tiistai 15. huhtikuuta 2014

Mutakakku Daim-kermalla


Tallille pitää viedä aina kakkua, jos putoaa hevosen selästä. Minä olin joskus marraskuussa turvallani mutaisessa lumessa, joten kakkua tuli. Tosin muutaman kuukauden myöhässä, mutta kuitenkin.

Teen yleensä aina mutakakun täällä blogissakin julkaistulla ohjeella. Ajattelin ensin kunnianhimoisesti testata tällä kertaa jotain ihan uutta kakkureseptiä, mutta mitä enemmän surffaillin, sitä vaivalloisemmalta se alkoi tuntua. Mutakakkua siis. Se ainakin valmistuu nopeasti ja onnistuu yleensä aina. Tarun taikakakut -blogissa oli kuorrutettu mutakakku Daim-kermalla, ja samantien ajattelin testata blogista löytyvää mutakakkuohjetta ja tehdä vähän vertailua luotto-ohjeeseeni. 

Tuomio: hyvää syntyi tälläkin, ehkä vehnäjauhojen ansiosta vähän kakkumaisempaa kuin aiemmalla ohjeella. Ja tuo Daim-kerma. Nam :).

Mutakakku Daim-kermavaahdolla

Kakku:
200 g voita
200 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Voitele pyöreä (halkaisijaltaan noin 22 - 24 cm) irtopohjavuoka.

Aloita sulattamalla voi kulhossa mikrossa. Paloittele suklaa pieniksi ja lisää lämpimään voihin ja sulata varoen. Sekoita suklaa ja voi tasaiseksi seokseksi ja jäähdytä hieman.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti ja lisää joukkoon jäähtynyt suklaaseos. Sekoita keskenään jauhot ja suola ja lisää taikinaan.

Kaada vuokaan ja kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 14 - 15 minuuttia (kakku saa jäädä keskeltä raa'aksi, eli älä paista liikaa). Jäähdytä kakku kunnolla ja pidä sitä mielellään yön yli jääkaapissa.

Koristele kakku Daim-kermavaahdolla ja rouhitulla Daim-suklaalla.

Daim-kermavaahto:
2 dl kermaa
1 rkl tomusokeria
2 tuplapakkausta (á 56 g) Daim-suklaata

Irrota kakku vuoasta. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tomusokeri. Murskaa/rouhi Daim-suklaat ja sekoita niistä noin 2/3 kerman joukkoon. Levitä kerma kakun päälle ja levitä loput Daim-rouheesta koristeeksi.

Ohje: Tarun taikakakut -blogista.

2 kommenttia:

  1. Voihan kääk mikä postaus, pakko on varmaan viikonloppuna leipoa tätä :D Kuulostaa niin hyvältä, mutakakkua olenkin aiemmin leiponut ja tuo daimkerma kuulostaa täydelliseltä :) Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...