sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Viin... eikun siis kirjamessuilla

Vaikka viime vuonna Helsingin kirjamessuista jäi hieman laimea kuva, niin kyllä sinne tänäkin vuonna oli suunnattava. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta päivästä tulikin oikein onnistunut. Ehkä juuri siksi.

Messut olivat taas palanneet vanhaan tuttuun järjestykseen, eli ruoat ja viinit olivat omassa tilassaan. Lisäksi ennakoimme vähän viinimaistelualueen ruuhkaa ja menimme sinne jo ennen kahta. Ei tarvinnut juurikaan jonottaa.

Kirjamessujen puolella isompien kirjakauppojen ja kustantajien osastoilla joutui tietysti tunkemaan hirveässä ruuhkassa niin kuin aina ennenkin. Mutta nyt kun oli mukavasti nauttinut muutaman lasillisen viiniä, niin ei sekään hirveästi haitannut :).


Ruokapuolelta tuli hankittua kassillinen Ullan Pakarin leipiä, Kettlen sipsejä ja italialaisia mantelikakkusia. Kaikki on jo todettu maukkaiksi, joten kannatti raahata niitä mukanaan Helsingistä ensin junalla Tampereelle, sitten illalliselle Gastropub Nordiciin ja vielä bussilla kotiin Lempäälään.


Kirjamessuiltakin tein hankintoja. Ostin vähän heräteostoksena J. K. Rowlingin tuoreen aikuisten romaanin The Casual Vacancy. Kolme pokkaria 12 eurolla -tarjouksesta mukaan tarttui Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär, Margaret Atwoodin Oryx ja Crake ja Khaled Hosseinin Leijapoika. The Casual Vacancyn ensimmäiset sivut luin heti junassa. Suurena Harry Potter -fanina odotan melkein jännittyneenä, millainen kirja on. (Ja nyt tekisi mieleni mennä googlettamaan arvosteluja, mutta yritän säästää itseni siltä.)

Nyt muutama sivu lisää Rowlingin tekstiä ja sitten nukkumaan. Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Odotan innolla kommentteja Rowlingin uutukaisesta :) Oatesin Haudankaivajan tytär on minulla juuri luvussa, alkaa olla jo loppusuoralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin että Rowlingista kyllä postaus syntyy :).

      Poista
  2. Leijapoika oli ainakin leffana aivan superhyvä, lukisin kirjana myös jos sellainen joskus eteen pompsahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen kuullut, ja tykkäsin hirmuisesti ainakin saman kirjailijan Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...