Jostain syystä en ole viime aikoina saanut luettua yhtään mitään. Minulla on kolme kirjaa kesken, eikä mikään niistä etene. Yksi tosin ei etene siksi, että jouduin palauttamaan sen kirjastoon, koska uusintoja oli jo maksimimäärä. Lasken sen kuitenkin keskeneräiseksi, sillä aion vakaasti käydä sen kirjastosta vielä uudelleen hakemassa (jos vielä sen minulle antavat) ja lukea loppuun :).
Mutta silloin tammikuussa kun vielä luin, luin Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian, ja nyt kun ensimmäinen osa tuli leffateatteriin, niin tottahan se oli päästävä katsomaan. Seurakseni sain työkaverini Hanna-Kaisan, joka on todettu erittäin hyväksi leffaseuraksi lukuisten Twilight-leffojen näytöksissä :).
Elokuvatraileri Filmtrailer.com
Nälkäpeli-leffasta olin kuullut etukäteen vähän ristiriitaisia kommentteja. Minusta leffa oli kuitenkin aika uskollinen kirjalle, mitä nyt muutamissa kohdissa vähän oikaistiin. Sitä aloin miettimään, että jos ei olisi kirjaa lukenut, niin olisivatko kaikki jutut täysin avautuneet...
Alussa vähän ärsytti kameran jatkuva liike ja teki mieli huutaa kuvaajalle, että tarkenna nyt jonnekin. Onneksi meno siitä vähän rauhoittui, tai sitten silmät tottuivat.
Jennifer Lawrence oli mielestäni hyvä Katniss. Pidin hahmosta ainakin leffassa enemmän kuin kirjoissa. Kirjoissa minulla oli vähän se ongelma, että en ihan täysin pystynyt samaistumaan Katnissin ahdinkoon ja ratkaisuihin.
Se oli muuten vähän pettymys, että Capitolin väki oli niin tavallista. Kirjoissa kaupungin asukkaita kuvailtiin jotenkin paljon erikoisemmiksi ja keinotekoisemman näköiseksi. Leffassa niille oli puettu kirkkaita vaatteita ja ajeltu erikoisen mallisia partoja ja se siitä.
Yhteenvetona todettakoon, että mielestäni leffa oli ihan viihdyttävä. Jos pidit kirjoista, pidät luultavasti leffastakin. Kirjasarjan kakkososasta on jo leffa tekeillä, ja aion kyllä senkin mennä katsomaan. (Hanna-Kaisa, are you in?) Kirjojen loppuratkaisua en silloin täysin sulattanut, katsotaan mitä mieltä olen leffat nähtyäni. Palataan asiaan siis joskus muutamien vuosien päästä :).
PS. Voisin kyllä milloin tahansa ottaa itselleni Jennifer Lawrencen hiukset. Ihanat. Ja ne laineet ja lettikampaukset myös. Kiitos.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Korviin vetoketjua ja perhoset
Sunnuntaina innostuin vähän näpertelemään. Näin kerran ystävälläni vetoketjuista tehdyt korvakorut, jotka olivat muistaakseni Globe Hopen. Halusin kokeilla vähän jotain samantapaista. Perintökäsityökorista löytyi metallivetoketjuja, jotka joutuivat kokeilujeni uhriksi. En ole siis kovinkaan montaa korua näprännyt elämässäni, ja sen kyllä näistä lähemmällä tarkastelulla huomaa :).
Vetskareiden vetimetkin päätyivät korviksiksi.
Halusin myös kokeilla Suuressa käsityölehdessä jokin aika sitten ollutta ohjetta korviksista, jotka oli tehty metallivetoketjun hammastuksista. Minulla ei vain ollut tarpeeksi pitkää metallivetketjua, joten ajattelin kokeilla muovisesta. Lopputuloksesta tuli tavallaan ihan kiva, koska noista ei välttämättä heti edes tajua, että ne ovat vetoketjua. Toisaalta tuo muovivetoketju on sen verran jäykkää, että sitä on vaikea saada asettumaan nätisti, vaan se jää vähän tuolla tavalla venkoilemaan myös korvassa. Pitää miettiä, mitä näille voisi vielä tehdä, tai sitten vain ottaa ne kunnolla testikäyttöön. Tämän mallin otan kyllä uudelleen kokeiluun, jos joskus bongaan vaikka kirpparilta riittävän pitkä metallivetoketjun.
Loppuun vielä perhoskorvikset, jotka tuunasin hajonneesta kaulakorusta. Kaulakoru oli jostain halpiskoruliikkeen alehyllystä poimittu, mutta silti harmitti kun se ekan käyttökerran jälkeen hajosi. Nyt siitä tuli kesäkorvikset. Ja vielä kolme perhosta jäi odottamaan, mitä niistä keksisin.
Vetskareiden vetimetkin päätyivät korviksiksi.
Halusin myös kokeilla Suuressa käsityölehdessä jokin aika sitten ollutta ohjetta korviksista, jotka oli tehty metallivetoketjun hammastuksista. Minulla ei vain ollut tarpeeksi pitkää metallivetketjua, joten ajattelin kokeilla muovisesta. Lopputuloksesta tuli tavallaan ihan kiva, koska noista ei välttämättä heti edes tajua, että ne ovat vetoketjua. Toisaalta tuo muovivetoketju on sen verran jäykkää, että sitä on vaikea saada asettumaan nätisti, vaan se jää vähän tuolla tavalla venkoilemaan myös korvassa. Pitää miettiä, mitä näille voisi vielä tehdä, tai sitten vain ottaa ne kunnolla testikäyttöön. Tämän mallin otan kyllä uudelleen kokeiluun, jos joskus bongaan vaikka kirpparilta riittävän pitkä metallivetoketjun.
Loppuun vielä perhoskorvikset, jotka tuunasin hajonneesta kaulakorusta. Kaulakoru oli jostain halpiskoruliikkeen alehyllystä poimittu, mutta silti harmitti kun se ekan käyttökerran jälkeen hajosi. Nyt siitä tuli kesäkorvikset. Ja vielä kolme perhosta jäi odottamaan, mitä niistä keksisin.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Kardemummalla maustettuja amerikkalaisia pannukakkuja, olkaa hyvä!
Lähes mikään ei ole työpaikallani niin rikollista kuin se, että tuo jotain hyvää syötävää vain itselleen. Tänään olin rikollinen, sillä minulla oli itselleni jälkkäriksi kaksi amerikkalaista pannaria. Pannareiden kanssa nautitut tuoreet mansikatkaan eivät tainneet toimia lieventävänä asianhaarana.
Ihan tältä annokseni ei sentään tänään näyttänyt. Kuva on maanantailta, jolloin pannareita syötiin aamupalaksi. (Joku voisi jo luulla, että saan euron aina kun blogissani mainitaan sana aamupala... Mutta ei. Aamiainen nyt vain on päivän tärkein ateria. Varsinkin silloin, kun voi syödä pannukakkuja.)
Pannarit onnistuivat tällä ohjeella melkein yli odotusten: taikinasta oli helppo paistaa paksuja ja kuohkeita pannareita. Kardemumma toi makuun kivan lisän, sitä ei kannata missään tapauksessa jättää pois. Ja yllättävän hyviltä pannarit maistuivat vielä tänäänkin mikrossa lämmitettynä :).
Amerikkalaiset pannukakut
5 dl piimää
2 munaa
2 rkl voisulaa tai öljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
Paistamiseen
voita
Lisäksi
hilloa, marjoja, jäätelöä, kermavaahtoa, vaahterasiirappia...
Sekoita munat, piimä ja voisula tai öljy kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne koko ajan sekoittaen, siivilän läpi seuloen piimäseoksen joukkoon.
Sekoita tasainen taikina. Paista voissa paksuhkoja, reilun kokoisia pannukakkuja joko blini- tai ohukaispannulla. Tarjoa pannukakut kuumina haluamiesi lisukkeiden kanssa.
Ohje Kotiliedestä.
Ihan tältä annokseni ei sentään tänään näyttänyt. Kuva on maanantailta, jolloin pannareita syötiin aamupalaksi. (Joku voisi jo luulla, että saan euron aina kun blogissani mainitaan sana aamupala... Mutta ei. Aamiainen nyt vain on päivän tärkein ateria. Varsinkin silloin, kun voi syödä pannukakkuja.)
Pannarit onnistuivat tällä ohjeella melkein yli odotusten: taikinasta oli helppo paistaa paksuja ja kuohkeita pannareita. Kardemumma toi makuun kivan lisän, sitä ei kannata missään tapauksessa jättää pois. Ja yllättävän hyviltä pannarit maistuivat vielä tänäänkin mikrossa lämmitettynä :).
Amerikkalaiset pannukakut
5 dl piimää
2 munaa
2 rkl voisulaa tai öljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
Paistamiseen
voita
Lisäksi
hilloa, marjoja, jäätelöä, kermavaahtoa, vaahterasiirappia...
Sekoita munat, piimä ja voisula tai öljy kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne koko ajan sekoittaen, siivilän läpi seuloen piimäseoksen joukkoon.
Sekoita tasainen taikina. Paista voissa paksuhkoja, reilun kokoisia pannukakkuja joko blini- tai ohukaispannulla. Tarjoa pannukakut kuumina haluamiesi lisukkeiden kanssa.
Ohje Kotiliedestä.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Chorizopastaa
Pääsiäisviikonloppu on sujunut aika rentouttavissa merkeissä. Olen käynyt kaksi kertaa ratsastamassa ja hengaillut tallilla koulukisoissa, nähnyt ystäviä ja sukulaisia, leiponut, laittanut ruokaa, lukenut, katsonut leffoja ja ulkoillut.
Minut on vallannut pienimuotoinen pastainnostus. Lauantaina tein sellaista pastaa, joka kelpasi miehellekin. Suomeksi: siinä oli lihaa. Kelpasi toki minullekin, sillä mausteinen chorizo on todella hyvää.
Olen alkanut jo miettiä, pitäisikö opetella tekemään itse pastaakin. Tosin siihen tarvitsisi varmaan sen koneen... (Poistuu hetkeksi ja googlettaa: eivät ole hirveän kalliita, ainakaan ne pelkät pastamankelit... Ellu, ehkä pastantekoviikonloppu seuraavaksi?)
Chorizopasta
(kaksi aika täyttävää annosta)
3 rkl pinjansiemeniä
1 rkl oliiviöljyä
200 - 300 g chorizoa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
15 - 20 kirsikkatomaattia tai miniluumutomaattia
mustapippuria
suolaa
basilikaa
noin puolikas ruukku ruohosipulia
1 pkt tuorepastaa
Laita pastan keitinvesi kiehumaan.
Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja chorizot muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipulit. Paahda pinjansiemenet kuumalla kuivalla pannulla ja siirrä ne lautaselle odottamaan. Kaada pannulle oliiviöljyä ja lisää chorizot. Paista ne rapeiksi. Laita levyä hieman pienemmälle ja lisää pannulle sipulit. Kuullota sipuleita hetki makkaroista irronneessa rasvassa ja lisää sitten valkosipulinkynnet.
Halkaise tomaatit ja pilko noin puolet ruohosipuliruukusta. Laita tuorepasta kiehumaan. Lisää tomaatit makkaroiden ja sipulien sekaan pannulle ja mausta suolalla, basilikalla ja mustapippurilla. Kun pasta on kypsää, valuta se, ja sekoita makkarakastike pastan joukkoon. (Muista kaapia pastan joukkoon huolellisesti pannulta kaikki neste ja mausteetkin.)
Nostele annokset lautasille ja koristele pinjansiemenillä sekä ruohosipulilla.
Ohje on hieman yksinkertaistettu versio Siskot kokkaa -blogissa julkaistusta ohjeesta.
Minut on vallannut pienimuotoinen pastainnostus. Lauantaina tein sellaista pastaa, joka kelpasi miehellekin. Suomeksi: siinä oli lihaa. Kelpasi toki minullekin, sillä mausteinen chorizo on todella hyvää.
Olen alkanut jo miettiä, pitäisikö opetella tekemään itse pastaakin. Tosin siihen tarvitsisi varmaan sen koneen... (Poistuu hetkeksi ja googlettaa: eivät ole hirveän kalliita, ainakaan ne pelkät pastamankelit... Ellu, ehkä pastantekoviikonloppu seuraavaksi?)
Chorizopasta
(kaksi aika täyttävää annosta)
3 rkl pinjansiemeniä
1 rkl oliiviöljyä
200 - 300 g chorizoa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
15 - 20 kirsikkatomaattia tai miniluumutomaattia
mustapippuria
suolaa
basilikaa
noin puolikas ruukku ruohosipulia
1 pkt tuorepastaa
Laita pastan keitinvesi kiehumaan.
Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja chorizot muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipulit. Paahda pinjansiemenet kuumalla kuivalla pannulla ja siirrä ne lautaselle odottamaan. Kaada pannulle oliiviöljyä ja lisää chorizot. Paista ne rapeiksi. Laita levyä hieman pienemmälle ja lisää pannulle sipulit. Kuullota sipuleita hetki makkaroista irronneessa rasvassa ja lisää sitten valkosipulinkynnet.
Halkaise tomaatit ja pilko noin puolet ruohosipuliruukusta. Laita tuorepasta kiehumaan. Lisää tomaatit makkaroiden ja sipulien sekaan pannulle ja mausta suolalla, basilikalla ja mustapippurilla. Kun pasta on kypsää, valuta se, ja sekoita makkarakastike pastan joukkoon. (Muista kaapia pastan joukkoon huolellisesti pannulta kaikki neste ja mausteetkin.)
Nostele annokset lautasille ja koristele pinjansiemenillä sekä ruohosipulilla.
Ohje on hieman yksinkertaistettu versio Siskot kokkaa -blogissa julkaistusta ohjeesta.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Pääsiäisen perinneruokakokeilu
Tässä postauksessa on ehkä blogihistoriani rumin kuva. Sillä olen tehnyt mämmiä. Luitte oikein. Mämmiä. Kaikkihan tiedämme miltä mämmi näyttää, joten sen kuvaaminen on yhtä tuskaa.
En edes oikeastaan pidä mämmistä. Pääsin viime viikonloppuna leipomaan ruisleipää isän tädin kanssa, ja hän antoi minulle myös mämmin reseptin. Pitihän sitä sitten kokeilla. Hyvin onnistui ja ihan mämmiltä se maistui.
Mämmin tekemiseen menee aikaa noin 14 tuntia, mutta vaikeaa se ei ole. Tuosta ajasta siis suurin osa kuluu siihen, kun ruisjauhot ja mämmimaltaat imeltyvät uunissa. Jos olet innokas mämminsyöjä, resepti kannattaa ainakin tuplata, sillä samalla vaivalla (ja uunin lämmittämiseen kuluvalla sähköllä) valmistuu vähän isompikin satsi.
Mämmi
1 l vettä
2 dl mämmimaltaita
4 dl ruisjauhoja
0,5 dl siirappia
1/4 tl suolaa
1/2 rkl pomeranssia
Valitse iso alumiinikattila ja kuumenna vesi siinä höyryäväksi (ei tarvitse kiehua). Vatkaa maltaat ja ruisjauhot veden joukkoon. Pane uuni kuumenemaan 50 asteeseen. Laita kattila kannella peitettynä uunin alatasolle 12 tunniksi. (Tee tämä vaikka edellisenä iltana ja jatka valmistusta seuraavana aamuna.)
Nosta kattila liedelle ja lisää mausteet. Keitä mämmiä liedellä kymmenen minuuttia. Kaada mämmi laakeaan uunivuokaan tai vaikkapa savipataan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa kaksi tuntia.
Ota mämmi uunista ja ripottele pinnalle sokeria. Kun vuoka on jäähtynyt, peitä mämmi kelmulla ja laita jääkaappiin. Nauti maidon, kerman, sokerin tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa.
En edes oikeastaan pidä mämmistä. Pääsin viime viikonloppuna leipomaan ruisleipää isän tädin kanssa, ja hän antoi minulle myös mämmin reseptin. Pitihän sitä sitten kokeilla. Hyvin onnistui ja ihan mämmiltä se maistui.
Mämmin tekemiseen menee aikaa noin 14 tuntia, mutta vaikeaa se ei ole. Tuosta ajasta siis suurin osa kuluu siihen, kun ruisjauhot ja mämmimaltaat imeltyvät uunissa. Jos olet innokas mämminsyöjä, resepti kannattaa ainakin tuplata, sillä samalla vaivalla (ja uunin lämmittämiseen kuluvalla sähköllä) valmistuu vähän isompikin satsi.
Mämmi
1 l vettä
2 dl mämmimaltaita
4 dl ruisjauhoja
0,5 dl siirappia
1/4 tl suolaa
1/2 rkl pomeranssia
Valitse iso alumiinikattila ja kuumenna vesi siinä höyryäväksi (ei tarvitse kiehua). Vatkaa maltaat ja ruisjauhot veden joukkoon. Pane uuni kuumenemaan 50 asteeseen. Laita kattila kannella peitettynä uunin alatasolle 12 tunniksi. (Tee tämä vaikka edellisenä iltana ja jatka valmistusta seuraavana aamuna.)
Nosta kattila liedelle ja lisää mausteet. Keitä mämmiä liedellä kymmenen minuuttia. Kaada mämmi laakeaan uunivuokaan tai vaikkapa savipataan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa kaksi tuntia.
Ota mämmi uunista ja ripottele pinnalle sokeria. Kun vuoka on jäähtynyt, peitä mämmi kelmulla ja laita jääkaappiin. Nauti maidon, kerman, sokerin tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Lakka-valkosuklaamuffinit
Tunnustan: lakka on minusta vähän vaikea marja. Ne ovat tosi hyviä, mutta en osaa oikein käyttää niitä missään. Leipäjuuston kanssa sopivat tietysti hyvin, mutta välillä olisi kiva keksiä jotain muutakin. Riemastuinkin, kun äiti oli tehnyt lakka-valkosuklaamuffineja, ja nappasin reseptin heti itselleni.
Tämä oli muutenkin aika mukavan helppo muffiniohje. Ensi kerralla ajattelin kokeilla karpaloita ja valkosuklaata. (En nyt muista, mistä tuo alkuperäinen ohje oli, mutta siinä on käytetty mansikoita ja valkosuklaata.)
Lakka-valkosuklaamuffinit (noin 24 kpl)
50 g margariinia
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
pakasterasiallinen lakkoja (ehkä noin 200 g)
160 g valkosuklaata
Sulata rasva kulhossa. Vatkaa joukkoon kananmunat, maito ja vaniljasokeri. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe keskenään ja lisää seokseen. Tee valkosuklaasta veitsellä karkeaa rouhetta. Sekoita mielellään vähän kohmeiset lakat ja suklaarouhe taikinaan. Nostele taikinaa lusikalla muffinivuokiin. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kullanruskeita.
Kaupassa ei ollut tavallista valkosuklaata, joten käytin näihin Pandan uutta Valloittava Valkoinen Rapea Riisi & Hassel -suklaata. Tyhmästä nimestään huolimatta se tuntui passaavan näihin ihan mainiosti. (Mutta oikeasti, tuo nimeämistyyli. Kielipoliisi näkee punaista.)
Tämä oli muutenkin aika mukavan helppo muffiniohje. Ensi kerralla ajattelin kokeilla karpaloita ja valkosuklaata. (En nyt muista, mistä tuo alkuperäinen ohje oli, mutta siinä on käytetty mansikoita ja valkosuklaata.)
Lakka-valkosuklaamuffinit (noin 24 kpl)
50 g margariinia
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
pakasterasiallinen lakkoja (ehkä noin 200 g)
160 g valkosuklaata
Sulata rasva kulhossa. Vatkaa joukkoon kananmunat, maito ja vaniljasokeri. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe keskenään ja lisää seokseen. Tee valkosuklaasta veitsellä karkeaa rouhetta. Sekoita mielellään vähän kohmeiset lakat ja suklaarouhe taikinaan. Nostele taikinaa lusikalla muffinivuokiin. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kullanruskeita.
Kaupassa ei ollut tavallista valkosuklaata, joten käytin näihin Pandan uutta Valloittava Valkoinen Rapea Riisi & Hassel -suklaata. Tyhmästä nimestään huolimatta se tuntui passaavan näihin ihan mainiosti. (Mutta oikeasti, tuo nimeämistyyli. Kielipoliisi näkee punaista.)
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Leipää, jolla on juuret
Pääsin viikonloppuna opettelemaan juureen leivotun leivän saloja. Isän täti tuli Jyväskylästä mukanaan taikinapytty ja puuhaarukka, joissa juuri majaili. Leivonta aloitettiin lauantaiaamuna yhdeksältä. Ensin pyttyyn lisättiin noin litra lämmintä vettä, reilu kupillinen täysjyväruisjauhoja, reilu kupillinen ruisleseitä ja sen verran ruisjauhoja, että saatiin aikaiseksi velli. Sitten liina päälle ja pytty lämpimään paikkaan. Juuren kuplimista oli käytävä vähän väliä kurkkimassa, niin mielenkiintoista se oli :).
Myöhemmin lauantaina lisättiin muutama ruokalusikallinen suolaa, noin litran verran lämmintä vettä ja sen verran jauhoja, että saatiin aikaiseksi puuro.
Aamulla taikina sitten alustettiin. Ensin lisättiin noin litra lämmintä vettä, hieman täysjyväruisjauhoa ja hieman ruisleseitä. Sitten lisättiin ruisjauhoja ja sekoitettiin puuhaarukalla niin kauan kuin se oli mahdollista. Sitten lisättiin ruisjauhoja ja vaivattiin taikinaa käsin niin kauan, että siitä kuului litsahtava ääni ja taikinan sai koottua yhdeksi isoksi palloksi. Sitten pytty peitettiin taas liinalla, ja taikina jätettiin kohoamaan muutamaksi tunniksi.
Sitten leivottiin. Taikinaan vaivattiin vielä pöydällä ja siitä muotoiltiin vuokiin sopivia pötköjä.
Leivät pisteltiin pohjaan asti pitkäpiikkisellä haarukalla. Parin tunnin kohotuksen jälkeen ne olivat valmiita uuniin. Leivinuunissa paistuivat tunnissa ja vartissa, sähköuunissa kahdessasadassa asteessa voi mennä parikin tuntia.
Paistamisen jälkeen leipien pinta kasteltiin ja leivät käärittiin folioon ja sen jälkeen vielä sanomalehtiin ja kankaaseen. Kääreessä leipien annettiin jäähtyä rauhassa muutama tunti, jotta kuori pehmenisi.
Sitten päälle oikeaa voita ja syömään.
Valmiista leivistä en ole näköjään ottanut yhtään kuvaa, yritän korjata tilanteen joku päivä kun olen edes vähän valoisampaan aikaan kotona. Leipägurumme mukaan leipä vain paranee nyt seuraavien päivien aikana.
Käyttämämme juuri on peräisin Nakkilasta, ja samalla juurella on leivottu leipää sotien päättymisestä asti. Aika hurjaa. Nyt sitä on minulla pakastimessa, joten pääsen jatkamaan perinnettä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
