivänä ilman kakkua... Minun kohdallani kakuttomuutta katsottaisiin kyllä erityisen pahalla silmällä, kun kerran täällä netissäkin jatkuvasti brassailen leipomuksillani :D. Niinpä illalla tallilta kotiuduttuani aloitin vielä kakuntekopuuhat.

Turhaan panikoin, sillä olisinhan se pitänyt arvata, että mojitosta löytyy vastaus kaikkeen. Ja ei, se ei mennyt niin, että olisin ensin nauttinut muutaman mojiton ja kummasti alkoi leipominen sujua. Tein mojitojuustokakkua. Tai ainakin ajattelin tehdä, kunnes huomasin, että olin unohtanut osan tarvikkeista kauppaan. 


Idea kakkuun löytyi Keksihyllystä, mutta olosuhteiden pakosta jouduin sitä hieman muokkaamaan. Muokatusta versiosta syntyi ainakin hyvä kakku, mutta en usko, että tuossa alkuperäisessäkään mitään vikaa on :).

Ensi kerralla ajattelin muuten maustaa kakkua vielä muutamalla lusikallisella rommia tai pienellä määrällä rommiaromia.

Mojitojuustokakku

Minttusiirappi:
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
1 tl vaniljasokeria
4 oksaa tuoretta piparminttua tai minttua

Pohja:
175 g LU Domino Minttu-keksejä

Täyte:
4 liivatelehteä
300 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 limen mehu ja raastettu kuori
3,3 dl kuohukermaa

Koristeluun:
tuoretta minttua ja Maraboun minttukrokanttisuklaata

Mittaa kaikki minttusiirapin ainekset kattilaan. Kiehauta ja keitä siirapiksi (n. 15 - 20 minuuttia). Siirapin kiehuessa murskaa Domino-keksit jauheeksi monitoimikoneessa ja painele jauhe leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. (Alkuperäisessä ohjeessa keksijauheen sekaan oli sekoitettu hieman sulatettua voita, mutta täytteen ansiosta Domino-jauheesta tulee muutenkin tahmaista. Ja mielestäni pohjasta tulee mukavan pehmeä ilman voita.)

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, sokeri sekä limen mehu ja raastettu kuori kulhossa. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Nosta suunnilleen tässä vaiheessa kattila liedeltä ja jäähdytä siirappia hieman. Poista mintun oksat siirapista.

Kääntele kermavaahto juustoseokseen. Liuota liivatelehdet, joista on puristettu liika vesi pois, vielä lämpimään minttusiirappiin. Kaada seos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele pinta mintunlehdillä ja minttukrokanttisuklaalla.

--

Nyt jatkuu hurja synttäribiletys: mies on mahataudissa ja minä ajattelen koko ajan ihan hysteerisenä, että onkohan minullakin vähän huono olo... Toivottavasti ei tarttuisi.

8 kommenttia:

  1. Uskoisin tuon olevan herkullista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sitä olikin. Oi, teidän blogissahan oli kaikkea ihanaa, pitää käydä vielä paremmalla ajalla kurkkimassa :).

      Poista
  2. Paljon onnea. Onpas herkullisen näköinen kakku :)

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet onnittelut! Toivottavasti säästyt vatsataudilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Katsotaan mitä tapahtuu, ainakaan vielä en ole tautia saanut. (Ja nyt koputan kuvitteellista puuta.)

      Poista
  4. Kakku vaikuttaa ihanalta! Myöhästyneet synttärionnittelut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...