sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pillifarkuista saa pienen korin


Kun vappuna raahasin ompelukoneen esiin piilostaan, sain toteutettua uusien istuinpäällisten lisäksi pitkäaikaisen päähänpinttymäni eli farkunlahkeesta tehdyn denimkorin. Harmi vain, kun kaikki talteen laittamani risat farkut olivat mallia pilli, joten kovin isoa koria en saanut aikaiseksi :).

Mutta tästä kokeilukappaleesta tuli juuri sopiva koti kynsilakoilleni, jotka ovat tähän asti lojuneet laatikoiden pohjilla.


Tutkailin vähän netistä löytyviä tutoriaaleja, mutta en sitten jaksanut noudattaa niitä ihan tarkalleen (yllätys). Ulkopuoli on siis harmaasta farkunlahkeesta leikattu pätkä. Pala kannattaa leikata sellaisesta kohdasta, että se on molemmista päistä yhtä leveä. Eli ei mielellään mitään reisipalaa. Vuori on jotain vanhaa limenvihreää verhokangasta. Niiden väliin olisi voinut laittaa vielä kovikekankaan, jos olisi halunnut vähän jämäkämmän korin. Mutta tämä yksilö oli niin pieni, että se pysyy pystyssä suhteellisen hyvin ilman kovikekangastakin.

Tällaisia voisi tehdä useammankin, mutta oikeastaan olisi tarve hieman isommille koreille. Eli nyt sitten vain odottelemaan, että leveälahkeiset farkut tulisivat takaisin muotiin.

4 kommenttia:

  1. Kiva idea! Mulla on materiaaliakin kattava varasto, kun rikkinäisiä farkkuja ei raski heittää pois, kun ovat niin hyvä materiaali vaikka mihin, kunhan ehtis ja/tai saisi aikaiseksi tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat farkut on usein niin kivan pehmeitä, että niitä on kiva säästää. Aika monet niitä mullakin säilössä on :).

      Poista
  2. Hei mahtava idea! Multakin löytyy niin monet haaroista rikkinäiset farkut joita en ole viitsinyt heittää roskiin, joten farkkukierrätysideat ovat aina tarpeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinterestistä minä nämä varmaan alun perin bongasin. Sieltä kyllä löytyy kaikkea :). Kierrätysideat ovat kyllä kivoja, pitäisi vielä niille lopuille viidelle (ja tästä jääneelle puolikkaille) farkuille keksiä jotain käyttöä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...