torstai 18. helmikuuta 2016

Valmiit talvisukat


Puikot ovat heiluneet siihen malliin, että hartiat ovat nyt melko jumissa. Tässä esittelyssä yhdet puikoilta juuri eilen pudonneet sukat - lopputulos on ainakin omasta mielestäni sangen kiva. 


Törmäsin alkuvuodesta Muita ihania -blogin talvisukkiin. En päässyt haasteeseen ihan reaaliajassa mukaan, kun on muutama muu työ puikoilla pahasti kesken. Ja ainakin yritän normaalioloissa rajoittaa sohvan käsinojilla ja sohvapöydällä ja pöydän alla kesken lojuvien töiden ja lankakerien määrää... Taloutemme kaikki osapuolet kun eivät tunnu niistä pitävän.


Mutta oikeastaan parempi näin, koska en kyllä tiedä, olisinko malttanut aina odottaa seuraavan kuvion ohjetta. Tällä tavalla jälkijunassa sai neuloa koko sukat heti kerralla.

Tein ekaa kertaa sukat tällä tyylillä ja innostuin kyllä kovasti. Koko haasteen ideasta ja myös tästä tavasta käyttää jämälankoja. 

Käytin sukkiin yhteensä 11 eri väriä. Alkuperäiset oli tehty muistaakseni viidellä värillä. Mulla ei ollut mitään näistä väreistä kovin paljon, joten siksi päädyin haalimaan kaikki vähänkin yhteensopivat keränloput kasaan. 

Jos tarkasti katsoo, niin tuo nilkan joustinneule on tehty toisessa sukassa eri langalla kuin ekassa. Joku oli huijannut mua ja kerinyt harmaata ruskean kerän päälle. Luulin siis, että harmaata oli isompi kerä, mutta ekan sukan jälkeen paljastuikin, että kerässä on jäljellä vain pintakerros harmaata ja loppu oli ruskeaa. 


#muitaihaniatalvisukat

Lanka: sekalaisia villa- ja sekoitelankoja, yhteensä 11 eri väriä (alkuperäiset oli tehty vähemmällä värimäärällä)
Koko: noin 38 - 39
Puikko: 4 mm

4 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kivat värit!! Miten aina iskeekin värikateus :D Omani ovat vielä työn alla - arvasin kyllä, että putoan haasteen matkasta ja pahasti, mutta silti kyllä ärsyttää. Ehkäpä ensi viikonloppuna saisi taas hommaa eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin selasin näiden sukkien kuvia Instagramissa ja kävi ihan sama juttu. Niin hienoja värivalintoja olivat ihmiset tehneet.

      Poista
  2. Kiva malli ja kivat värit. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Ilman muuta tulen vastavierailulle :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...