torstai 16. helmikuuta 2012

Suklaatuulihattuja


Viime perjantai-iltana työkavereitten kanssa herkuttelimme macaronien lisäksi suklaatuulihatuilla, joiden ohjeen bongasin edellisenä päivänä Hämeen Sanomista. En ollut tuulihattuja tehnytkään pitkään aikaan.

Ohjeessa taikina käskettiin pursottaa, mutta vedimme mutkat suoriksi ja nostelimme taikinan lusikoilla pieniksi kasoiksi leivinpaperille. Hyvin onnistuivat minusta noinkin, ehkä tietysti pursottamalla olisi voinut saada aikaiseksi tasalaatuisempaa jälkeä. 

Koristeluissakin vähän oikaisimme ja siksi nämä eivät näytä ehkä ihan yhtä hienoilta kuin lehden kuvassa. Alkuperäisessä ohjeessa tuulihatut oli siis vielä koristeltu sulalla suklaalla ja mintun lehdillä. Me emme ehtineet sellaisia pipertää, kun piti päästä maistamaan.

Suklaatuulihatut
(n. 20 kpl)

2 dl vettä
100 g voita
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
3 kananmunaa

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
150 g ranskalaisia pastilleja
11/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuumenna veri kiehuvaksi teräskattilassa. Sulata veteen rasva. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään ja lisää seos kattilaan puuhaarukalla samalla voimakkaasti sekoittaen. Kuumenna ja jatka sekoittamista, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila pois levyltä ja anna taikinan jäähtyä haaleaksi. Lisää kananmunat taikinaan yksitellen sähkövatkaimella vatkaten.

Nostele taikinasta lusikoilla kasoja leivinpaperille. Jätä tuulihattujen väliin tilaa. (Voit myös pursottaa taikinasta ympyröitä, jos haluat kontrolloida tuulihattujen muotoa.)

Paista 200-asteisessa uunissa 20 - 25 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua kesken paistamisen, etteivät tuulihatut latistu.

Rouhi täytettä varten ranskalaiset pastillit. Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon rahka, karkkirouhe ja sokerit. Kun tuulihatut ovat jäähtyneet, halkaise ne ja lusikoi sisälle täytettä. (Täytettä muuten hieman vähempikin määrä olisi riittänyt, sillä nyt saimme lusikoida sitä tuulihattuihin aika urakalla.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...