Yrityksen ja erehdyksen kautta syntyi syysmyssy

Tämä virkkasi itselleen syysmyssyn. Idea lähti Vickie Howellin Urban Jungle -piposta (löytyy esim. Ravelrystä), mutta en sitten jaksanutkaan oikein noudattaa ohjetta. Alkuperäinen pipo oli tehty puff stitcheillä. Kun aloin virkata pipoa joskus junamatkalla, mielessä ei ollut ihan kirkkaana, että mites sellaisia puff stitchejä tehtiinkään, joten ajattelin oikaista ja tein vain sellaista yläpäästä yhteen virkattuja pylväsrykelmiä. (Kai niilläkin joku oikea nimi on, pahoittelut tietämättömyydestäni...)

Aloitin myssyn jo aikaa sitten, mutta jotenkin siitä tuli koko ajan ihan epäsopiva (kireä tai sitten aivan vaaaltava). Muutamaan kertaan koko hökötys tuli purettua ihan alkutekijöihinsä. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että ehkä sittenkin olisi kannattanut uhrata se muutama minuutti ohjeen tarkempaan lukemiseen. Ja puff stitchien opetteluun. Olisi ehkä päässyt vähän helpommalla ainakin tuon oikean koon suhteen.

Mutta tietääpä itse tehneensä :).

Oranssi virkattu myssy

Lanka: Semilla flamé (värisävy 115, poltettu oranssi)
Menekki: 126 g
Virkkuukoukku: 6 mm
Malli: kaukaista sukua Urban Junglelle, toteutus kuitenkin vapaasti soveltaen.

Junasukat

Syksyn ensimmäinen neuletyö on valmistunut. Oikeastaan sukat valmistuivat jo jokin aika sitten, mutta en viitsinyt tuupata kuvia blogiin ennen kuin sukat oli luovutettu uudelle omistajalleen. Tai oikeammin hänen äidilleen. Kuvassa sukkia ei siis esittele loppukäyttäjä :). Nalle ei lyhyen sovittelun perusteella osannut sanoa, miten sukat toimivat käytössä, mutta toivotaan parasta.

Junasukat
Ohje: Suuri Käsityö 2/2012
Lanka: Drops Alpaca, tumma violetti, sävy 4400
Menekki: 29 g
Puikot: 2,5 mm

Apple Pie

Olen jo pitkään halunnut kokeilla amerikkalaistyyppisen omenapiiraan leipomista. Silläkin uhalla, että tällaisesta piirakasta tulee aina mieleen American Pie -leffat :). Ohje löytyi lähempää kuin osasin odottaakaan, nimittäin Hesarin Ruokatorstai-kirjasta.

Ohjeessa ehdotettiin omenoiksi Granny Smithejä. Laitoin jotain sattumanvaraisia puutarhaomenoita (12 kpl) ja hyvää niistäkin tuli. Tosin voisin kuvitella, että kirpeillä ompuilla tämä toimii kaikkein parhaiten. Sokerin määrää voi tietysti vähentää, jos käyttää kovin makeita omenia.

Ohjeessa neuvottiin jäähdyttämään piirakka kunnolla ennen tarjoilua. Me kävimme tähän kyllä kiinni heti, kun piirakka oli sen verran jäähtynyt, että sitä kesti lusikoida suuhun. Täyte vähän valui kuumana, mutta oli se sen arvoista :).

Apple Pie

Taikina:
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita
vajaa 1 dl jäävettä

Täyte:
noin 1 kg omenoita,  6 - 7 kpl (Granny Smith)
1 3/4 dl (hillo)sokeria
1 tl kanelia
1 maustemitallinen muskottia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita nokareina

Päälle:
kuohukermaa (tai maitoa)
sokeria

Tee ensin taikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja leikkaa voi herneenkokoisiksi paloiksi. Murusta seos sormin tai tehosekoittimessa. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Tee sitten täyte. Kuori omenat ja poista siemenkota. Leikkaa omenat viipaleiksi. Sekoita sokeri, kaneli, muskotti, suola ja jauhot. Ripottele seos tasaisesti omenaviipaleiden joukkoon.

Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä palloiksi. Kaaviloi palloista ohut, pyöreä levy, joka peittää pyöreän vuoan (halkaisija 23-24 cm) pohjan sekä reilusti reunat. Kaaviloi toinen pala piirakan kanneksi.

Nosta omenaviipaleet vuoan keskelle korkeaksi keoksi ja vuole päälle voi. Voitele reunat vedellä, peitä piiras taikinakannella ja nipistele reunat kiinni.

Voitele pinta kermalla (tai maidolla) ja ripottele päälle hieman sokeria. Pistele haarukalla tai leikkaa pintaan höyryaukkoja.

Pane piiras 200-asteiseen uuniin alatasolle 15 minuutiksi. Laske lämpöä ja kypsennä 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Vuohenjuusto-sienipasta

Sienet ovat kyllä varmaan aina syksyn paras juttu. Itse en ole tänä vuonna ehtinyt juuri yhtään sienimetsään, mutta onneksi sisko ja appiukkokokelas ovat käyneet senkin edestä ja jakaneet saaliistaan osan minullekin.

Viikonloppuna sain ystävästäni kokkailuseuraa, eikä minun tarvinnut kauaa miettiä, mitä söisimme. Ohje löytyi työpaikan kahvihuoneen pöydällä lojuneesta Kotivinkistä. Vuohenjuustoa, sieniä, pinjansiemeniä ja pastaa. Nam.

Harvoin annan mitään viinisuosituksia, mutta nyt Alkon myyjä suositteli niin hyvää valkoviiniä sienipastan seuralaiseksi, että on pakko jakaa vinkki. Itävaltalainen riesling Malat pärjäsi oikein hyvin voimakkaan makuisen pastan kanssa.

Itse en noudattanut ohjetta mitenkään orjallisesti. En esimerkiksi jaksanut mitata, paljonko sieniä minulla oli. Kirjailen ohjeen tänne nyt kuitenkin siinä muodossa, kun se oli lehdessä julkaistu.

Vuohenjuusto-sienipasta
(noin 4 hengelle)

3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 - 4 dl paistettuja, pilkottuja metsäsieniä tai 1 - 1,5 l tuoreita metsäsieniä
2 oksaa tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua
1/2 tl suolaa (tai maun mukaan)
mustapippuria
1 rkl balsamietikkaa
1 dl pinjansiemeniä
200 g vuohenjuustoa

n. 300 g pappardelle-pastaa tai spagettia
vettä pastan keittämiseen

Kuori ja hienonna sipulit. Paahda ensimmäisenä pinjansiemeniä kuivalla paistinpannulla, jotta ne saavat hieman väriä. Laita siemenet astiaan jäähtymään ja odottamaan.

Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipulit öljyssä. Lisää sienet ja rosmariini. Jatka paistamista, kunnes sienistä on haihtunut enin neste. Mausta suolalla, pippurilla ja balsamiviinietikalla. Kuumenna vielä kerran.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta se. Sekoita sieniseos pastan joukkoon. Annostele pasta lautasille, murenna päälle runsaasti vuohenjuustoa ja ripottele lopuksi pinnalle pinjansiemeniä.

Tomaattinen rapukeitto

Vaikka minulla on paljon keittokirjoja, Helsingin Sanomien Ruokatorstai-kirja on se, johon tulee useimmiten tartuttua. Varsinkin silloin, kun pitäisi keksiä jotain suhteellisen nopeaa ja helppoa arkiruokaa. Kirjassa hyvää on erityisesti se, että se on jaoteltu kuukausittain ja kunkin kuukauden resepteissä hyödynnetään aina kauden raaka-aineita. 

Syksyn kuukausien kohdalta löytyy erityisen paljon hyvältä kuulostavia keitto-ohjeita. Ja mikäs sen parempaa. Keitossa on jotakin mukavan lohduttavaa. Lisäksi ne ovat aika usein helppoja tehdä.

Tämä tomaattinen rapukeitto tehtiin tomaattimehusta. Nyt tietysti kaikki ne, jotka keittelevät keittonsa tuoreista tomaateista, itkevät verisiä kyyneleitä. Mutta niille, jotka haluavat oikaista vähän: ostakaa hyvää tomaattimehua.

Tomaattinen rapukeitto

200 g tiikerirapuja (ainakin pakastealtaasta löytyy sekä kuorellisia että kuorittuja)

1 l tomaattimehua

3 - 4 tillinoksaa

2 - 3 rkl vaaleaa Maizena-suurustetta

2 dl ranskankermaa

(1 rkl konjakkia)

(suolaa, pippuria)

tillisilppua

Kuori tiikeriravut (ja poista suolet, jos haluat). Keittoon voi käyttää alkuperäisen ohjeen mukaisesti myös kuorellisia tiikerirapuja. Itse kuorin ravut niin, että niille jäi vain pyrstö. Suosittelen kuitenkin kuorimaan ravut kokonaan, sillä muuten niitä on todella ärsyttävä syödä. 

Kaada kattilaan tomaattimehu ja lisää tillinoksat. Kuumenna ja keitä noin viisi minuuttia. Nosta tillinoksat pois. Lisää suurustetta tarvittava määrä, jotta keitosta tulee niin sakeaa, kuin haluat. Anna kiehua pari minuuttia. 

Lisää ranskankerma ja ravunpyrstöt sekä konjakki. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Kuumenna kiehuvaksi. Älä missään nimessä keitä rapuja kauaa, sillä niistä tulee helposti sitkeitä.

Nosta kattila liedeltä. Tarjoa tillisilpun ja rapeakuorisen tai rapeaksi paahdetun leivän kanssa.

Sähkökirjaneitsyys menetetty

Viimeviikkoiselle työmatkalle nappasin töistä mukaan Samsungin tablet-laitteen. Junamatkojen iloksi latasin laitteeseen ilmaisen Kindle-sovelluksen ja aloin selata Amazonin valtavaa kirjavalikoimaa. Ensimmäiseksi e-kirjakseni valikoitui Gemma Hallidayn Spying in High Heels.

Hauskaa muuten, miten suhteeni taulutietokoneisiin on kehittynyt ihan pienessä ajassa. Ensin ajattelin, että mitä ihmettä sellaisella epäkäytännöllisellä laitteella tekee. Toinen vaihe oli, että onhan tää ihan kiva, mutta törkeän kallis. Reissun ja viikonlopun aikana aloin vasta ymmärtää laitteen hienouden. Käden ulottuvilla on vaikka mitä sovelluksia, kosketusnäyttöä on helppo käyttää. Ja ne e-kirjat... Tänään sydämeni itki ehkä vähän verta, kun jouduin palauttamaan laitteen työpaikan hyllyyn.

Ainoa miinus tulee siitä, että blogin päivittäminen tablet-laitteella on kyllä yhtä tuskaa. Vaikka kestäisi tekstin näpyttämisen virtuaalinäppäimistöllä, Blogger tekee kaikesta vaikeaa. Kursoria ei saa millään siirrettyä haluamaansa kohtaan, kappalevälejä ei vain tule vaikka kuinka painaa enteriä, kuvat eivät asemoidu oikeisiin kohtiin ja muutenkin sivut jumittavat koko ajan.

Sähköinen kirja oli oikein positiivinen kokemus. Kirja oli helppo ladata ja sitä oli helppo lukea. Tablettia oli kiva käsitellä ja sitä jaksaa pitää käsissä sängyssä maatessakin. Outoa oli se, että sähköistä kirjaa pystyin lukemaan autossakin, vaikka yleensä minulle tulee heti paha olo.

Ja entäs se kirja sitten. Spying in High Heels kertoo Los Angelesissa lasten kenkiä suunnittelevasta Maddie Springeristä. Eräänä päivänä Maddien juristipoikaystävä Richard katoaa, ja kohta hän onkin kahden murhan pääepäilty. Maddie ei usko Richardin kykenevän moiseen, ja päättää puhdistaa mahdollisesti tulossa olevan lapsensa isän maineen. Maddie sekaantuukin tutkimuksissaan monenlaiseen, eivätkä poliisit ole "avusta" kovin innoissaan. Varsinkaan murhatutkimuksia johtavan seksikkään Jack Ramirezin mieleen Maddien neitietsiväpuuhat eivät ole.

Kirja oli hauska, ja nauroin monessa kohtaa. Maddie oli oikeastikin kuin aikuiseksi kasvanut, välillä vähän hölmö ja kommelluksille altis Nancy Drew. Tarina oli tarpeeksi uskottava, mutta samalla niin uskomaton, että sitä ei tarvinnut ottaa liian tosissaan. Erittäin viihdyttävä teos kaikinpuolin. On ehkä pakko laittaa oma tablet-laite tilaukseen, jotta voin latailla loputkin High Heels Mysteries -sarjan osat.

PS. Spying in High Heels on muuten vieläkin Amazon.comissa ilmainen. Muuten kirjojen hinnat vaihtelivat aika laidasta laitaan, osa oli mielestäni aika kalliitakin (jotenkin en vain ole valmis maksamaan sähköisestä kirjasta yhtä paljon kuin painetusta), mutta noin viidellä dollarillakin löytyy jo monenlaista luettavaa.

Omenajäätelöä ilman jäätelökonetta

Huomenna pitäisi heti töiden jälkeen hypätä Kokkolaan suuntaavaan junaan. Enkä ole tietenkään vielä pakannut oikeastaan mitään. Pakkaamisen sijaan ajattelin tulla kertomaan, että omenajäätelö onnistui oikein mainiosti. Ja maistui hyvältä kinuskikastikkeen kanssa. First things first.

Omenajäätelö

9 melko pientä kotimaista omenaa
1 dl vettä
1/2 dl sokeria

6 dl kermaa
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi omenat. Keitä omenoita veden ja sokerin kanssa, kunnes ne hieman pehmenevät. Älä kuitenkaan anna niiden kiehua ihan soseeksi. Jäähdytä.

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vaniljasokeri varovasti käännellen. Kaada noin kolmannes jätskimassasta pakastuksen kestävään vuokaan tai rasiaan. Lusikoi päälle pehmeitä omenakuutioita. Kaada päälle toinen kolmannes jätskimassasta ja lusikoi päälle omenaa. Kaada loput jätskimassasta vuokaan ja lusikoi pinnalle loput omenakuutiot. Jäädytä vähintään 8 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Tarjoa esimerkiksi kinuskikastikkeen kanssa.

(Alkuperäinen jätskiohje on siis ihanasta Dr Sugar -blogista. Olen itse tehnyt aiemmin samalla ohjeella lakritsijäätelöä. Nam.)

--

Nyt pakkaamaan. Palailen asiaan Kokkolasta, jos minulle jää hirveästi luppoaikaa. Muussa tapauksessa kuulette minusta taas, kun olen palannut työreissulta omaan sohvannurkkaani.