tiistai 27. syyskuuta 2011

España

Tässä vielä (luultavasti) viimeinen erä sekalaisia Espanjan kuvia.


Málagan katedraalia ei ole saatu ikinä valmiiksi, sillä rahanpuutteen vuoksi suunnitelluista kellotorneista rakennettiin vain toinen. Katedraali on siis ansainnut lempinimensä La manquita, yksikätinen nainen.


Málagan Picasso-museo oli hieno, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan jos siellä suunnalla liikutte. Museo on avattu vuonna 2003 vanhaankaupunkiin 1500-luvulta peräisin olevaan Palacio Buenavistaan.


Viimeisenä lomapäivänä suuntasimme bussilla reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Marbellaan. Odotimme pintaliitoa, mutta saimmekin sympaattisen vanhankaupungin kapeine kujineen ja appelsiinipuuaukioineen. Terassilla saimme seuraa söpöstä pikku koirasta, jonka nimesimme Pacoksi.

Kauhean kauaa emme ehtineet täällä viipyä, mutta opaskirjasen mukaan kaupungista olisi löytynyt vaikka mitä nähtävää. Pintaliitoa olisi varmaan sitten löytynyt enemmän viisi kilometriä Marbellasta länteen sijaitsevasta Puerto Banusista.



Äiti ja isä osuivat Mijasiin keskiviikkona, jolloin siellä järjestetään ilmainen flamenco-näytös (ja tarjotaan ilmaista malaga-viiniä).


Äiti ja isä kävivät myös Benalmádenassa Monte Calamorrolla, jonne pääsi gondolihissillä.


Seuraavalla aurinkorannikolle suuntautuvalla lomareissulla täytyy mahduttaa ohjelmaan visiitti kelttiläisperäiseen Rondaan, joka on Espanjan vanhimpia (perustettu 800-luvulla eKr) kaupunkeja. Äiti ja isä kävivät sielläkin.


Sangriaa ja pintxoja. Nam. Tässä ravintolassa käytiinkin sitten syömässä kahtena iltana.


Ja ettette pitäisi minua ihan liian kulinaristina, oli eräänä iltana pakko (kirjaimellisesti pakko) tukea myös ylikansallista pikaruokafirmaa.


Kaunis kuu oli pakko saada ikuistettua kameralla :) 

PS. Kiitos Eijalle, Annalle ja äitille kuvista.

2 kommenttia:

  1. Kiitos. En malttanut olla näitä postaamatta. Sitä paitsi piristävät mukavasti arkisen aherruksen keskellä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...