lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kaksi kertaa mansikkatorttu

Täällä on vähän innostuttu mansikoista. Käytiin keskiviikkona poimimassa niitä mummon mansikkamaalta reilut kymmenen litraa. Kaikkia ei viitsinyt pakastaa, joten pääsin testaamaan muutamaa uutta mansikkareseptiä.


Mansikka-raparperijäätelötorttu

Huomioitua: 
Itse käyttäisin ensi kerralla ohjeen mukaisen määrän mansikoita ja raparperia, mutta ehkä jopa tuplamäärän jäätelöä, jolloin tortusta tietysti tulisi vähän isompi. Tai sitten jos tekisin sitä pienemmälle porukalle, käyttäisin ohjeen mukaisen määrän jäätelöä, mutta vähentäisin mansikoiden ja raparperin määrää reilusti. Alkuperäisen ohjeen määriä noudattamalla mansikoiden ja raparperin mausta tuli ehkä vähän turhan intensiivinen ja hallitseva, eikä jäätelö maistunut yhtään. Alla kuitenkin ohje siis alkuperäisessä muodossaan.

Pohja:
1 pkt (175 g) kaurakeksejä (käytin Digestivejä)
75 g voita

Täyte:
300 g raparperia
1 rkl vettä
3/4 dl sokeria
200 g (4 dl) mansikoita (ohjeessa käskettiin käyttää pakastettuja, mutta mielestäni tuoreetkin käyvät)
2 rkl tomusokeria
1 l vaniljajäätelöä

Marinoidut mansikat:
500 g mansikoita
1/2 dl raparperimehua
tomusokeria
(tuoretta minttua)

Sulata voi. Jauha keksit hienoksi esimerkiksi monitoimikoneessa (tai laita pussiin ja nuiji kaulimella). Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Laita irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä keksiseos vuokaan tasaisesti. Laita pohja jääkaappiin odottamaan. 

Pese raparperinvarret ja leikkaa ne paloiksi. Keitä paloja veden ja sokerin kanssa kannen alla noin 5 minuuttia. Siivilöi raparpereista irronnut mehu talteen. Jäähdytä.

Hienonna mansikat, tomusokeri ja raparperiseos monitoimikoneessa. Paloittele joukkoon kylmä jäätelö ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä kelmulla ja pakasta vähintään 3 tuntia.

Perkaa tuoreet mansikat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita mansikat raparperimehun kanssa ja mausta halutessasi tomusokerilla ja tuoreella mintulla. Anna mansikoiden marinoitua hetken aikaa jääkaapissa.

Ota torttu pakastimesta ja nostele marinoidut mansikat päälle koristeeksi.

Ohje: K-ruoka-vihko, heinäkuu 2012 (hieman muokattu)



Tämän toisen mansikkatortun pohja tehtiin mielestäni todella oudosti, ja ehkä siksi torttu ei ollutkaan ihan perinteistä makeaa höttöä. Todella hyvää tästä kuitenkin tuli, ja epäilyistäni huolimatta tykkäsin pohjasta jopa enemmän kuin perinteisestä kakkupohjasta.

Mansikkatorttu

Huomioitua: Torttupohjasta tulee aika matala, joten jos et omista tarpeeksi pientä irtopohjavuokaa, tee pohja esimerkiki 1,5-kertaisena. Muuten pohjaa on vaikea halkaista.

Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl sokeria
100 g voita
1 3/4 dl maitoa

Täyte:
nippu minttua tai sitruunamelissaa
1/2 dl ruokokidesokeria
1 l mansikoita
4 dl kertaa
1 tl vaniljasokeria

Koristeeksi:
mansikoita

Hienonna mintun tai sitruunamelissan lehdet aivan hienoksi ja sekoita sokerin kanssa kulhon pohjalla. Viipaloi mansikat ja sekoita ne maustetun sokerin joukkoon. Anna marjojen maustua jääkaapissa.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka (halkaisija n. 20 cm). Sekoita yleiskoneen kulhossa vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja sokeri. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Sekoita yleiskoneella, kunnes seos on murumaista. (Jos sinulla ei ole yleiskonetta, nypi voi kuivien aineiden joukkoon sormin tai sekoita sähkövatkaimella.)

Lisää maito joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän. Levitä taikina vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.

Halkaise jäähtynyt torttu kahtia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Levitä maustuneet mansikat ja puolet kermavaahdosta pohjalevyn päälle. Nosta päällimmäinen levy paikoilleet ja levitä loput kermavaahdosta tortun päälle. Koristele mansikoilla.

Ohje: Oma piha -lehti, 4/2012 (hieman muokattu)


Mansikoiden lisäksi täällä on syöty muun muassa savustettua, Ähtärinjärvestä pyydettyä kuhaa. Sää on ollut välillä jopa ihan aurinkoinen, mutta kyllä lämpöä saisi olla ainakin viisi astetta lisää, että tuntuisi edes vähän heinäkuulta. Ulkona on pitänyt kuitenkin syödä vaikka väkisin :).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...