sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Helppo ja nopea (tai vaihtoehtoisesti helppo ja hidas) banoffee


Pitkään olen halunnut kokeilla banoffeeta. Se näyttää niin överiltä ja herkulliselta. Pitää vähän kuitenkin yrittää välttää tällaisten valtavien herkkutorttujen tekoa meidän kahden hengen taloudessa, tai muuten olemme kohta molemmat valmiita Rakas, sinusta on tullut pullukkaan tai johonkin vastaavaan tv-ohjelmaan. Nyt olimme viettämässä viikonloppua vanhempieni luona. Paikalla olivat myös sisarukseni, joten syöjiä oli vähän enemmän. Loistava tilaisuus siis heittää banoffeet kehiin.

Tarviiko edes sanoa, että tämä oli hyvää? Nyt ehkä vähän harmittaa, kun oli niin monta syöjää, ettei voinut hamuta valtavaa santsipalaa omalle lautaselleen. Banoffeen keksijä on ehkä jonkin sortin nero.

Banoffee

250 g digestive-keksejä
100 g voita

1 prk kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria

Keitä kondensoitu maito kinuskiksi. Hidas vaihtoehto: Täytä kattila vedellä. Poista purkista etiketit. Keitä purkkia avaamattomana 2,5 - 3 tuntia pienellä teholla, mutta kuitenkin siten että vesi porisee koko ajan. Nopea vaihtoehto: Kaada kondensoitu maito mikronkestävään vuokaan. Kuumenna maitoa ensin minuutti täydellä teholla ja vähennä tehoa sitten esimerkiksi puoleen. Kuumenna maitoa yhteensä noin 6 - 8 minuuttia (tai enemmänkin, mikrosta riippuen). Sekoita maitoa minuutin välein ja varo ettei se kiehu yli. Kinuski on valmista, kun maito saennut jonkin verran ja muuttunut vähän venyväksi. Jäähtyessään kinuski jähmettyy vielä lisää, joten älä kuumenna sitä liikaa.

Peitä irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 20 - 22 cm) pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit ja sulata voi. Lisää voi keksimurujen joukkoon, sekoita ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin jäähtymään.

Vispaa kerma ja viipaloi banaani. Levitä kinuski keksipohjan päälle. Levitä banaaniviipaleet kinuskin päälle ja peitä koko komeus lopuksi kermavaahdolla. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin, mikäli et siis aio tarjota tätä heti. Ennen tarjoamista viipaloi toinen banaani ja koristele torttu sillä.

4 kommenttia:

  1. Mm, miten herkulliselta tuo näyttää ja kuulostaa! Leipominen on tosi mukavaa puuhaa, mutta kahdelle ihmiselle kakkujen pyöräyttely on kyllä tosiaan vaarallista :D Itsekin hyödynnän aina sellaiset tilaisuudet, kun vieraita tulee kylään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä leipoisin varmaan tosi paljon useammin, jos ei tarvisi miettiä, kuka ne kaikki syö. Onneksi töihin voi aina viedä :).

      Poista
  2. Tuleeko kinuskista mikrossa yhtä hyvänmakuista kuin vesihauteessakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinuskista ei tule mikrossa väriltään yhtä ruskeaa kuin vesihauteessa vaan enemmän semmoista vaalean kellertävää. Eikä ehkä yhtä makeaa tai karamellisoitunutta. Koostumuksesta tuli kuitenkin mikrossakin hyvä (semmoinen vähän sitkeä) ja mielestäni makukin oli kyllä oikein hyvä. Vaikea sanoa, kun ei ollut niitä molempia yhtä aikaa käsillä vertailtavana :). Tähän banoffeehen tuo mikrossa tehty kuitenkin passasi mielestäni hyvin, lopputuloksesta ei tullut ihan niin makea, kuin ehkä vesihauteessa tehdyllä kinuskilla olisi tullut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...