Jalluvaahtokarkkeja ja sushia (ei samalla aterialla)

Vaahtokarkkien paahtaminen nuotiolla on ehkä yksi parhaista jutuista, mitä kesäiltana voi tehdä :). Luotettavasti lähteestä luin, että kun karkit kierittelee Jaloviinassa ennen paahtamista, niistä tulee vieläkin parempia. Minulla oli viikonloppuna mökillä tietysti vaahtokarkkipussi mukana, ja kun näin veljeni talkoissa ansaitseman jallupullon, niin siitä se ajatus sitten lähti. Testatkaa ihmeessä, minä ainakin varmasti uitan vaahtokarkkeja jallussa toisenkin kerran :).

Aiemmin lauantaina väkersin pitkästä aikaa susheja. Äiti oli hankkinut tarvikkeet, mutta menin neuvoineni siihen väliin ja lopulta omin koko homman itselleni... Semmoinen minä vähän olen. Makeihin täytteeksi tuli savulohta, kurkkua ja avokadoa, nigirien päälle tuli avokadoa. Tasalaatuisuudessa on vielä tekemistä, mutta maku oli kohdallaan.

Istahdin viikonloppuna pitkästä aikaa saumurin ja ompelukoneen ääreen ja olen erittäin tyytyväinen aikaansaannokseeni. Kuvia luvassa myöhemmin. Nyt nukkumaan ja valmistautumaan alkavaan viikkoon.

Omenapuun alla

Mulla olis taas näitä kukkia, ei muuta... Vietin siis aurinkoista perjantai-iltaa hiippailemalla vanhempieni puutarhassa.

Omenankukat ovat vaan niin ihania, että niiden kuvaamista on vaikea vastustaa. Ulkona on vieläkin mahtava ilma, harmi kun viikonlopulle on luvattu vähän kylmempää ja sadettakin. Toivottavasti kaikilla teillä on kuitenkin kiva viikonloppu!

Keikaus vain

Apua, jo kesäkuu. When did that happen? Raparperit puutarhassa yltävät kohta taivaaseen, joten niistä oli tehtävä jotain. Talouden toinen osapuoli ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan tietokonetta reseptin metsästystä varten. Tässä pakkotilanteessa käännyin hieman unohduksissa olleiden ystävieni eli keittokirjojen puoleen. Keikauskakun ohje löytyi Helsingin Sanomien Ruokatorstai-kirjasta.

Raparperi, mantelirouhe, sokeri ja voi paistuivat vuoan pohjalla hieman toscapiirakan kuorrutetta muistuttavaksi pinnaksi. Laitetaan siis tämä aika simppeli ohje jakoon, vaikka kakku ei kuvissa loistakaan.

Kirjaa selaillessa törmäsin muuten myös raparperitiramisun ohjeeseen, sitä ehkä seuraavaksi :).

Tein itse kakun irtopohjavuokaan, ja se vähän harmittaa nyt. Vaikka vuoka on melkein uusi, se ei kuitenkaan ollut ihan tiivis, joten raparperimehun, voin ja sokerin seosta oli valunut aika reilustikin uunin pohjalle. Sotkun siivoaminen oli tietysti oma lukunsa, mutta melkein enemmän harmittaa se, että päällisestä olisi varmaan tullut vielä toscamaisempi, jos olisin tehnyt kakun normaaliin kakku- tai piirakkavuokaan.

Reseptistä vielä sen verran, että taikinaa tehdessä aloin ihmetellä, eikö kakkuun todellakaan tule mitään kohottavaa ainetta. Siksi siis tuo leivinjauhe on suluissa. Alkuperäisessä ohjeessa sitä ei ollut, mutta minä laitoin (varmuuden vuoksi) eikä se kakkua ainakaan pilannut. 

Keikauskakku raparperista

Vuokaan:
50 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
1 dl rouhittuja manteleita
4 dl raparperia paloiteltuna (noin 4 vartta)

Taikina:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
(1 tl leivinjauhetta)
1 tl kardemummaa
1/2 dl kermamaitoa

Laita pyöreän tasapohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat ja paperi voilla. Sekoita keskenään voisula, sokeri, mantelirouhe ja raparperipalat. Levitä seos vuoan pohjalle.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kermamaidon kanssa.

Levitä taikina vuokaan raparperien päälle. Paista 175-asteisessa uunisa alatasolla noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten tarjoiluvadille. Poista leivinpaperi kakun pinnalta. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Vastauksia ja lisää kysymyksiä

Sara haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen, joten tässä tulee. Kuvat ovat eiliseltä tallireissulta. (Menin siis videoimaan ystäväni ratsastustuntia, mutta tietenkään en malttanut pitää kameraani kurissa, kun oli niin paljon kaikkea kivaa kuvattavaa. Ehkä yksi näteimmistä talleista, missä olen käynyt.)

1. Millaisesta talosta/asunnosta haaveilet?

Tällä hetkellä ehkä vanhasta (mutta mieluiten valmiiksi tosi kivasti rempatusta) omakotitalosta ja isosta puutarhasta, missä kasvaisi hedelmäpuita :). Talo voisi olla jopa maalla tai sitten vaihtoehtoisesti jollain vanhalla asuinalueella Tampereella.

2. Mikä on kaikkien aikojen lempiesineesi?

Ehkä ylioppilaslahjaksi saatu Kalevala-korun Vanamo-kääty... Tai voisi se olla joku kirjakin... Tai vaikka jouluna saadut Tuokio-kulhot. En pysty nimeämään vain yhtä.

3. Mitä teet sadepäivänä mieluiten?

Olen esimerkiksi mökillä, luen tai näpertelen jotain. Myös leipominen on sadepäivinä kivaa.

4. Mikä on rumin/epäonnistunein käsityösi?

Hmmm... onhan niitä varmaan joitain. Viime vuosilta tulee mieleen ainakin ne hahtuvapallot, joista osa tuli isona harmaana möykkynä ulos pesukoneesta.

5. Pidätkö jostain kotityöstä, jos pidät niin mistä?

Enpä taida pitää... Vai lasketaanko ruoanlaitto kotityöksi?

6. Mikä urheilulaji on suosikkisi?

Jos itse pitää urheilla, niin tietty ratsastus! Jos saa vain katsella, niin sitten lätkä.

7. Teetkö listoja (nyt ei puhuta katto-/lattialistoista), millaisia?

Lähinnä sellaisia "Ennen lomaa hoida vielä nämä" tai "Reissuun tarvitset mukaan nämä". En kyllä harrasta näitä kovin usein, sillä jotenkin liialliset listat vain ahdistavat. Minulla on tällaisissa asioissa suhteellisen hyvä muisti ilman listojakin, vaikka auttavathan ne joskus vähän jäsentämään ajatuksia.

8. Mitä aiot tehdä tänään?

Ehkä julkaista tämän postauksen, pestä hampaat ja mennä nukkumaan.

9. Mikä saa sinut onnelliseksi?

Monetkin asiat: viime aikoina ainakin ystävät ja hevosten kanssa puuhailu.

10. Mitä osaat tehdä parhaiten?

Kirjoittaa.

11. Mitä ruokaa/elintarviketta ilman et pystyisi elämään?

Sanon sen mikä tuli ekana mieleen: ilman juustoa kaikissa muodoissaan elämä olisi kurjaa.

Tämäkin haaste on jo niin monia blogeja kiertänyt, ennen kuin sain tartuttua toimeen, että enpä taida keksiä ihan yhtätoista blogia, missä tämä ei ole vielä esiintynyt. Haastan nyt siis vain Paulan, Minnan, Ansukan, Nuoren emännän ja Mervin.

Ja sit niitä kysymyksiä:

1. Mistä haaveilet juuri nyt?
2. Urheiletko mieluummin itse vai katsotko kun toiset urheilevat?
3. Mikä on paras puolesi?
4. Kaikkien aikojen lempikirjasi?
5. Mitä sanoisit 15-vuotiaalle itsellesi, jos se olisi mahdollista?
6. Kuinka suuri käsityötarvikevarasto sinulla on?
7. Mikä on lempiherkkusi?
8. Milloin olit viimeksi haljeta jännityksestä?
9. Millainen autokuski olet?
10. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, kuka esittäisi pääosaa?
11. Entä kuka olisi hänen vastanäyttelijänsä?

Ikuisen rakkauden saari

Täällä palaudutaan pikku hiljaa koko kevään vaivanneesta lukujumista. Sillähän siitä pääsi, kun hylkäsi yöpöydällä nököttävät kirjat ja tarttui johonkin aivan uuteen. Tai en minä nyt niitä kokonaan hylännyt, ne ovat vain luovalla tauolla. Daína Chavianon Ikuisen rakkauden saari lähti mukaani viime syksynä kirjamessuilta Bazarin tarjouspöydästä, ja nyt oli hyvä hetki vihdoin tarttua siihen.

Cecilia on nuori kuubalaisnainen, joka asuu monien muiden kuubalaisten tavoin Miamissa. Eräänä iltana hän tapaa baarissa Amalian, joka alkaa kertoa hänelle tarinoita. Tarinat alkavat Kiinasta, Afrikasta ja Espanjasta, kietoutuvat yhteen ja päätyvät Kuubaan.

Amalian tarinat vetävät Ceciliaa puoleensa ja hän palaa aina kuulemaan lisää. Samalla hän selvittää eri puolilla Miamia ilmestyvän kummitustalon tarinaa. Liittyvätkö kummitustalo ja Amalian kertoma tarina jotenkin myös Ceciliaan? Todellisuuden ja yliluonnollisuuden raja hämärtyy muutenkin Cecilian elämässä, kun hän huomaa pystyvänsä havaitsemaan asioita joita muut eivät pysty.

Mielestäni Chaviano tasapainoileekin kirjassa hienosti todellisen ja yliluonnollisen rajalla. Cecilia tuntee kotimaastaan erotetun ihmisen tuskaa. Hän tuntuu vihaavan sitä, millainen maasta on tullut. Samalla Kuuba ja sen tarinat kiehtovat häntä. Pohjimmiltaan kirja ehkä haluaa sanoa, että rakkaus voittaa.

Hän katsoi, kuinka tuuli riepotti läheisen muurin köynnöstä ja linnut ajoivat toisiaan takaa kookospalmun lehvistössä... Hän muisti entisen kotikaupunkinsa, menetetyn maansa. Ja vihasi sitä. Luoja, kuinka hän vihasi sitä. Hän ei piitannut siitä, että muisto teki kipeää. Hän ei piitannut siitä, että kipu muistutti rakkautta. Mutta jostain hänen muistinsa lokerosta puhkesi soimaan bolero: Jos haaveemme ovat valhetta vaan, miksi sydämeni itkee, huokaa ja valittaa?

Näitä samoja teemoja käsiteltiin muuten myös jokin aika sitten lukemassani Cecilia Samartinin Nora & Alicia -teoksessa.

Opiskelin sivuaineena espanjan kieltä ja siinä sivussa tuli luettua aika paljon myös latinalaisamerikkalaisten kirjailijoiden kirjoja. Sitten tuli jostain syystä tauko, mutta nyt niihin on ollut taas kiva tarttua. Kuuba on jo kauan ollut unelmien matkakohteeni ja vaikka näissä kirjoissa piirtyikin saaresta vähän raadollisempi kuva, haluaisin sinne silti.

--

Lopuksi vielä pakko jakaa yksi biisi, joka ei nyt oikeastaan liity tähän kirjaan mitenkään. Joistain se nyt vain tuli tätä postausta rustaillessa mieleeni. Kuulin tästä muuten perjantaina aivan mielettömän version siellä Ruby & Fellasissa järjestetyssä Under the Bridge Unplugged -kilpailussa.

Vauhdikas viikonloppu (ja italialainen omenapaistos)

Olen luuhannut torstaista lähtien joka päivä tallilla. Torstaina ja perjantaina olin itse ratsastamassa, eilen olin katsomassa ystäväni suoritusta estekisoissa ja tänään olin katsomassa estekisoja omalla tallillani. Aurinkoa ja pöllyävää hiekkaa on siis riittänyt.

Perjantaina ratsastustunnin jälkeen suuntasin vielä Ruby & Fellasiin kuuntelemaan Under the Bridge Unplugged -kisan finaalia. Aikas hyviä esiintyjiä olivat kaikki, mutta kyllä ensimmäisenä esiintynyt Töyssy & Tervaniemi putsasi pöydän heti kättelyssä.

Eilisten kisojen jälkeen suuntasin ystäväni kanssa taas Tampereelle, tällä kertaa Hämeenpuistoon levittäytyneelle Eurooppalaiselle ruokatorille ja syömään Tuulensuuhun. 

Jälkkäriksi napattiin ruokatorilta valkosuklaalla kuorrutettu mansikkavarras. Nam. Tämä idea on pakko laittaa talteen. 

Tänään poikkesin ostamassa ruukkuihin vähän kesäkukkia. Terassin laatikoihin en vielä keksinyt mitään... Tai siis lähinnä meni sormi suuhun puutarhan valtavan valikoiman edessä :).

Pakastimen tyhjennysprojektikin eteni tänään vähäsen. Rasia kerrallaan... Pakastetuista omenalohkoista tuli paistosta. Halusin kuitenkin vähän vaihtelua perinteiseen kaura-omenapaistokseen, ja ratkaisu löytyi niinkin kaukaa kuin Pirkasta. Italialainen omenapaistos olikin aika maukasta, joten tässä ohje:

Italialainen omenapaistos

n. 4 hapokasta omenaa (tai sen verran, että lohkot peittävät piirakkavuoan pohjan)
1/2 tl kanelia

Taikina
150 g leivontamargariinia tai meijerivoita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
1 dl mantelilastuja

Voitele korkeareunainen piirakkavuoka (halkaisija noin 24 cm). Kuori ja lohko omenat. Levitä omenat vuokaan. Ripottele pinnalle kanelia. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Nostele pehmeä taikina omenoiden päälle. Taikina leviää paistumisen aikana. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

Kirjanmerkkikissa

Pitihän se arvata, että kirjanmerkeistä ei täällä selvitty yhdellä. Mitä enemmän selailin, sitä enemmän kivoja malleja löytyi.

Kirjanmerkkikissa on taiteltu Jo Nakashiman video-ohjeen avulla. Tämä ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin sydänkirjanmerkin taittelu, mutta onnistui kuitenkin minultakin, vaikka ennen sydänkirjanmerkkiä haastavin taitteluni on tainnut olla peruspaperilennokki :).

Tampereen seudun ketjuaskarteluliikkeet saavat kyllä minulta vähän pyyhkeitä paperivalikoimistaan. Skräppipapereita on joka lähtöön, samoin kuin hääkutsuaskarteluun sopivia helmiäiskartonkeja. Mutta missä ovat kaikki muut paperit? Joskus muistan nähneeni origamipaperin nimellä jotain papereita, mutta nyt sellaisia ei löytynyt mistään. Ystäväni, joka on toden teolla innostunut kirjojen tekemisestä, on törmännyt samaan ongelmaan.

Kissan taitteluun tarpeeksi ohutta paperia löytyi äidin askartelukaapin uumenista. Mutta paperi olisi ehkä saanut olla vähän kestävämpää, sillä nyt jotkut taitokset ovat ikävän kuluneen näköisiä. Yritin tehdä tätä kissaa varmaan viidestä erilaisesta paperista, ennen kuin löytyi edes yksi, josta se onnistui. Taittelussakin oli kyllä pari aika monimutkaista kohtaa, joten hyvä kun sai harjoitella :).