sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kirjanteko-opissa

Eilen kursseilin päivän Oltavalla Kangasalla ja opettelin pitkäpistosidoksen tekoa. Samalla tuli opittua muutakin uutta, sillä värjäsimme ja kuvioimme kansinahan itse.


Olen tehnyt aikaisemmin yhden kirjan länsimäisellä sidoksella ystäväni opastuksella, joten mikään ammattilainen en tosiaankaan ole. Varmasti tosiharrastajan silmään tässäkin tekeleessä on kaikkea pientä huomautettavaa, mutta itse en voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen.


Tykästyin pitkäpistosidokseen kyllä heti kerrasta. Tekeminen oli melko yksinkertaista ja lopputuloksesta oli tarkoituskin tulla vähän tuollainen rouhea. Sivujakaan ei leikattu, vaan ne revittiin.


Kansi koristeltiin sokkopainannalla. Kuviosta oli tosi vaikea saada kuvaa, mutta minun kirjani kannessa lukee siis "kevät kesä syksy talvi".


Vaikka pitkäpistosidoksen tekeminen on mielestäni yksinkertaisempaa kuin länsimaisen sidoksen, oli tässäkin silti useita työvaiheita. Huomasin myös, että sivujen repiminen ja erilaiset rei'ittämiset vaativat sormivoimia.


Pitkäpistosidoksella on myös mahdollista kuvioida kirjan selkämys. Me teimme tuollaisen aika perinteisen, mutta netistä löytyy kuvia esimerkiksi kirjoista, joissa pistoista muodostuu ristikkokuvio tai palmikko.


Ajattelin tätä mökille vieraskirjaksi. Että sori vaan äiti, nyt luultavasti näit jo tulevan äitienpäivälahjasi.

6 kommenttia:

  1. Onpa hieno kirja! Minustakin olisi kiva kokeilla sidontaa, mutta veikkaanpa, että siihen tarvittaisiin jonkun kokeneemman opastusta...

    Ihana uusi, raikas ulkoasu blogillasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjansidonta on kyllä huomattavasti helpompaa, jos on vieressä joku, joka on ennenkin tehnyt. Suosittelen kyllä kokeilemaan, on mukavaa puuhaa jo itsetehdyt kirjat on niin kauniita.

      Kiitos myös ulkoasukehuista. Teki mieli pinkkiä, katsotaan kauanko sitä itse kestän, ei nimittäin normaalisti kuulu suosikkiväreihin :).

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti siihen kirjoitetaan, on se tyhjänä vähän tylsä :). Ystäväni painoi oman kirjansa kanteen "Sanat tulisi punnita eikä laskea", joten siihen kirjaan voi olla vielä korkeampi kynnys kirjoittaa :).

      Poista
  3. Upea! Ihan selvästi parempien vieraiden vieraskirja - sukulaisia varten voi varata vaikka ruutuvihkon ja lyijykynän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meillä käy mökillä vain parempia vieraita :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...