tiistai 5. kesäkuuta 2012

Keikaus vain

Apua, jo kesäkuu. When did that happen? Raparperit puutarhassa yltävät kohta taivaaseen, joten niistä oli tehtävä jotain. Talouden toinen osapuoli ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan tietokonetta reseptin metsästystä varten. Tässä pakkotilanteessa käännyin hieman unohduksissa olleiden ystävieni eli keittokirjojen puoleen. Keikauskakun ohje löytyi Helsingin Sanomien Ruokatorstai-kirjasta.

Raparperi, mantelirouhe, sokeri ja voi paistuivat vuoan pohjalla hieman toscapiirakan kuorrutetta muistuttavaksi pinnaksi. Laitetaan siis tämä aika simppeli ohje jakoon, vaikka kakku ei kuvissa loistakaan.

Kirjaa selaillessa törmäsin muuten myös raparperitiramisun ohjeeseen, sitä ehkä seuraavaksi :).



Tein itse kakun irtopohjavuokaan, ja se vähän harmittaa nyt. Vaikka vuoka on melkein uusi, se ei kuitenkaan ollut ihan tiivis, joten raparperimehun, voin ja sokerin seosta oli valunut aika reilustikin uunin pohjalle. Sotkun siivoaminen oli tietysti oma lukunsa, mutta melkein enemmän harmittaa se, että päällisestä olisi varmaan tullut vielä toscamaisempi, jos olisin tehnyt kakun normaaliin kakku- tai piirakkavuokaan.

Reseptistä vielä sen verran, että taikinaa tehdessä aloin ihmetellä, eikö kakkuun todellakaan tule mitään kohottavaa ainetta. Siksi siis tuo leivinjauhe on suluissa. Alkuperäisessä ohjeessa sitä ei ollut, mutta minä laitoin (varmuuden vuoksi) eikä se kakkua ainakaan pilannut. 

Keikauskakku raparperista

Vuokaan:
50 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
1 dl rouhittuja manteleita
4 dl raparperia paloiteltuna (noin 4 vartta)

Taikina:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
(1 tl leivinjauhetta)
1 tl kardemummaa
1/2 dl kermamaitoa

Laita pyöreän tasapohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat ja paperi voilla. Sekoita keskenään voisula, sokeri, mantelirouhe ja raparperipalat. Levitä seos vuoan pohjalle.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kermamaidon kanssa.

Levitä taikina vuokaan raparperien päälle. Paista 175-asteisessa uunisa alatasolla noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten tarjoiluvadille. Poista leivinpaperi kakun pinnalta. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Nam.... minkähänlainen tästä tulisi gluteenittomilla jauhoilla? Tai tulisikohan liian mantelinen jos lisäisi pohjaankin mantelia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenittomasta leivonnasta en valitettavasti tiedä juuri mitään, mutta en tiedä, miksi ei onnistuisi. Jos kokeilet, kerro miten kävi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...