Laiturilukemista

Nyt on vihdoin ollut sellaisia kelejä, että mökillä olen voinut kantaa laiturille hieman rikkinäisen aurinkotuolini ja kirjan. Ja mitä olenkaan lukenut...

Charlaine Harris: Deadlocked

Sookie Stackhouse -sarjan 12. osa. Tämä saapui minulle postissa jo varmaan kesäkuussa, mutta vähän säästelin sitä lomalukemiseksi. Sivut kääntyivät kyllä käsissäni nopeasti, ja jotenkin olen jo niin kiintynyt kaikkiin sarjan henkilöihinkin. Perusvarmaa Harrisia, mutta ehkä kirjasta jäi vähän sellainen vaikutelma, että sarja polkee paikallaan... Toisaalta kurjaa kun sarja loppuu, mutta ehkäpä kuitenkin olisi jo aika pistää homma pakettiin. Netissä tiedetään, että 13. osa olisi nimeltään Dead Ever After, joten ehkä se nyt sitten on vihdoin se viimeinen.

Tämän kirjan kohdalla minua alkoi muuten ensimmäistä kertaa ärsyttää jenkkikirjailijoiden tapa julkaista sarjaan liittyviä novelleja (vai millä sanalla short story pitäisi suomentaa?) varsinaisten romaanien välissä. Sookie Stackhouse -sarjan novelleja en ole lukenut ja nyt tätä kirjaa lukiessani vähän ihmettelin, kun Sookien entinen poikaystävä, ihmistiikeri Quinn yhtäkkiä soitti Sookielle. Tyyppiä ei ole mainittu pitkään aikaan missään yhteydessä, mutta nyt ilmeisesti jossain novellissa he ovatkin taas tavanneet. Pari muutakin juttua mainittiin kirjassa siten, että ne olisi pitänyt tietää, mutta kirjoissa niitä ei ole kerrottu.

Amanda Hocking: Swicthed ja Torn

Trylle-trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Trilogia kertoo Wendystä, joka on aina tuntenut itsensä erilaiseksi. Wendyn kuusivuotissynttäreillä hänen äitinsä yritti tappaa hänet, koska ei uskonut Wendyä omaksi lapsekseen, vaan ajatteli hänen olevan jonkinlainen hirviö. Vähän ennen kuin Wendy täyttää kahdeksantoista, hänen ikkunansa taakse ilmestyy Finn, joka kertoo, että Wendy on kuin onkin vaihdokas. Wendy on oikeasti trylle (eli jonkinlainen hienostunut peikko, vaikea suomentaa näitä kun luin kirjat englanniksi) ja hänen todellinen perheensä asuu Förening-nimisessä paikassa.

Kahden ensimmäisen osan ahmimisen jälkeen lukemiseen tulee vähän taukoa, sillä kolmatta osaa minulla ei vielä ole. Tarina on mukaansatempaava, mutta tässä vaikeessa on vaikea sanoa, mihin suuntaan kaikki tulee kääntymään. Palataan siis asiaan :).

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Luin aiemmin kesällä alelaatikosta löytyneen Westön Missä kuljimme kerran, ja se oli minusta ihana. Seuraavalla kerralla samaisen kirjakaupan alelaatikosta löytyi Westön Älä käy yöhön yksin, ja nappasin sen empimättä mukaani. Westön teksti on kyllä tässäkin kaunista ja välillä aika oivaltavaakin, mutta jotenkin tarina ei minua niin voimakkaasti saa vedettyä mukaansa. Siksi kirja on vieläkin kesken.

E. L. James: Fifty Shades of Grey

Ostin kirjan hetken mielijohteesta, ja vasta kotona nimi alkoi soittaa kelloja... Tämähän on tämä, mistä vähän sitten kohkattiin vähän joka puolella. Aloitin lukemisen innokkaasti, mutta jo ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen aloin miettiä, että mitä ihme harmaaseen valeasuun puettua harlekiinikirjallisuutta tämä on. (Asiaa googleteltuani totesin, että useilla nettisivuilla käytetty määritelmä "naisille suunnattu eroottinen romaani" on ihan osuva. )

Kaikeasta huolimatta kirjaa on ollut vaikea laskea käsistä. Tarina on jotenkin koukuttava, vaikka se on kyllä tähän mennessä jo onnistunut suututtamaankin minua. Kirjasta on nyt vasta puolet luettuna, joten katsotaan koenko tämän esittelemisen arvoiseksi... Tai kehtaanko tästä mitään kirjoittaa. Kirjasta on ilmeisesti tekeillä myös elokuva... Sanotaanko vaikka näin, että jos se on perinteinen jenkkituotanto, jossa paljasta pintaa voidaan näyttää suunnilleen jalan verran ja jossa roiseimmat kohtaukset on pakko karsia pois, niin en oikein tiedä, mitä elokuvaan sitten jää :).

Lakassa

Olimme eilen siskon kanssa reilun tunnin lakkasuolla paarmojen kiusattavina ja auringon paahdettavina.

Suolla ja suolammella oli mukavan rauhallista.

Osa lakoista oli jo vähän ylikypsiä, mutta kyllä siellä vielä poimittavaakin riitti. Ja taisi vielä muutama raakakin jäädä odottamaan ottajaansa.

Kiviä pannun alle

Onko reilua viedä siskolle tuparilahjaksi hänen itsensä lapsena keräämiä kiviä?

Idea lähti Pinterestistä löydetystä kuvasta. Kuvan pannunalunen on kyllä mielestäni hienompi, kun kivet ovat tasakokoisia ja väriyhdistelmä on jotenkin harmonisempi. Olisi siis sisko voinut vähän miettiä tätä asiaa, eikä silloin pentuna vain keräillä mitä tahansa kiviä :).

Pääsin siskon kiviaarteeseen (no ei niitä nyt oikeasti ollut kuin muutama purkki) käsiksi, kun puhuin tästä pannunalusideasta äidille ja hän kaivoi siskon kivipurkit esille. Sisko ei ollut kuulemma halunnut viedä niitä mukanaan, kun muutti pois kotoa eikä sen jälkeenkään, joten ajattelimme niiden olevan vapaata riistaa. Nyt kivet kuitenkin palasivat alkuperäiselle omistajalleen, vähän eri muodossa vain. 

Pohjana paksusta huovasta leikattu ympyrä, jonka päälle kivet on sommiteltu ja kiinnitetty kuumaliimalla. Eli siis aika simppeli juttu. Tietty nuo kivet pitää ensin löytää, mutta sen jälkeen...

Edit 6.8.2012: Selailin tänään ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänäni kahvihuoneen lehtiä, ja huomasin, että Kotivinkin numerossa 12 oli tehty täsmälleen samanlainen pannunalunen. Ja mikä parasta, juttu oli otsikoitu täsmälleen samoilla sanoilla kuin tämä minun postaukseni. Tarkoitukseni ei ollut siis kopioida, olin vain autuaan ulkona lehtimaailmasta kun tämän jutun julkaisin :).

Aachen

Sarjamme saksalaisista kaupungeista jatkuu, nyt vuorossa Aachen.

Koko lomareissumme rakentui siis sen ympärille, että ystäväni oli voittanut kaksi päivälippua CHIO Aachenin -hevoskilpailuihin. Kyseessä on yhteensä kymmenen päivää kestävä tapahtuma, ja kilpailuihin osallistuvat kaikkien lajien huiput. Ohjelmassa on este-, koulu- ja kenttäratsastusta, vikellystä ja valjakkoajoa.

Saatuamme kisoista tarpeeksemme palloilimme illalla vielä muutaman tunnin Aachenin keskustassa.

Kuva: Elina

 Mäkin haluan tällaisen!

 Kaupungin tärkein nähtävyys oli varmaankin tämä tuomiokirkko. Jossain sen lähellä piti olla myös raatihuone (eli luultavasti sitten se toiseksi tärkein nähtävyys), mutta sitä emme tainneet löytää. Lähistöllä oli myös paljon söpöjä kujia ja ravintoloita. Kuva: Elina

 Kuva: Elina

Kuva: Elina

 Kuva: Elina

Kaupungilla oli muuten helppo erottaa, ketkä olivat tulossa tuolta kisoista...  Tai ainakin oli helppo erottaa ne tyylikkäät hevosihmiset (jollainen en siis itse missään tapauksessa ole) Ralph Lauren Polo -pikeepaidoissaan :).

Viimeisessä osassa tutustumme sitten jossain vaiheessa Kölniin.

Olohuoneessa uudet verhot, grillissä tiikerirapuja

Tämä päivä on ollut touhua täynnä. Olen käynyt optikolla, valinnut uudet (punaiset!) silmälasit, askarrellut siskon tuparilahjaa, tönkinyt puutarhassa, lyhentänyt verhot, pessyt ikkunoita ja grillannut itselleni iltapalaa. (Ai niin ja ostin yhdet alesandaalitkin, mutta älkää kertoko sitä taloutemme miespuoliselle henkilölle.) Yleensä minun lomapäiväni ovat enemmän sellaisia "laituri ja kirja" -henkisiä, joten tämä on outoa.

En pidä siivoamisesta yleensäkään, mutta ikkunoidenpesu on se vasta superärsyttävää onkin. Viime viikolla löysin alelaatikosta Vallilan Suopursu-verhot, ja ajattelin, että niitä en kyllä kehtaa ripustaa olohuoneeseen, ennen kuin ikkunat on pesty. Edellisestä pesukerrasta on, öhömmmm, hetki.

Tänään ikkunoita pestessäni totesin, että eihän se nyt niin kamalaa ollutkaan. Kai se on vaan toimeen tarttuminen, mikä tökkii.

Tuo Suopursu-kangas on kyllä mielestäni ihana. Nuo kukinnot ovat muuten hopeiset. En tiedä, miten hyvin se tuosta kuvasta erottuu. Verhojen mukana tuli silitettävää liimanauhaa, jonka avulla verhot oli tosi kätevä lyhentää. Olen kyllä kuullut liimanauhasta aikaisemminkin, mutta en tiedä, miksi en ole koskaan käyttänyt sitä. Vaikutti ainakin tosi näppärältä... Minulla kun ompelukone on pakattuna laatikossa, joten on kiva kun sitä ei tarvitse kaivaa tällaisten pikkujuttujen takia esille.

Sitten siihen iltapalaan: grillattuja, chilimarinoituja tiikerirapuvartaita. Tykkäsin marinadista, sillä ravuista tuli melkeinpä tulisia. Nam.

Chilimarinoidut tiikerirapuvartaat

n. 200 g tiikerirapuja (pakaste)

Marinadi:

1 1/2 rkl soijakastiketta
1 1/2 rkl chilitahnaa
2 rkl ruokosokeria
1 tl seesamiöljyä
1 rkl viinietikkaa

Kuori sulaneet ravut, mutta jätä pyrstö. Tee selkäpuolelle viilto ja poista suoli. Sekoita marinadin aineet ja anna rapujen marinoitua reilu tunti. Pujota ravut vartaisiin ja grillaa kypsiksi. On muuten kätevä käyttää kahta puista varrastikkua (kuten kuvassa), niin ravut eivät pääse pyörähtämään vartaassa ja niitä on kätevämpi käännellä grillissä. (Luin myös jostain, että tiikerirapuja voisi syödä myös kuorineen? Itse olen tottunut ne kuitenkin aina kuorimaan.)

Vartaiden kaveriksi avokado-tomaatti-mozzarellasalaattia.

Düsseldorf

Tein juuri epämiellyttävän havainnon: elokuu on jo ihan nurkan takana. Heinäkuun alun Saksan reissusta on jo viikkoja, joten ehkä voisi olla aika lätkiä näitä kuvia vihdoin esille.

Düsseldorfista tuli Saksassa tukikohtamme hyvin käytänöllisistä syistä: olimme menossa yhdeksi päiväksi Hollannin rajalla sijaitsevaan Aacheniin hevoskilpailuihin, ja alueen kaupungeista Düsseldorfiin löytyi ehdottomasti edullisimmat lennot.

Kumpikaan meistä ei tiennyt kaupungista hirveästi mitään ennen matkaa. Opaskirjoja ei oikein löytynyt, joten olimme aika paljon netistä löydettyjen tietojen varassa. Olen niin tottunut reissussa kulkemaan kirja kädessä, että tuntui orvolta, kun ei ollut aluksi edes kaupungin karttaa.

Kuva: Elina

Omissa mielikuvissani Düsseldorfiin (ja muihinkin Rein-Ruhrin alueen kaupunkeihin) yhdistyi teollisuus eikä sitten oikeastaan muuta. Itse yllätyinkin siitä, miten sympaattinen kaupunki oli. Vanhakaupunki (Altstadt) oli viehättävä, Reinin rantabulevardilla oli iltaisin hurjasti elämää, ravintola- ja baaritarjonta oli huikea...

 Düsseldorf pommitettiin toisessa maailmansodassa lähes maan tasalle, joten vanhakaupunkikin on oikeasti suhteellisen uusi. Vuosiluvusta päätellen tämä talo on kuitenkin ajalta ennen maailmansotia.

 Raatihuone.

Karnevaalien historiaan ja perinteisiin keskittyvä museo. Düsseldorf sijaitsee vahvasti katolisella alueella, ja karnevaalit ovat yhdet Saksan suurimmista.

Miten pitkiä haitariraitiovaunuja!

Ackerstraßen (S-junan asema Wehrhahn) ympäristöstä löytyi kivoja pikkuputiikkeja ja second hand -myymälöitä.

Ostosmahdollisuuksia Düsseldorf tarjoaa ihan laidasta laitaan. Ackerstraßen pikkuputiikkien jälkeen suuntasimme Königsalleelle, jossa on muun muassa Luis Vuitton ja Prada. Meillä ei ollut varaa shoppailla kummassakaan, mutta on kadulla myös huokeampia kauppoja, kuten Massimo Dutti, josta tein ihan kivoja alelöytöjä.

Königsalleen keskellä virtaa pieneksi kuihtuneen, Reiniin laskevan Düssel-joen pohjoinen haara. 

Iltaisin Reinin rantabulevardin baarit olivat ihan tupaten täynnä. Mikäs tällaisia näkymiä ihaillessa ja drinkkiä siemaillessa...

Vanhankaupungin kaduilla oli jos jonkinmoista katusoittajaa ja -taiteilijaa. Tämä tulishow erottui kyllä kauas ja keräsi runsaan yleisön.

Majoituimme NH Düsseldorf City -hotellissa, joka sijaitsi aivan Oberbilker Markt -metroaseman vieressä ja vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta. Tykkäsin hotellista kovasti. Sijainti oli hyvä, alue vaikutti rauhalliselta ja huoneessa oli ilmastointi. Hintakaan ei ollut paha.

Bongaa viidennestä kerroksesta bloggaaja juoksemassa takaisin huoneeseen hakemaan jotain unohtunutta tavataa. Luultavasti neuletakkia. Tai kameraa. Tai metrolippua... Kuva: Elina

Olen muutenkin yllättänyt siitä, miten paljon olen tykännyt Saksasta näillä kahdella tänä vuonna tehdyllä matkalla. Osansa saattaa tietysti olla sillä, että molemmilla reissuilla mukanani on ollut Saksaa tunteva ja saksaa puhuva ystäväni, jonka perässä olen saanut puoliuunona hiippailla. Mutta oikeastaan vähän harmittaa, että saksan opinnot jäivät jo ala-asteella kesken...