tiistai 20. elokuuta 2013

Jättikeksi!

Blogiin tulee nyt uusia postauksia näköjään todella verkkaisesti, pitänee laittaa palautetta ylläpidolle :). Ensimmäinen työviikko loman jälkeen oli tietenkin pienoinen kulttuurishokki, kun elämä ei yhtäkkiä enää ollutkaan pelkkiä kirjoja ja hevosia. Nyt on palattu arkirytmiin, mutta jotenkin nihkeää tämä on silti. Kamerakin temppuilee edelleen, enkä saa aikaiseksi viedä sitä edes huoltoon.

Postattavaa on kesän mittaan kuitenkin kertynyt, katsotaan mitkä niistä lopulta päätyvät tänne asti. Aloitetaan joka tapauksessa ruuhkan purku: jättikeksi ja moscatomansikat, var så god. Mansikkakausi tietysti Suomessa on jo vähän niin kuin ohi, mutta jättikeksin voi leipoa aina. 


Jättikeksi
(noin 16 palaa)

100 g valkosuklaata
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 kananmunankeltuainen

Lisäksi
jäätelöä ja moscatomansikoita

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Laita moscatomansikat marinoitumaan. Voitele yksi iso (halkaisijaltaan n. 25 cm) tai kaksi pientä (n. 12 cm) valurautapannua voilla.

Rouhi valkosuklaa. Yhdistä se vehnäjauhojen, leivinjauheen ja vaniljasokerin kanssa. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää munat ja keltuainen yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Kääntele suklaa-jauhoseos joukkoon.

Taputtele taikina jauhotetuilla käsillä pannuun. Paista isoa keksipannua uunissa noin 35 minuuttia tai pieniä noin 25 minuuttia tai kunnes keksit ovat kauniin kullanruskeita.

Tarjoa keksit paloina vaniljajäätelön ja moscatomansikoiden kanssa.

Moscatomansikat

250 g mansikoita
2 rkl sokeria
n. 1 dl moscato d'asti -viiniä

Perkaa ja puolita mansikat. Laita marjat kulhoon ja ripottele sokeri päälle. Anna imeytyä noin 5 minuuttia. Kaada viini päälle ja anna mansikoiden marinoitua vähintään 30 minuuttia. Siivilöi enin liemi mansikoista pois ennen tarjoamista.

PS. Kunnon kokki tietenkin juo mansikoiden marinointiliemen :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...