Pitsistä

Siitä asti, kun näin tämän kuvan Pinterestissä, minulla on ollut pakkomielle pitsisen kaitaliinan tuunaamisesta. Nyt se on valmis, ja tykkään lopputuloksesta aivan mielettömästi. 

Pakko tunnustaa, että äitini teki kyllä tässä kovimman työn, sillä hän metsästi erilaisia virkattuja pitsiliinoja kirpputoreilta, omista kaapeistaan ja muista kätköistä.

On joukossa muutamia pieniä allekirjoittaneen omakätisesti virkkaamia liinojakin.

Liinojen hankkimisen jälkeen kovin työ oli sommittelussa. Asettelin ensin pöydälle isoimmat liinat ja sitten pienempiä liinoja niiden väliin. Ja otin pois ja asettelin ja otin pois ja asettelin...

Liinat on kiinnitetty toisiinsa pienellä pätkällä kalastajanlankaa. Tein nurjalle puolelle vain umpisolmun, joten jos mieli muuttuu, liinat on helppo irrottaa toisistaan.

Lopputulos on tällainen. Liinoja jäi vielä aikamoinen kasa ylikin. Niistä ehkä äidille kaitaliina ja sitten uutta inspiraatiota etsimään... Hmm. Tällainen lampunvarjostin näyttäisi aika kivalta.

Luottomutakakku

Lauantaina etsiskelin blogistani mutakakun luottoohjetta vain huomatakseni, että sitä ei ole täällä. Miksi ei? Kyseinen ohje on peräisin Trish Deseinen Haluan suklaata -kirjasta, ja se on pelastanut minut monesti, kun en ole keksinyt, mitä leipoisin tai tarjoaisin jälkiruoaksi.

Mutakakun teossa on vaikea epäonnistua, sillä keskustahan saa jäädä aika tahmaiseksi. Koska jauhojen määrä on vähäinen (vai pitäisikö sanoa minimaalinen), kakusta on myös helppo muokata gluteeniton tarjottava.

Suklaakakku fondant Natalian tapaan

200 g tummaa suklaata
200 g voita
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja (tai perunajauhoja)

Sulata suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. (Jos käytät mikroa, ei kannata vääntää tehoja ihan täysille, sillä suklaa paakkuuntuu silloin helposti.) Sekoita joukkoon sokeri ja anna seoksen jäähtyä hieman. Lisää kananmunat seokseen yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi joukkoon vehnäjauhot ja sekoita, kunnes taikina on tasaista.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja voitele pohja ja reunat. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä noin 20 - 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Kakun pinnan pitää olla juuri ja juuri kypsä ja ehkä vähän halkeillut. Kakkua ei saa siis missään nimessä paistaa täysin kypsäksi. Kun tönäiset vuokaa, kakun keskusta saa tutista.

Anna kakun jäähtyä ja levähtää vaikka seuraavaan päivään. Irrota kakku varovasti vuoasta ja tarjoa sen kanssa esimerkiksi vaniljajäätelöä.

Ei juhlia ilman asianmukaisia koristeita - ja ruokaa

Ihastelin lauantaina syntymäpäiväjuhlissa sankarin askartelemia näyttäviä katosta riippuvia koristeita. Olen törmännyt koristeisiin joskus Pinterestissä, ja minulle kerrottiinkin, että ohje löytyy ainakin Martha Stewartin sivustolta. Näiden tekeminen näyttää kyllä hämmentävän yksinkertaiselta verrattuna lopputulokseen. Pitänee siis kokeilla joskus itsekin.

Tänään oli juuri sellainen perusmaanantai, että jääkaapissa ei ollut viikonlopun jäljiltä yhtään mitään. Kidutinkin itseäni aika monta kertaa päivän aikana muistelemalla (työkaverien ärsytykseksi) ääneen viikonlopun tarjoiluja. Kiitos vielä Eija ja Anna kun saimme vierailla, tulemme varmasti uudestaankin :).

Vadelmilla koristeltu Bailey's-kakkua. 

Savulohitäytettä cocktail-piirakoiden päälle. (Tämän reseptin haluan ehdottomasti itselleni.) 

Kanapitsaa. 

Sipsejä. 

Mokkapaloja ja karkkia.

Vein synttärisankarille lahjaksi Kinuskikissa leipoo -kirjan, joten nyt vain vesikielellä odottelemaan, mitä seuraavalla vierailulla on tarjolla :). Synttärityttö voisi kyllä perustaa myös oman blogin. Minä ainakin lukisin.

Minä pakastan ilman jäätelökonetta tehtyä lakritsijätskiä

"Älä edes harkitse sitä jäätelökoneen hankintaa! Dr Sugarin blogista löysin lakritsajätskin ohjeen, ja lopputulos vetää vertoja Aino-lakritsajätskille! Ooooonomnomnomnom! Aion kokeilla myös niitä muita ohjeita 8)"

Tällaisen huutomerkkien sävyttämän viestin sain viime viikonloppuna. Hauska yhteensattuma on se, että muutama viikko sitten itsekin surffailin Dr Sugar -blogissa ja ihailin heidän loihtimiaan herkkuja. Nyt kun blogin lakritsijätski sai noin painavan suosituksen, pakkohan sitä oli testata.

Ja siitä tuli niin hyvää. Miksi en ole tiennyt, että jätskin tekeminen voi olla näin helppoa? Melkein kaikissa ohjeissa käsketään aina pakastamaan ja sekoittamaan ja pakastamaan uudelleen... Jos ei siis omista jäätelökonetta, josta minäkin olen viime kuukaudet haaveillut.

Mutta tämä ohje oli melkein pelottavan yksinkertainen:

Lakritsijäätelö ilman jäätelökonetta

5 dl kermaa
n. 2 dl kondensoitua maitoa
n. 2 dl lakritsikastiketta (itse tehtyä tai valmista)
2 tl vaniljasokeria
(n. 150 g lakritsia tms.)

Kondensoitua maitoa myydään ainakin 397 g:n säilykepurkissa. Vaikka purkki näyttää pieneltä, siinä on melkein 3 dl, joten ei kannata laittaa sitä ihan kaikkea.

Lähikaupassa ei ollut valmista lakritsikastiketta, joten piti vähän improvisoida: Sulatin kattilassa miedolla lämmöllä 5,5 Kick-patukkaa ja noin desin verran kermaa. Kick-patukoita oli alun perin kuusi, mutta puolikas katosi jäljettömiin matkallaan kohti kattilaa. (Pitihän se nyt varmistaa, että Kick-patukat ovat edelleen niin hyviä kuin muistin.)

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vaniljasokeri varovasti käännellen. Kaada noin puolet jätskimassasta pakastuksen kestävään vuokaan tai rasiaan. Valuta päälle noin puolet lakritsikastikkeesta ja levitä sen päälle pienemmäksi pilkottuja lakritsinpaloja. Kaada päälle loput jätskimassasta ja valuta sen päälle loput lakritsikastikkeesta. Koristele vielä pilkotuilla lakritsinpaloilla ja jäädytä vähintään 8 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Voit myös sekoittaa lakritsikastikkeen jätskimassan joukkoon ja jättää siitä vain osan koristeluun, niin kuin alkuperäisessä ohjeessa oli tehty. Minä pidän enemmän siitä, että jäätelössä on kunnollisia lakritsisattumia, joten päädyin latomaan niitä kerroksittain rasiaan. Lakritsikastike kuitenkin uppoaa vähän jäätelömassan joukkoon, jolloin jätskiin tulee kunnon lakritsisuonia :).

Älä käy yöhön yksin (onneksi mielipidettään voi aina muuttaa)

Älä käy yöhön yksin on luettu. Ja nyt minun täytyy tulla oikomaan aiempia puheitani. Kirjoittelin elokuun alussa, että tarina ei oikein napannut mukaansa. Mutta oikeasti kävikin niin, että mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä enemmän siitä tykkäsin.

Tarina alkaa 1960-luvun Helsingistä. Adriana, Ariel ja Jouni soittavat ja laulavat yhdessä. Jouni on kovapintainen ja kuin luotu menestymään, Adriana ja Ariel taas ovat vähän liiankin herkkiä ja maailman kolhittavissa. Jouni haluaa suojella näitä kahta, mutta aina hän ei siihen pysty. Kolmikko pääsee levyttämään yhden Arielin tekemän kappaleen, nimeltään Älä käy yöhön yksin.

Jouni vilkuili vuoroin Arielia, vuoroin Adrianaa ja ajatteli että olivathan he heikkoja, sitä ei käynyt kieltäminen, hänen ystävänsä olivat heiveröisiä korsia, pieninkin kylmä tuulenpuuska meni suoraan heihin ja sai heidät palelemaan, ja hän, Jouni, olisi aina huolissaan mitä heille tapahtuisi. Silti he olivat myös niin kauniita! Ariel oli sisäisesti kaunis, ja Adriana oli kaunis sekä sisäisesti että ulkoisest, ja Jouni halusi suojella heitä, hän rakasti heitä, hän rakasti Arielia koska Ariel kirjoitti niin upeita lauluja ja lakkasi änkyttämästä, kunhan vain unohti olla peloissaan, ja hän rakasti Adrianaa koska tämä voitti syvät pelkonsa silloin kun oli pakko, niin kuin nyt. Ja äkkiä Jouni ymmärsi. Kaikki oli vasta alussa.

Laulutrion ura ei kuitenkaan singlen myötä lähtenyt toivottuun nousuun. Kolmikko lähtee eri teille, yhteys heidän välillään katkeilee mutta ei koskaan kokonaan katkea. Myöhemmin Frank Loman alkaa selvittää kolmikon vaiheita ja käy ilmi, että hänellä on heihin läheisempi suhde kuin hän kuvittelikaan.

Kirja kertoo mielestäni eniten ystävyydestä. Aika monta kertaa lukiessa mieleen nousi kysymys "mitä jos"? Toinen hetki, toinen aika, olisivatko asiat voineet mennä jotenkin toisin, ihmissuhteissa ja päähenkilöiden elämässä ylipäätään. Musiikki on koko ajan läsnä, samoin kuin tietynlainen sukupolvien välinen kuilu.

En voi olla ihailematta Westön kieltä (tai hänen ja suomentaja Katariina Huttusen yhdessä luomaa tekstiä). Lisäksi ihailen sitä, miten hän tarkkanäköisellä ajankuvauksella taustoittaa kirjan tapahtumia.

Olen lukenut tätä Westön itsensä Helsinki-kvartetiksi nimeämää sarjaa vähän väärässä järjestyksessä. Mutta sillä ei taida olla väliä, sillä kirjat tuntuvat muutenkin liittyvän vain löyhästi toisiinsa. Missä kuljimme kerran -romaanin muutamia henkilöitä vilahtelee tässä sivuhahmoina, mutta mielestäni kirjojen lukeminen juuri tässä järjestyksessä ei ollut mitenkään välttämätöntä.

Olen joskus varmaan sanonutkin, että en lue paljon suomalaisia kirjoja. Ne ovat yleensä aina jotenkin niin vinksahtaneita tai masentavia, että en jaksa. (Sivuhuomautuksena: Tiedän että on varmasti olemassa paljon loistavaa suomalaista kirjallisuutta, minä en vain ole vielä löytänyt sitä. Tässä ehkä minun lukutavoitteeni. Lupaan lukea enemmän suomalaista.) Westön fani minusta näiden kahden kirjan perusteella tuli. Ei näissäkään kummassakaan varsinaisesti mitään onnellista loppua ollut, mutta hyvä fiilis jäi silti.

Hurrrjan viljaiset sämpylät

En yleensä ikinä osta valmiita jauhosekoituksia. Nyt kuitenkin luin niin monesta paikasta kehuja Myllärin Luomu Hurjan Viljaisista Sämpyläjauhoista, että päätin ostaa pussin.

Taas muuten yksi elintarvike, joka on nimetty niin, että tekisi mieli käydä punakynällä korjailemassa. Mistä noita isoja alkukirjaimia oikein tulee?

Nimestään huolimatta näistä jauhoista tuli erinomaisia sämpylöitä: kauniita, pehmeitä ja sopivan sitkoisia. Siemenet ja rouheet tuovat mukavasti makua ja rakennetta. Sämpylät ovat seuraavanakin päivänä hyviä eivätkä mitään kuivia kökkäreitä. Veikkaan, että ostan jauhoja uudelleenkin.

Tein sämpylät ihan pussin kyljestä löytyvän ohjeen perusteella, tässä se teillekin:

Hurjan viljaiset sämpylät
(18 kpl)

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
14 dl hurjan viljaisia sämpyläjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja puolet jauhoista. Sekoita. Lisää loput jauhot ja rypsiöljy. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla noin 30 minuuttia.

Leivo taikinasta jauhotetulla alustalla 18 sämpylää. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettynä noin 30 minuuttia. Paista 225 asteessa 10 minuuttia.

Köln

Jos joku vielä muistaa, niin kävin kesälomalla heinäkuun alussa Saksassa. Tuskin enää itsekään muistan, että minulla mitään lomaa olikaan. Tuolta reissulta on vielä yksi kaupunki esittelemättä, joten olkaa hyvä: Köln.

Köln oli reissumme viimeisen päivän kohde. Siellä on se tuomiokirkko ja kölninvettä ja ööö, juuri tänä viikonloppuna näköjään valtava Cologne Pride 2012 -kulkue. (Katselin juuri tapahtuman sivuilta, että tapahtuma oli siinä vaiheessa itse asiassa jatkunut jo muutaman viikon, joten ihmekään kun kaupungissa haisi silloin sunnuntaina ihan vanha viina.) Kaupungin keskustaa ei oikein jaksettu kierrellä, sillä siellä oli hirveästi ihmisiä, mutta oikeastaan minnekään ei päässyt sisälle. Saksassa kun sunnuntaisin kaikki liikkeet ovat kiinni. Yksi museokin, jossa oltaisiin haluttu käydä, oli juuri tuona sunnuntaina poikkeuksellisesti suljettu.

Mutta tuomiokirkko löydettiin :). Vaikea sitä olisi ollut ehkä olla löytämättä, sillä se näkyy aika massiivisena rautatieaseman aulaan, kuten ylimmän kuvan avulla yritin havainnollistaa.

Goottilaista tyylisuuntaa edustavaa tuomiokirkkoa rakennettiin yli 600 vuotta, ja valmistuttuaan (vuonna 1880) se ehti olla kymmenen vuotta maailman korkein rakennus. Sitten tuli yksi Eiffel-torni ja kiilasi ohi. Yli 500 askelmaa olisivat johdattaneet näköalatasanteelle, mutta me jätimme suosiolla kiipeämisen väliin.

Tuomiokirkon jälkeen pidimme vähän aikaa sadetta valtavien jäätelöannosten äärellä ja kävimme kölninvesiostoksilla. Sitten matkasimme metrolla rautatieasemalta eläintarhan lähistölle, jossa hyppäsimme Kölner Seilbahnin kyytiin. Reinin yli huojuvassa pikku kopissa olisi saattanut heikompaa vähän hirvittää, mutta me olimme rohkeita :). Näköalat olivat kyllä aika huikeat. Oli aika jännittävää päästä katselemaan esimerkiksi valtavaa tuomiokirkkoa lintuperspektiivistä.

 Että mä rakastan tätä poseeraamista :). Kuva: Elina

Kuva: Elina

Tuomiokirkon lisäksi Seilbahnista näkyi jotain sellaistakin, mitä en olisi välttämättä halunnut nähdä, nimittäin suoraan köysiradan alla olevan kylpylän nudistiosasto. "Hei, tuolla on joku lihava mies suihkussa. Alasti! Niitä on lisää."

Kuva: Elina

Toisella rannalla meitä alkoi vähän lapsettaa. Söpö minijuna puiston ympäri, jee! Tuo kuljettaja ei oikeasti ollut mitenkään kiukkuinen, vaikka tässä kuvassa vähän tuimalta näyttääkin. Ehkä sekään ei tykännyt poseeraamisesta :).

Eläintarhan lähistöllä sijaitsi myös kasvitieteellinen puutarha, josta jo aikaisemmin postailin kasan kuvia. Kivasti siis paljon tekemistä pienellä alueella.

Elina, minnekäs sitten seuraavaksi lähdetään? Täällä on matkakuumetta.