perjantai 9. toukokuuta 2014

Paahtoleipä ja paprikapestoa - vakioiltapala

Lueskelinpa kerran blogeja ja törmäsin eräässä niistä paprikapeston ohjeeseen. Samana iltana pähkäilin kaupassa, mitä söisin, ja tulin ostaneeksi ainekset kyseiseen pestoon. Tein sitä ja söin paahtoleivän päällä. Seuraavana päivänä söin paprikapestoa spagetin kanssa ja ehkä iltapalaksi vielä vähän lisää paahtoleivän päällä. Näin jatkui, kunnes pesto loppui ja minulle tuli orpo olo. Joten tein sitä lisää.


Kuvassa vakioiltapalani: kaksi paahtoleipää, paprikapestoa ja lasillinen maitoa. Olen koukussa. (Okei, tunnustan, että normaalisti en todellakaan leikkaa leipiäni kolmioiksi. Yritin vain hienostella kuvaustilanteessa.)

Pesto paahdetuista paprikoista ja cashewpähkinöistä

2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
100 g cashewpähkinöitä
1 tl valkoviinietikkaa
chilijauhetta maun mukaan
suolaa
mustapippuria

Leikkaa paprikat paloiksi ja laita uunivuokaan. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmeitä ja reunoilta jo hieman mustuneita.

Laita monitoimikoneeseen paahdetut paprikapalat, valkosipuli, cashewpähkinät, etikka ja mausteet. Jauha tahnaksi ja lisää hyvänmakuista oliiviöljyä sen verran, että koostumus on mieleisesi (suunnilleen muutama ruokalusikallinen). Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa, chiliä tai etikkaa.

Tarjoile pesto keitetyn spagetin tai tagliatellen kanssa, tai syö vaikka paahdettujen bruschettojen päällä.

Pesto säilyy jääkaapissa tiiviissä kannellisessa rasiassa useita päiviä.

Ohje: Kauhaa ja rakkautta

2 kommenttia:

  1. Tuo Eevan paprikapesto on munkin lemppari - niiin hyvää! Tuunasin pastaohjetta hieman chorizolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä huomasin että säkin olit tämän postannut :). Ja tuo chorizotuunaus kyllä kiinnosti heti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...